Yön yli Weetabix

Jokin aika sitten törmäsin Pinterestissä ”Overnight Weetabix” -resepteihin (esimerkiksi tähän Sainsbury`s Magazinen reseptiin) . Jos rehellisiä ollaan, ensimmäinen ajatus oli: ”Onko mitään kaameampaa, kuin vettynyt Weetabix?!” Ajatus alkoi kuitenkin kiinnostaa, koska meillä syödään paljon Weetabixejä. Olen myös jo jonkin aikaa etsinyt arkiaamupalaa, joka olisi tuorepuuron tavoin helposti valmisteltava ja aamulla valmis syötäväksi.

Tällä kertaa olen iloinen, että annoin tälle reseptille mahdollisuuden. Nämä näppärät annokset ovat herkullisia, täyttäviä ja loputtomasti varioitavissa. Vaihtelua annoksiin saa käyttämällä erilaisia mausteita (esim. vaniljaa, kardemummaa, kanelia), pähkinöitä, erimakuisia kasvipohjaisia jogurtteja, erilaisia kasvimaitoja tai muita nesteitä, hilloja ja tahnoja sekä vaihtelevasti marjoja ja hedelmiä. Tein kolme erilaista annosta esimerkiksi, mutta kannustan rohkeasti kokeilemaan erilaisia makuyhdistelmiä! Vegaanisen lemon curd -tahnan valmistat helposti tästä postauksesta löytyvällä ohjeella. Katsotaan kokoaminen vaihe vaiheelta ja siirrytään sen jälkeen tarkempiin resepteihin.

  1. Kaksi Weetabix -muroketta murustetaan annosvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi (voit käyttää lasista tai muovista rasiaa). Tämän jälkeen murokkeen päälle kaadetaan ¾ dl kasvimaitoa niin, että massa kostuu tasaisesti. Kostuttamiseen voi halutessaan käyttää myös tuoremehua tai jopa kylmää kahvia (banaani-biscoffversioon kahvi voisi hyvinkin sopia). Olen testannut reseptin sekä Weetabixilla, että kaurapohjaisella Oatbixilla. Molemmat toimivat.

2. Tämän jälkeen murokepohjan päälle levitetään marjoja tai hedelmää, esimerkiksi banaanisiivuja, vadelmia, mansikoita tai mustikoita.

3. Seuraavaksi hedelmä/marjakerroksen päälle levitetään 1 ½ dl kasvipohjaista maustamatonta jogurttia. Itse pidän eniten soijajogurtista, erityisesti Alpro Mild & Creamy maustamattomasta. Myös paksu kaurajogurtti käy hyvin. Jos annoksesta haluaa proteiinipitoisemman, jogurtin tilalla voi käyttää soijarahkaa (Alpro Greek style) tai jogurtin joukkoon voi sekoittaa hieman proteiinijauhetta. Jogurttia voi halutessaan maustaa hieman vaikka valmiilla hedelmä- tai marjasoseella.

4. Lopuksi lisätään päälliset. Päälle voi laittaa samoja sattumia kuin murokepohjan päällekin. Lisäksi koristeluun sopii erilaiset hedelmä- ja marjasoseet, kastikkeet tai tahnat. Tässä tapauksessa persikkasosetta, lemon curdia ja biscoff -keksilevitettä! Pinnalle voi lisätä myös vaikkapa pähkinöitä, granolaa tai muuta mieleistä rouskuvaa.

Yön yli Weetabix

  • Annoksia: 1
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 Weetabix -muroketta (myös kaurapohjainen Oatbix toimii)
  • ¾ dl kasvimaitoa

Banaani-biscoff

  • 1 pieni banaani
  • 1 ½ dl kasvipohjaista jogurttia
  • 2 rkl biscoff -keksilevitettä
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • kanelia

Mansikka-lemon curd

  • 1 dl mansikoita
  • 2 rkl lemon curdia
  • 1 ½ dl kasvipohjaista jogurttia
  • kookoshiutaleita

