Paahdettu keltainen sosekeitto G

Kesäkuussa kasvihuoneilta alkaa saada edullisia pikkutomaatteja ja paprikoita. Myös kotimaisen kesäkurpitsan sesonki käynnistyy pikkuhiljaa. Nyt jos koskaan on hyvä hetki pyöräyttää ihanan pirteä ja samettisen pehmeä sosekeitto kesän mauista. Kasvikset kypsyvät kuin itsestään uunissa, jonka jälkeen ne vain surautetaan kuohkeaksi keitoksi maissin, papujen ja kookoskerman kera. Jos grilli sattuu olemaan kuumana, kasvikset voi hyvin kypsentää myös grillissä, jolloin keittoon tulee vielä astetta paahteisempi maku.

Olen tehnyt tätä keittoa usean testierän. Jostain syystä maku vain ei ollut kohdallaan heti. Viimeisen silauksen antoi lopulta kookoskerma ja chili. Joten jos vain mahdollista, älä jätä näitä kahta ainesosaa pois reseptistä.

Paahdettu keltainen sosekeitto

  • Annoksia: 4-5
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 kesäsipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 250 g keltaisia kirsikkatomaatteja
  • 2 keltaista paprikaa
  • 1 kesäkurpitsa
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 prk (165 g) maissia
  • 1 prk (250 g) voipapuja / isoja valkoisia papuja
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 ½ dl kookoskermaa
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • maun mukaan kurkumaa ja chilihiutaleita
  • n. 1 ½ dl vettä

Ohje

1.Huuhtele kesäsipuli ja viipaloi paloiksi. Kuori valkosipuli ja hienonna hieman. Huuhtele ja lohko kirsikkatomaatit. Huuhtele paprikat, poista kanta ja siemenkota ja lohko paprikat paloiksi. Poista kesäkurpitsan kanta ja kuori ja lohko kesäkurpitsa reiluiksi paloiksi. 

2.Levitä kasvikset uuninpellille ja valuta päälle rypsiöljyä. Paahda 175`c uunissa n. 30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Anna jäähtyä hieman.

3.Seuraavaksi soseutetaan ainekset. Jos sinulla on suuri tehosekoitin (n. 2 l), voit soseuttaa keiton siinä. Muutoin, kaada kasvikset korkeareunaiseen kulhoon tai kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää paahdettujen ainesten joukkoon valutetut maissit ja voipavut, kasvisliemikuutio, kookoskerma ja mausteet. Lisää chiliä makusi mukaan, pieni potku sopii hyvin tähän ruokaan. Soseuta. Lisää lopuksi vettä, kunnes koostumus on mielestäsi sopivan paksu.

Muokkaa vauvalle! Voit helposti tehdä tästä keitosta myös 6kk -> vauvalle sopivan. Jätä kasvisliemikuutio ja suola kokonaan pois reseptistä. Chiliä kannattaa laittaa vain hyvin pieni määrä jos ollenkaan.

Vinkki! Kookoskerman voi hyvin korvata millä tahansa muulla kasvipohjaisella kermalla.


Currypastavuoka

Aurinkoa lautaselle! Ulkona tupruttaa lunta, mutta valon määrä onneksi lisääntyy ja kevät tuo tullessaan paljon muutakin hauskaa tekemistä kuin keittiössä hyöriminen. Tässä tulee superkiva vuokaruoka, jonka valmistamiseen menee aktiivista aikaa n. 5 minuuttia. Sekoita ainekset, sujauta vuoka uuniin ja pääset muihin puuhiin. Voit käyttää tähän vuokaan kaikki pastapussien jämät ja vaihdella kasviksia sen mukaan mitä kaapeista löytyy.

