Voileipäkakkua tulee tehtyä aivan liian harvoin, enkä usko, että olen mielipiteeni kanssa yksin. Työvaiheita on niin monta ja yleensä kakusta tulee niin suurikin, että kakkua ei viitsi alkaa omalle porukalle tekemään. Pienet lapset usein myös nyrpistävät nenäänsä voileipäkakulle, joten kakku pitäisi loppupeleissä tuhota aikuisten kesken. Meidän perheessä kaksi henkilöä 😅.
Siispä kehitin pienen voileipäkakun, tarkemmin sanottuna tästä tulee täsmälleen viisi annnosta. Täytteenä on täyteläistä porkkalatahnaa ja omenalla ja kurkulla raikastettua savurofutäytettä. Kun porkkalan on tehnyt etukäteen, kakku on onkin helppo koota ja se on syöntivalmis välittömästi (parasta kuitenkin seuraavana päivänä). Leipään käytetään valmiiksi siivutettua maalahden limppua, jonka herkullinen, mausteinen maku sopii täydellisesti täytteiden kanssa (kaiken lisäksi limppu on täälläpäin varsinaista lähiruokaa, se nimittäin valmistetaan vain muutaman kilometrin päässä kotiamme). Kakku jätetään ”nakuksi”, joten se on todella helppo jakaa annospaloiksi. Tässä on paras maistamani kalaisa voileipäkakku, ilman murustakaan kalaa.

Porkkala tehdään perinteisesti uunissa suolapedillä, mutta sen voi tehdä nopeammin ja helpommin ensin suikaloimalla porkkanat ja sitten kypsentämällä hellävaraisesti. Nestemäinen savuaromi antaa siihen savun maun ja kypsennetyt porkkanasuikaleet ovat käyttövalmiita vähintään yön yli marinoituneina.

Ylihyvä vegaaninen voileipäkakku
Ainekset
1 pkt a`325 g maalahden limppu -viipaleita
Porkkalatäyte
- 3 porkkanaa
- 1 rkl rypsiöljyä
- 1 rkl suolaa
- 1 rkl viinietikkaa
- ½ rkl sokeria
- n. 1 tl savuaromia
- 1 pkt a `150 g maustamatonta kauratuorejuustoa (esim. Oatly påMackan)
- ½ punasipuli
- 1 rkl sitruunamehua
Savutofutäyte
- 150 g savutofua
- pala punasipulia
- pätkä kurkkua
- ½ vihreä omena
- 1/2 dl tuoretta tilliä silputtuna
- 2 tl kapriksia
- 1 dl paksua maustamatonta kasvijogurttia n. 10 % rasvaa
- 3 rkl vegaanista majoneesia
- 1 tl sinappia
Pinnalle/koristeluun
- n. 1 prk kauratuorejuustoa (Oatly påMackan kurkku-valkosipuli tai naturel)
- porkkalaa, punasipulia, omenaa, sitruunaa, tilliä/persiljaa
Ohje
- Valmista porkkala. Kuori porkkanat. Höylää porkkanat suikaleiksi pituussuunnassa juustohöylän tai kuorimaveitsen avulla. Kuumenna öljy isossa kasarissa ja lisää porkkanasuikaleet. Kääntele viipaleita ja lisää hieman vettä sekä suola. Kypsennä porkkanoita 5 – 10 minuuttia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää viinietikka, sokeri ja savuaromi ja kääntele ne tasaisesti porkkanoiden joukkoon. Ota liedeltä ja kaada porkkanat liemineen kannelliseen astiaan. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin maustumaan seuraavaan päivään.
- Valmista porkkalatäyte. Pieni porkkala hienoksi hakkelukseksi (säästä muutama suikale koristeeksi). Kuori ja pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi. Notkista kauratuorejuusto sekoittamalla sitä haarukalla ja sekoita sitruunamehu joukkoon. Sekoita kauratuorejuusto ja porkkala sekä punasipuli tahnaksi.
- Valmista savutofutäyte. Kuutioi savutofu pieniksi kuutioiksi. Kuori ja kuutioi punasipuli, kurkku ja omena pieniksi kuutioiksi. Sekoita täytteen loput ainekset joukkoon ja kääntele tasaiseksi.
- Aseta viisi maalahden limppu -viipaletta vierekkäin tarjoiluastiaan. Kostuta reunat kauramaidolla tai vedellä. Levitä savutofutäyte viipaleiden päälle tasaiseksi kerrokseksi. Lado toiset viisi viipaletta limppua tofutäytteen päälle. Kostuta reunat. Levitä viipaleiden päälle porkkalatäyte tasaiseksi kerrokseksi. Lado vielä viisi viipaletta limppua porkkalatäytteen päälle. Notkista kauratuorejuusto tilkalla kauramaitoa. Jos käytät maustamatonta versiota, voit sekoittaa joukkoon vaikkapa hieman valkopippuria, sitruunamehua ja tilliä. Levitä tuorejuustoa limppuviipaleiden päälle niin, että palat peittyvät. Koristele porkkalaruusukkeilla, punasipuliviipaleilla, omenalohkoilla, sitruunaviipaleilla ja tuoreilla yrteillä. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.
Vinkki! Porkkalaa kannattaa tehdä kerralla isompi satsi. Se säilyy hyvänä jääkaapissa noin viikon ja maistuu ihanalta leivällä, pastakastikkeessa, uuniperunan täytteenä tai vaikka suolaisessa piirakassa.

Päivitysilmoitus: Kuppikakut ja kakkupallot juhlapöytään | Vegaanin ruokavuosi
Päivitysilmoitus: Unelmien vegaaninen joulu - Wonderworld of Noora | Vegaaniruoka | Ekologisuus | Ulkosuomalaisuus