Vadelma-persikka

  • 1 dl vadelmia
  • 2 rkl persikkasosetta
  • mantelilastuja

Ohje

  1. Murusta Weetabix -murokkeet annosvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Kaada murustettujen murokkeiden päälle ¾ dl kasvimaitoa niin, että massa kostuu tasaisesti.
  2. Valitse, minkä makuisen annoksen haluat tehdä. Banaani- biscoff: Viipaloi banaani siivuiksi ja levitä suurin osa viipaleista pohjamassan päälle. Ripota viipaleiden päälle hieman kanelia. Mausta jogurtti vaahterasiirapilla ja levitä banaaniviipaleiden päälle. Lämmitä keksilevitettä hetki miedolla lämmöllä mikroaaltouunissa ja valuta jogurtin päälle. Koristele lopuilla banaaniviipaleilla ja ripota hieman kanelia pinnalle. Mansikka-lemon curd: Viipaloi mansikat ja levitä suurin osa viipaleista pohjamassan päälle. Sekoita jogurtti ja 1 rkl lemon curdia keskenään ja levitä mansikoiden päälle. Koristele lopuilla mansikoilla, lemon curdilla ja kookoshiutaleilla. Vadelma-persikka: Asettele suurin osa vadelmista pohjamassan päälle. Sekoita jogurtti ja 1 rkl persikkasosetta keskenään ja levitä vadelmien päälle. Koristele lopuilla vadelmilla, persikkasoseella ja mantelilastuilla.
  3. Siirrä jääkaappiin tekeytymään seuraavaan aamuun. Jos sinulla kuitenkin on akuutti nälkä, mikään ei estä syömästä annosta vaikka heti. Valmis annos säilyy jääkaapissa 2-3 vrk.

Huom! Annos on aika reilun kokoinen. Jos sinulla ei ole aamuisin kovin iso nälkä, voit huoletta puolittaa reseptin. Annoksen voi silloin koota pienempään rasiaan tai vaikka kahvikuppiin, jos annosta ei tarvitse kuljettaa.

Valmiita annoksia odottamassa seuraavaa aamua!


Täytetyt aamiaissämpylät

Laskiaisen aikaan päässäni alkoi taas pyöriä ajatus suolaisesta laskiaispullasta. Tuo idea syntyi joskus viitisen vuotta sitten, nähtyäni Pirkka -lehdessä reseptin suolaiseen laskiaispullaan. Ohjeeseen kuului itse tehty rouheinen sämpylä, joka täytettiin jollain voileipäkakkumaisella, lihaisalla täytteellä. Aina välillä olen palannut tuon idean äärelle ja miettinyt, mitä täyttävää ja samalla raikasta sämpylän täytteeksi voisi keksiä. Yhtenä päivänä teki mieli kokeilla tofukokkelia hieman uudella tapaa ja päätin vaihteeksi lusikoida kokkelin sämpylän sisään. Lopputuloksena oli aivan älyttömän maukas suolainen välipala tai kevyt lounas. Onnistumisen avaimet ovat tarpeeksi meheväksi jätetty tofukokkeli, musta suola maustamassa kokkelia, lempparikasvikset ja maukas hummus sekä majoneesikastike. Chilihummuksesta saa kivaa potkua ja majoneesin löysin Auran vegaanisesta burgerikastikevalikoimasta. Chipotle best!

Sämpylään mahtuu enemmän täytettä, kun pohjaan tekee pienen kolon. Pohjan kostuttamiseen sopii erinomaisesti chilihummus.

Tällä tyylillä täytetyn sämpylän hyvät puolet ovat myös siinä, että täytettä mahtuu reilusti sisään. Samalla sämpylää on kuitenki kohtuu helppo syödä. Päässä alkoi raksuttaa heti mitä muuta kaikkea sämpylän välin voisi laittaa. Kyselin asiasta myös seuraajiltani Instagramissa, parhaimmat ehdotukset taisi olla kikhernetahna ja hummuksen ja aurinkokuivatun tomaatin yhdistelmä, nam! Itse haluaisin kokeilla seuraavaksi sämpylän välissä jotain ihanaa muhennosta sloppy joe -tyyliin. Tai sitten teen tätä versiota uudestaan vielä monta kertaa – niin herkkua nämä olivat!