Currypastavuoka

Ainekset

  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 pkt (a`320 g) Hälsans kök soijafilepaloja
  • 7 dl kuivapastaa/makaroneja
  • 1 prk (a`120 g) säilykemaissia
  • 2 dl kaurakermaa
  • 2 tl currya
  • 1 tl paprikajauhetta
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl sipulijauhetta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • n. 7 dl vettä
  • halutessasi pinnalle vegaanista juustoraastetta

Ohje

  1. Aseta uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele uunivuoka.
  2. Kaada isoon kulhoon soijafilepalat, raaka pasta, maissi, kaurakerma ja mausteet. Murenna kasvisliemikuutio joukkoon ja sekoita. Kaada seos uunivuokaan ja lisää vettä niin, että ainekset miltei peittyvät. Huom! Jotkut pastat imevät enemmän nestettä, lisää vettä tarvittaessa.
  3. Paista vuokaa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Ota vuoka uunista ja sekoita aineksia. Lisää halutessasi juustoraastetta pinnalle ja jatka kypsennystä vielä noin 20 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Gluteeniton? Vaihda pasta gluteenittomaan pastaan ja käytä gluteenitonta kaurakermaa. Soijafilepalat saattavat sisältää gluteeninjäämiä ja voit vaihtaa ne vaikkapa valmiiksi maustettuihin tofupaloihin (Sofine).

Muokkaa vauvalle. Jätä kasvisliemikuutio ja juustoraaste pois ja käytä soijapalojen tilalla kuutioitua maustamatonta tofua.


Vegaaninen minestronekeitto

Lämmittävät keitot ovat ihanaa pakkaspäivän ruokaa. Ne ovat myöskin oivallista arkiruokaa nopeutensa, edullisuutensa ja riittoisuutensa ansiosta. Meillä lapset pitävät myös paljon keitoista, varsinkin jos päälle saa ripotella lisukkeita ja keiton seurana on jonkinlaista leipää. Välillä päänvaivaa on aiheuttanut kysymys – mitä proteiininlähdettä käyttää? Kokonaiset pavut ovat meidän makuraadille ehdoton ei. Kaupan valmiista kasviproteiinivalmisteista kelpaa vain muutama ja niitä käytettäessä keitto ei olekaan enään hirveän edullinen ruoka. Jokin aikaa sitten keksin käyttää punaisia halkaistuja linssejä ja soijarouhetta tavallisessa perunakeitossa ja lopputulos oli herkullinen. Punaiset linssit ovat miedon makuisia ja miltei hajoavat liemeen, kuten myös soijarouhe. Pientä purutuntumaa jää silti, ja ne lisäävät keiton täyttävyyttä ja ravintoarvoa. Sama kombo toimii hienosti tässä maukkaassa tomaattisessa minestronekeitossa. Minestrone on hauskaa vaihtelua ja se valmistuu nopsaan. Tomaatin hapokkuutta saa taitettua ripauksella sokeria ja lisäämällä päälle nokareen kaurafarichea. Pastana toimii parhaiten pienikokoinen pasta. Keitto on hyvää heti ja vielä parempaa seuraavana päivänä. Hiihtolenkin jälkeen miltei itkin onnesta syödessäni edellispäivänä tehtyä keittoa. Tämä on niiiin hyvää!

Vegaaninen minestronekeitto

Ainekset

  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli tai pätkä purjoa
  • 2 porkkanaa
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 1 dl soijarouhetta
  • n. 8 dl vettä
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 2 tetraa tomaattimurskaa (a`400g)
  • 1 dl raakoja punaisia linssejä
  • 2 dl pienikokoista pastaa (tarvittaessa gluteenitonta)
  • 1 tl sokeria
  • suolaa, mustapippuria
  • tarjoiluun kaurafraichea tai turkkilaistyyppistä paksua kaurajogurttia, tuoretta basilikaa tai persiljaa, auringonkukansiemeniä

Ohje

  1. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit, porkkanat ja soijarouhe. Paista aineksia hetki sekoitellen. Lisää vettä ensin vähän kerrallaan ja anna soijarouheen turvota. Lisää balsamiviinietikka ja kasvisliemikuutiot. Sekoittele ja lisää loputkin vedestä. Keitä viitisen minuuttia.
  2. Lisää tomaattimurska, huuhtele tölkit vesitilkalla ja lisää myös huuhteluvesi kattilaan. Huuhtele linssit ja lisää linssit ja pasta mukaan kattilaan. Keitä kymmenisen minuuttia välillä sekoitellen, kunnes pasta ja linssit ovat kypsyneet.
  3. Mausta lopuksi sokerilla, suolalla ja pippurilla.
  4. Jaa kulhoihin ja viimeistele kaurafraichella, tuoreilla yrteillä ja auringonkukansiemenillä. Tässä vaiheessa on helppo lisätä päälle myös vaikkapa tabascoa tai shirachaa jos ruokailijat pitävät tulisesta. Nauti höyryävän kuumana hyvän leivän tai näkkärin kera.

