Tässä tulee hauska kasvispihviohje, jonka aineksia voi pitää aina hätävarana kaapissa. Yksinkertaisimmillaan nämä valmistuvat kolmesta säilyketölkistä, maissitärkkelyksestä ja mausteista. Kiireessä sipulinkin voi korvata sipulijauheella. Kikherne-maissipihvit ovat helppoja, edullisia ja kaiken lisäksi gluteenittomia! Maissi antaa pihveille kivaa makeutta ja keväistä pirtsakkaa väriä. Osa maisseista jätetään kokonaiseksi, jotta pihveihin jää hieman purutuntumaa. Wokkasin pihvien kaveriksi kevään ensimmäiset parsat ja tarjoilin sitruunalohkojen ja yrteillä maustetun soijajogurtin kera. Herkullista!

Keväiset kikherne-maissipihvit
Ainekset
- 2 tlk (a´ 230g) kikherneitä
- 1 tlk (a´300g) maissia
- ½ sipuli
- 1 tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
- 5 rkl maissitärkkelystä
- 1 dl tuoretta persiljaa
- rypsiöljyä paistamiseen
Ohje
- Valuta kikherneet ja maissi siivilässä. Kuori ja pilko sipuli. Huuhtele ja hienonna persilja. Mittaa kikherneet, osa maissista, sipuli, paprika ja mausteet kulhoon. Aja tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella (pieniä sattumia voi jäädä). Kääntele joukkoon maissitärkkelys, persiljasilppu ja loput maissit. Anna massan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Taikina kiinteytyy jääkaapissa. Jos massa on kuitenkin edelleen liian pehmeän tuntuista, voit lisätä hieman maissitärkkelystä.
- Muotoile massasta n. 10 pihviä. Kuumenna rypsiöljy lettu- tai paistinpannussa ja paista pihvit molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Tarjoa lämpiminä yrteillä maustetun soijajogurtin tai -fraichen kera.
Muokkaa vauvalle! Vauva voi maistella näitä pihvejä 7 kk iästä lähtien seuraavin muokkauksin: Käytä suolattomia, itse keitettyjä kikherneitä ja suolatonta maissia (vaikkapa pakastemaissia, joistain kaupoista löytyy myös suolatonta säilykemaissia). Jätä myös suola pois taikinasta ja vaihda tuore persilja kuivattuihin yrtteihin. Aja taikina hienoksi ja paista vaikka pötkylöinä, jolloin vauvan on helpompi pitää pihviä kädessä.

Päivitysilmoitus: Mausteriisi ja mehevät soijamedaljongit G | Vegaanin ruokavuosi