Täytetyt aamiaissämpylät

Ainekset

  • 4 tuoretta sämpylää
  • 1 avokado
  • 1 porkkana
  • ½ prk hummusta
  • 1 pkt (a`270 g ) maustamatonta tofua
  • 2 rkl rypsiöljyä paistamiseen
  • 2 rkl ravintohiivahiutaleita
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl kurkumaa
  • ½ tl mustaa suolaa (Kala namak) tai tavallista
  • ripaus mustapippuria
  • n. 1 dl kaurakermaa
  • vegaanista majoneesia tai majoneesikastiketta

Ohje

  1. Halkaise sämpylät hieman puolivälin yläpuolelta niin, että pohja jää suuremmaksi kuin kansi. Koverra hieman sämpylän sisusta ja lusikoi koloon muutama ruokaluisikallinen hummusta. Huuhtele pinaatti huolellisesti. Kuori ja viipaloi avokado ja porkkana.
  2. Ota tofu ulos pakkauksesta ja puristele enimmät nesteet pois. Murustele pieneksi hakkelukseksi kulhoon. Mittaa toiseen kulhoon mausteet valmiiksi.
  3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää murustettu tofu. Paista hetki sekoitellen ja lisää mausteet. Hämmennä taas vähän aikaa ja laske lämpöä. Lisää hummus ja sekoittele vielä hetki. Lisää lopuksi kaurakerma.
  4. Täytä sämpylät. Kauho sämpylän ”koloon” tofukokkelia ja lado päälle porkkana- ja avokadoviipaleita. Pursota majoneesikastiketta kasvisten päälle. Lisää sitten hieman pinaatinlehtiä ja aseta sämpylän kansi viimeiseksi. Nauti heti kylmän juoman seurana.

Vinkki! Saat gluteenittoman version käyttämällä gluteenittomia sämpylöitä. Tarkista myös majoneesikastikkeen gluteenittomuus.

Kala Namak eli musta suola on olennainen osa tofukokkelin makumaailmaa. Mustaa suolaa saa nykyään jo useimmista isoista marketeista.

Kesäiset aamupalat lasten kanssa 5 x

Kesällä ei ole kiire minnekään! Parasta on heräämisen jälkeen venytellä pitkään sängyssä, hipsiä sohvalle tai ulos tuoksuttelemaan ulkoilmaa ja pyöritellä ajatusta ”mitä kivaa tänään tehtäisiin?”. Loman aikana meillä on otettu tavaksi kattaa aamupala terassille, nyt kun kelit on olleet mitä ihanimmat. Aamupaloihin on kuulunut tietysti paljon ihania kesän hedelmiä kuten vesimelonia ja nektariinia, kasviksia kuten suoraan kasvihuoneelta haettuja kurkkua sekä pikkutomaateja ja myös makeita porkkanoita. Ensimmäisiä herneitäkin on päästy jo maistamaan!

Aamupalapöytään on kuulunut toki muutakin ja niistä haluan nyt esitellä meidän top 5:sen! Mieleenpainuvimpana tietysti JÄÄTELÖ! Aamupalaksi? KYLLÄ! Näissä puikoissa onkin miltei sama sisältö kuin tavallisessa jogurtti-myslikulhossa, vaan tärkeintä onkin se, että se on jäädytetty ja siinä on tikku 😀 Toisena listalla on puuromuffinit/donitsit. Nämä ovat herkullisia, ravitsevia ja myöskin täyttäviä. Kolmas lasten toiveresepti on mansikkarahka, siitä ei vaan koskaan saa tarpeekseen. Raikasta, kermaista, ja kyllä, vegaanista. Neljäntenä teeleipä, joka on myös pelastus silloin kun luulit että kaapissa on vielä leipää mutta aamulla sinua keittiössä moikkaa tyhjä leipäkori. Tämä on tuttu klassikko köksäntunneilta, jota monessa taloudessa on harmillisen harvoin valmistettu ”sitten niiden aikojen”. Viimeinen resepti on enemmänkin tarjoiluehdotus kuin resepti, hauska sellainen!