Vinkki!

Saat gluteenittoman version käyttämällä gluteenitonta pastaa.

Muokkaa vauvalle!

Vauva voi maistella tätä keittoa 7 kk iästä eteenpäin. Kokatessasi vauvalle jätä liemikuutiot, suola ja sokeri pois ohjeesta tai lisää ne vasta lopuksi joukkoon, kun olet ottanut vauvan annoksen erilleen. Mausta keitto kuivatuilla yrteillä tuoreiden sijaan ja keitä ainekset kunnolla pehmeiksi. Vaihda kaurafraiche maustamattomaan soija- tai kaurajogurttiin. Siemenet kannattaa myös jättää pois vauvan lautaselta.

Jokainen voi lisätä oman annoksensa päälle haluamiaan lisukkeita. Kaurafraiche, tuoreet yrtit, siemenet, pähkinät, chilikastikkeet tai vaikka murustetut tortillalastut tekevät keitosta hivenen jännittävämmän.

Suolaiset hyrrät tofu- tai soijarouhetäytteellä

Aina silloin tällöin tekee mieli leipoa jotain pikkusuolaista vaihtelua iltapalapöytään. Hyrrät maistuvat iltapalalla, mutta ne sopivat aivan yhtä hyvin myös juhlapöydän suolaiseksi tarjottavaksi. Hyrrät ovat periaatteessa vähän kuin pieniä pizzoja, mutta täyte on yksinkertaisempi ja se jää taikinan sisään. Täyte levitetään taikinan päälle, koko komeus rullataan tiiviiksi rullaksi ja rulla pilkotaan annospaloiksi. Hyrriin olen kehittänyt kaksi erilaista tomaattista täytettä. Toisessa on mehevää maustettua soijarouhetta ja vegejuustoa ja toisessa marinoitua tofua ja kauratuorejuustoa. Maut ovat simppeleitä ja myös lasten suosikkeja. Jos aikaa on, kannattaa taikina ehdottomasti tehdä itse. Jos kuitenkin haluat oikaista, näistä saa näppärän tarjottavan nopeasti käyttämällä valmista pizzataikinaa.

Itse tehty taikina on vaivan arvoinen!
Hyrrät soijarouhetäytteellä valmiina rullattavaksi!

Suolaiset hyrrät kahdella tapaa

  • Annoksia: 20
  • Tulosta

Ainekset

Taikina

  • 2 dl kauramaitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 1 dl maustamatonta soijajogurttia
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • ¾ dl vehnärouhetta/kauraleseitä 
  • n. 7 dl vehnäjauhoja
  • 50 g vegaanista margariinia

tai

  • 1 kpl pizzantekopakkaus eli ”pizzakit” a´600g (sisältää pohjataikinan ja tomaattikastikkeen)

Tofutäyte

  • 100 g kauratuorejuustoa (esim. Oatly Påmackan)
  • 1 pkt (a `300 g) marinoitua tofua
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa (tarvittaessa)
  • voiteluun kauramaitoa
  • pinnalle auringonkukansiemeniä

Soijarouhetäyte

  • ½ sipuli
  • ½ rypsiöljyä
  • 2 dl soijarouhetta
  • 2 dl vettä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 4 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa
  • lisäksi n. 100 g raastettua vegejuustoa (esim. Porlammin VegePlus).
  • voiteluun kauramaitoa

Ohje

  1. Lämmitä kauramaito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää soijajogurtti, suola, sokeri ja vehnärouhe. Sekoita taikinaa ja lisää samalla vehnäjauhot joukkoon pienissä erissä. Sulata margariini ja lisää joukkoon alustuksen loppupuolella. Lisää tarvittaessa vielä jauhoja. Taikinan tulee olla pehmeää, mutta sen täytyy kuitenkin olla muotoiltavissa jo tässä vaiheessa. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa noin tunnin ajan.
  2. Tofutäyte. Mittaa kauratuorejuusto ja tomaattipyre kulhoon. Kuivaa tofusta enimmät nesteet painelemalla talouspaperilla ja murusta joukkoon. Sekoita tahnaksi ja mausta pippurilla. Lisää hieman suolaa jos tarpeen. Soijarouhetäyte. Kuori ja hienonna sipulin puolikas hienoksi silpuksi. Ota paistinpannu ja lisää rypsiöljy, sipuli ja soijarouhe. Kuullota hieman ja lisää vesi joukkoon puolen desin erissä. Lisää vettä lisää aina vasta, kun edellinen erä on imeytynyt rouheeseen. Mausta soijakastikkeella, tomaattipyreellä, mustapippurilla ja suolalla. Ota täyte hellalta ja anna jäähtyä. Raasta juusto raasteeksi ja kääntele soijarouheen joukkoon.
  3. Kaada hyvin noussut taikina kunnolla jauhotetulle leivinpöydälle ja kauli suorakaiteen muotoiseksi (noin 35×40 cm) levyksi. Jos käytät valmista pizzataikinaa, avaa rulla ja levitä se tasolle.
  4. Levitä täyte taikinan päälle ohueksi kerrokseksi ja kääri levy rullalle. Viipaloi rulla noin 1 cm paksuisiksi paloiksi ja aseta palat lappeelleen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Taputtele paloja hieman pyöreämmiksi ja painele matalaksi. Voitele kauramaidolla. Paista 200 asteessa noin 15–20 minuuttia.

Muokkaa vauvalle!

Voit tehdä hyrriä myös vauvalle 7kk eteenpäin. Tällöin valmista taikina itse ja jätä siitä suola pois. Tofutäytteeseen käytä maustamatonta tofua ja korvaa kauratuorejuusto vaikkapa kaurakermalla. Voit käyttää lisäksi suolattomia mausteita kuten oreganoa, basilikaa ja hieman enemmän tomaattipyrettä. Soijarouhetäytteeseen voit käyttää kaikkia ohjeen aineksia, paitsi soijakastiketta, suolaa ja vegejuustoa. Mausta yrteillä ja tässäkin täytteessä vegejuuston tilalle voit laittaa kaurakermaa. Lisää kaurakerma jo täytteen ollessa pannulla ja anna imeytyä soijarouheen sekaan.

Vinkki!

Täytteitä voi muokata omien mieltymysten mukaan paljonkin. Molempiin täytteisiin voisivat sopia pilkotut oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit sekä erilaiset siemenet. Soijarouhetäytteeseen voit halutessasi lisätä hienoksi raastettua porkkanaa tai kesäkurpitsaa.

Jos käytät valmista pizzataikinaa, voit käyttää osan pakkauksen mukana tulleesta tomaattikastikkeesta täytteen maustamiseen tomaattipyreen sijaan.

Valmis pizzataikina on helppo tapa oikaista kun aikaa ei ole.
Taikina kannattaa jakaa veitsellä ensin puoliksi ja sitten puolikkaat vielä puoliksi. Tämän jälkeen jokaiseen lohkoon viisi osaa. Nyt sinulla on 20 tasakokoista palaa 🙂
Paloja kannattaa vielä muotoilla hieman pyöreämmiksi ja litistää matalammiksi.
Valmiista taikinasta tehdyt hyrrät ovat esteettisemmän näköisiä, mutta maussa ne häviävät hieman. Vai mitä sinä pidät, kokeile ihmeessä!

Kaura-rusinakeksit

Arjen alettua pientä välipalaa on hyvä olla koko-ajan lähettyvillä. Rusinakekseistä on olemassa monenmoisia versioita. Meillä leivotut pehmoiset kaura-rusinakeksit ovat kehittyneet vuosien varrella varsin toimivaksi välipalaksi tai pikkuherkuksi. Ne vievät makeannälän ja pitävät myös nälkää. Kekseissä on käytetty makeutuksena sekä banaania, että vaahterasiirappia. Yhdistelmä on monen kokeilun tulos ja mielestäni se toimii hyvin. Halutessaan siirapin voi kuitenkin helposti korvata toisella banaanilla, jolloin kekseissä on vain banaanin ja rusinan oma sokeri. Myös erilaisia siemeniä tai rouheita voi halutessaan lisätä takinaan. Varsin muokattava ohje siis, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla. Työvaiheet ovat yksinkertaiset ja jos kotoa löytyy pikku-apureita, heidät kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan leipomaan! 🙂

Kaura-rusinakeksit

  • Annoksia: 16
  • Tulosta

Ainekset

  • 3 ½ dl kaurahiutaleita
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • ¼ tl soodaa
  • ¼ tl kanelia
  • ¼ tl suolaa
  • ½ tl vaniljasokeria
  • 1 banaani
  • 1 dl vaahterasiirappia 
  • ⅔ dl rypsiöljyä
  • 1 ¼ dl rusinoita

Ohje

  1. Aseta uuni lämpenemään 200 asteeseen. 
  2. Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, vehnäjauhot, sooda, kaneli, suola ja vaniljasokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Muussaa banaani haarukalla niin hienoksi, että seokseen ei jää sattumia. Lisää jauhoseokseen muussattu banaani, vaahterasiirappi ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Kääntele lopuksi joukkoon rusinat. 
  3. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Jaa taikina 16 osaan leivinpaperin päälle ja muotoile pyöreiksi pikkuleiviksi. Paista uunin keskiosassa noin 10–12 minuuttia. Keksit säilyvät ilmatiiviisti pakattuna huoneenlämmössä n. 1 viikon.

Muokkaa vauvalle!

Jätä taikinasta suola pois ja vaihda vaahterasiirappi toiseen muusattuun banaaniin. Kekseistä tulee vielä hieman pehmeämpiä, mutta vauvaystävällisiä. Etenethän vauvan taitojen mukaan myös sattumien kanssa. Jos pureskelua ei ole treenattu vielä paljoakaan, suosittelen käyttämään hienojakoisia kaurahiutaleita ja pilkkomaan rusinat pieneksi silpuksi. Keksejä voi tarjota vauvan maisteltavaksi n. 7 kk iästä eteenpäin.

Vino pino kauraisia herkkuja!

Mansikkavispipuuro

Meillä on niin ”pieni” pakastin, että usein säilötään mansikka soseeksi ajettuna. Ajattelin vielä fiilistellä kesää ja mietin jotain mihin soseet upottaisin. Arjen alkaessa on hyvä olla kaapissa välipalaa, joten ajattelin keittää ison kattilan vispipuuroa. Vispipuuroon olen käyttänyt usein mustaherukkaa tai vadelmaa, mustikkaakin. Mutta tämä mansikka! Oh, niin hyvää!

Hyvän vispipuuron salaisuus taitaa olla tarpeeksi löysä sekä sileä puuro ja kunnon vispaaminen. Mummini on minun vispipuuro -idoli. Hän vatkaa puuron aina ikivanhassa yleiskoneessa ja muistan sen käyneen välillä puolikin tuntia. Tätä puuroa ei tarvitse toki vatkata niin kauaa, mutta ole kärsivällinen. Lopputuloksena on puuro, joka on kuin mansikkavaahtoa!

Mansikkavispipuuro

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 l vettä
  • ½ – ¾ dl sokeria
  • 4 dl mansikkasosetta
  • 1 ½ dl mannasuurimoita
  • ½ tl suolaa

Ohje

  1. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sekoita joukkoon osa sokerista ja mansikkasose.
  2. Lisää mannasuurimot pienissä erissä samalla jatkuvasti vispaten. Anna poreilla miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 10 minuuttia.
  3. Lisää suola ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa vielä sokeria.
  4. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä täysin (voit nopeuttaa jäähtymistä siirtämällä kattilan esim. kylmään vesihauteeseen).
  5. Lopuksi vatkaa puuroa sähkövatkailmella tai monitoimikoneessa niin kauan, että puuro on vaahtomaisen kuohkeaa. Kaada tarjoiluastiaan ja koristele tuoreilla mansikoilla.

Muokkaa vauvalle!

Tämä puuro on oivallista välipalaa vauvalle 6 kk eteenpäin, kun jätät suolan ja sokerin ohjeesta pois.


Kesän vihreä cashewpestopasta

Mä rakastan rakastan rakastan herneitä. Ja makeita naattiporkkanoita. Ja rapsakkaa ja aromikasta kukkakaalia. Ja kevätsipulia. Ja yrttejä! Tänä vuonna yrtit saakin kerätä omalta terassilta, varsinkin basilika on erittäin tuottelias! Kesällä kotimaiset kasvikset ovat luonnollisesti tuoreimmillaan ja niistä todellakin kannattaa nauttia. Pulleat ja makeat herneet käyvät välillä jopa jälkiruoasta, niin maukkaita ne ovat.

Tässä on kulhollinen kesää pastan muodossa. Kastike on tällä kertaa itse tehty pesto, joka syntyy liotetuista cashew -pähkinöistä. Pähkinöiden liotusaika lyhenee huomattavasti, kun liottamiseen käyttää vaikkapa vedenkeittimessä kiehautettua kuumaa vettä. Tässä ei myöskään haittaa, vaikka pestoon jäisikin hieman sattumia. Olen tehnyt tätä pestoa useaan otteeseen ja se maistuu ihanalta myös vaikkapa ruisleivällä.

Cashewpestopasta

Ainekset

Pasta

  • ½ kukkakaali
  • 2 porkkanaa
  • 150 g herneitä
  • pieni kevätsipuli
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 250 g kuivaa kierrepastaa (tarvittaessa gluteenitonta)

Cashewpesto

  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • n. ½ dl oliiviöljyä
  • 1 puntti yrttejä, esim basilikaa ja/tai persiljaa
  • 3 rkl sitruunamehua
  • suolaa & mustapippuria

Ohje

  1. Aloita valmistamalla cashewpesto. Mittaa cashewpähkinät kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin, että kaikki pähkinät peittyvät. Anna tekeytyä sen aikaa kun keität pastan ja kypsennät kasvikset.
  2. Esivalmistele kasvikset. Kuori ja viipaloi porkkanat. Huuhtele kukkakaali ja nypi pienemmiksi nupuiksi. Perkaa herneet. Hienonna kevätsipuli.
  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  4. Kuumenna rypsiöljy isossa kasarissa. Lisää kasvikset ja kuullota kevyesti. Laske lämpötilaa ja laita kansi päälle hetkeksi, jotta kasvikset pehmenevät hieman.
  5. Kaada vesi pois pähkinöistä ja lisää peston loput aineet. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta suolalla ja pippurilla.
  6. Lisää pasta. Kääntele lopuksi cashewpesto joukkoon. Koristele tuoreilla yrteillä ja herneillä.

Muokkaa vauvalle! Jätä suola pois ja vauva voi syödä tätä pastaa 6 kk eteenpäin. Lue kuitenkin muut huomiot vielä alta. Tässä pastassa on pähkinää. Jos vauva ei ole vielä tutustunut pähkinöihin, kannattaa varsinkin pestoa maistella ensin ihan pieniä määriä. Tuoreet herneet voivat olla työläitä pienen vauvan sulatettaviksi, joten poimi niitä vain muutama vauvan lautaselle. Kypsennä kasvikset kunnolla pehmeiksi, ja kiinnitä huomiota niiden kokoon. Voit jättää porkkanat tikuiksi ja kukkakaalit ”nuijiksi”, joista pienten käsien on helppo pitää kiinni.

Vinkki! Saat reseptistä gluteenittoman käyttämällä gluteenitonta pastaa.

Kesän vihrein pasta. Kuinka kauniita herneenpalot onkaan!

Kesäkurpitsa-porkkanapihvi uunissa (G)

Aina kesäkurpitsa-ajan koittaessa meidän kotikeittiössä tehtaillaan älyttömän helppoja kesäkurpitsapihvejä, joista tuli oikea villitys pari vuotta sitten. Eikä ihme – niin helppoja ja herkullisia nuo pihvit ovat! Pihveistä teki muiden lisäksi oman versionsa myös Linssinööri -blogin Heta (voit kurkata postauksen täältä 🙂 ). Tänä kesänä olen alkanut unelmoida kasvispihveistä, jotka olisivat helppoja, melko neutraalin makuisia ja niissä olisi myös porkkanaa. Muistin, että olen tehnyt kesäkurpitsapihvejä joskus myös uunissa ja päätin hieman tuunata ohjetta. Tuloksena oli vielä entistä helpompi ohje, koska nyt hellan ääreen sitova paistovaihe jää uunin hoidettavaksi!

Kasvispihvit ja pyörykät ovat usein melko työläitä. Lapsiperheessä on aina riski kokeilla uutta kovatöistä ohjetta, koska voi hyvin olla että lopulta saat syödä kaiken yksin. Monesti joutuu vielä kaiken lisäksi tekemään kompromissin maustamisen yms. suhteen, jotta ohje olisi koko perheen mieleen. Joskus siis käy niin, että 1. teet kovan työn ruoan eteen 2. teet siitä neutraalin makuista ja 3. saat vielä syödä kaiken yksin. Kuullostaako tutulta? Mutta, tämä pihvi ei olekaan kovatöinen ja raaka-aineet ovat varsin simppelit, joten kynnys kokeilla on alhainen! Kesäkurpitsa-porkkanapihvi on proteiinipitoinen, gluteeniton ja se maistuu myös kylmänä. Jes!

Kesäkurpitsa-porkkanapihvi uunissa

  • Annoksia: 6
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 kesäkurpitsa (n. 600g)
  • 2 porkkanaa
  • 1 kevätsipuli/ tavallinen keltasipuli
  • 2 ½ dl kikhernejauhoja
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl meiramia ja/tai basilikaa
  • 3 rkl ravintohiivahiutaleita (voit laittaa reilumminkin!)
  • maidotonta margariinia / rypsiöljyä

Ohje

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, porkkanat ja kevätsipuli. Poista kannat ja raasta kesäkurpitsa karkeaksi ja porkkanat hienoksi raasteeksi. Silppua kevätsipuli hienoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja sekoita ne kasvisten joukkoon. Kun puristelet raastetta, siitä alkaa erottua nestettä. Pikkuhiljaa taikina alkaa sekoittua ja kikhernejauhot kostuvat. Jatka vaivaamista, kunnes sinulla on löysähkö, tasainen taikina.
  2. Vuoraa uuninpelli leivinpaperilla. Aseta muutama nokare margariinia leivinpaperille ja kumoa taikina tasaiseksi levyksi pellille. Lisää vielä muutama nokare rasvaa levyn päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä. Jäähdytä ja leikkaa haluamaasi muotoon 😊

Muokkaa vauvalle!

Vauva voi syödä tätä kasvispihviä 7kk iästä eteenpäin, kunhan jätät suolan pois ohjeesta. Jos vauva ei ole vielä tottunut palkokasveihin, kannattaa myös kikhernejauhoja sisältäviä ruokia syödä ensin pieniä määriä kerrallaan Itseasiassa tämä on oivallista sormiruokaa, jonka voi leikata ihan siihen muotoon, jonka uskoo parhaiten pysyvän pienissä näpeissä.

Vinkki!

Tähän kasvispihviin voi ympätä myös muita kasviksia ja yrttejä.


Kauraisa välipalaherkku G

Meillä syödään paljon Yosan jogurtteja. Lapset pitävät raikkaasta mausta ja koostumukseltaankin ne ovat näppäriä. Yosa -nimi tulee alunperin sanasta ”kiesa”, eli kiisseli. Kiesa on kotoisin Karjalasta ja sen on käymisteitse hapatettu kaurakiisseli. Kiesaa olisi mahtava kokeilla joskus. Toistaiseksi tulin sattumalta keksineeksi keinon, miten tehdä miltei samanlaista välipalaa ihan itse ja vähemmällä vaivalla. Se syntyi, kun halusin hyödyntää ylijääneen kaurapuuron ja lisäsin sen smoothien joukkoon. Kylmä kaurapuuro ei sinänsä ole kovin houkutteleva herkku. Hyllyvä, haalea, geelimäinen keko, jossa on outo suutuntuma. Mutta se tekee hyvää elimistölle. Ja miten arvokas ja huipputrendikäs raaka-aine tuo pohjolan kaura onkaan tälläkin hetkellä!

Tämä välipala on nopea ja ravitseva. Se on kuin smoothie, mutta rakenne on paksumpi. Jos säilytät sitä kylmässä, siitä tulee vielä paksumpaa (eli jos vettä hujahtaa vahingossa liikaa joukkoon, pistä herkku jääkaappiin hetkeksi). Paksun rakenteen ansiosta pienten lasten on helpompi lusikoida välipala oikeaan osoitteeseen. Tätä ei tarvitse juoda pillillä, eikä tämän nauttimisen jälkeen (välttämättä) tarvitse käydä suihkussa. Pää-asiallinen raaka-aine on siis keitetty kaura (kaurapuuro) ja lisänä on paljon raikkaita marjoja/hedelmiä. Kaiken lisäksi lisättyä sokeria puhdas nolla! 🙂 Kokeile jompaa kumpaa versiota tai sovella itse omasi!

Keltainen , hedelmäinen välipala

Kauraisa välipala

Ainekset

  • 3 dl kylmää veteen ja/tai kasvimaitoon keitettyä kaurapuuroa (tarvittaessa gluteenittomista kaurahiutaleista)
  • Keltaiseen välipalaan: 2 nektariinia & 1 dl mangososetta / Lilaan välipalaan: 1 omena, 1 dl vadelma/mansikkasosetta & 1 dl mustikoita
  • tujaus sitruunamehua
  • tilkka vettä nesteeksi

Ohje

1.Paloittele hedelmät ja mittaa muut ainekset tehosekoittimeen vettä lukuun ottamatta. Lisää tilkka vettä kerrallaan vain sen verran, että kaikki ainekset pyörivät ja sekoittuvat tasaiseksi massaksi. Tarkista maku ja tarjoile! 

Muokkaa vauvalle!

Tämä välipala on sellaisenaan sopiva vauvalle puolen vuoden iästä alkaen.

Nam!


Soijarouhe-perunalaatikko

Olen fiilistellyt simppeleitä kotiruokia Jere Niemisen Vegaanin kotiruokakirjaa selatessani. Teen perunalaatikon usein kylmäsavutofusta, mutta nyt tofut oli jo syöty ja muutenkin halusin käyttää kuivavarastoja. Kaupassa käynti kun on supistunut 1-2 kertaan viikossa.

Kirjassa oli hyvin yksinkertanen soijarouhe-perunalaatikon ohje ja ajattelin heti, että tuota täytyy kokeilla. Suurensin ohjetta ja tein muitakin pieniä muutoksia. Kypsensin laatikon matalammalla lämmöllä ja huomattavasti kauemmin, mutta nyt neste oli suurustunut herkuliseksi ja vuoka tummunut päältä ja reunoilta juuri sopivasti. Lopputulos oli vielä parempi kuin mitä odotin. Tämä on edullinen, yksinkertainen, riittoisa ja ilmeinen hitti lasten keskuudessa. Oikea arkiruokien aatelia. Lämmin suositus! Vaihtelua saat kokeilemalla erilaisia maustettuja ruokakermoja tai lisäämällä mieluisia kasviksia joukkoon väriä tuomaan.

Soijarouhe-perunalaatikko

  • Annoksia: 6
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 ½ dl soijarouhetta
  • ½ dl rypsiöljyä
  • n. 1 ½ dl vettä soijarouheen turvottamiseen
  • 3 rkl soijakastiketta (tarvittaessa gluteenitonta)
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 kg peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
  • 4 ½ dl kaura- tai soijakermaa
  • 2 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • maidotonta margariinia vuoan voiteluun

Ohje

  1. Laita uuni lämpenemään n. 200 asteeseen. Voitele laakea uunivuoka maidottomalla margariinilla.
  2. Ota paistinpannu ja lisää rypsiöljy ja soijarouhe. Kuullota rouhetta hieman ja lisää vesi joukkoon puolen desin erissä. Lisää vettä lisää aina vasta, kun edellinen erä on imeytynyt rouheeseen. Mausta soijakastikkeella ja paprikajauheella.
  3. Sekoita kaikki ainekset uunivuoassa.
  4. Paista uunin keskitasolla n. 1 h. Tarjoa ketsupin ja raikkaan salaatin tai wokattujen kasvisten kera.

Vinkki!

Saat gluteenittoman version käyttämällä gluteenitonta soijakastiketta ja kasvikermoista gluteenitonta kaurakermaa tai soijakermaa.

Muokkaa vauvalle!

Tätä laatikkoa vauva voi maistella 7kk iästä alkaen pienin muutoksin. Jätä soijakastike ja suola pois ohjeesta ja voitele vuoka rypsiöljyllä.

Tämä laatikko oli välitön hitti!