Alta löydät reseptit näihin ihaniin aamupaloihin. Kaikissa ohjeissa on helpot tekovaiheet ja ne ovat omiaan valmistettavaksi yhdessä lasten kanssa. Jos esimerkiksi ajatus lasten kanssa leipomisesta ennen kahvia on kuitenkin liian absurdi ajatus, suosittelen pistämään piirretyt pyörimään. Toivottavasti näistä löytyy teille uusia suosikkeja 🙂

Marjaisat soijajogurtti-myslipuikot 6 kpl

  • 400 g mansikkaista soijajogurttia (esim. Alpro Greek style)
  • 1 ½ dl kotimaisia vadelmia/ulkolaisia kuumennettuna
  • n. 1 dl mieleistä granolaa
  • n. 1 rkl kookosmannaa/jäätelöpuikko
  • koristeeksi esim. marjajauhetta/pakastekuivattuja marjoja
  1. Asettele jäätelömuottiin kerroksittain soijajogurttia, vadelmaa ja granolaa. Pakasta vähintään 6 h.
  2. Irrota jäätelöt muotista ja kuorruta kookosmannalla. Ripottele koristeet pintaan.

Jos haluat itse säädellä sokerin määrää, voit käyttää maustamatonta soijajogurttia ja makeuttaa sen ripauksella vaniljaa ja lorauksella vaahterasiirappia. Lisää tällöin hieman vadelmien määrää tai käytä tuoreita mansikoita lisänä.

Tarjoiluun kannattaa käyttää jääpaloilla täytettyä astiaa, jos puikot joutuvat odottelemaan syöntiä.

Herukkaiset puurodonitsit 18 kpl, (eli 3 vuoallista)

  • 1 l kaurahiutaleita
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ dl fariinisokeria
  • 6 dl kauramaitoa
  • 1 banaani muusattuna
  • 2 ½ dl mustaherukoita
  • 1 dl kokonaisia kuorimattomia manteleita
  • maidotonta margariinia vuoan voiteluun
  1. Aseta uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mittaa kaurahiutaleet, kaneli, leivinjauhe, suola ja sokerit suureen kulhoon ja sekoita keskenään. Lisää kauramaito, muusattu banaani ja mustaherukat ja kääntele tasaiseksi taikinaksi.

2. Paahda manteleita kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Anna jäähtyä hetki. Aseta mantelit leikkulaudalle ja pilko veitsellä rouheeksi. Mantelit saavat jäädä reilun kokoisiksi paloiksi, jos pidät ”sattumista”. Lisää mantelit taikinan joukkoon. 

3. Voitele donitsivuoan kolot. Jaa taikina vuokiin ja paista 200 asteessa 20 minuttia. Nauti lämpimänä 

Muokkaa vauvalle! Jos haluat, voit valmistaa näitä donitseja myös vauvalle. Jätä sokerit pois taikinasta ja lisää tilalle toinen muussattu banaani. Jätä myös mantelit pois, tai jauha ne aivan pieneksi. Tällöin vauva voi maistella donitseja 6 kk iästä eteenpäin.

Vinkki! Donitsien makeutus tulee muussatusta banaanista ja fariini- sekä vaniljasokerista. Jos et pidä banaanista, sen voi jättää kokonaan poiskin. Tällöin sopiva fariinisokerin määrä on n. 1 dl.

Vinkki! Taikina maustuu tällä kertaa mustaherukoilla ja rouskuviksi paahdetuilla manteleilla. Ohjeeseen voi kuitenkin laittaa muitakin mieleisiään marjoja ja vaihdella vuodenajan mukaan. Herkulliselta voisi maistua esimerkiksi omenakuutioilla maustetut muffinit tai raparperin ja mansikan yhdistelmä. potentiaalinen vaihtoehto voisi olla myös pähkinä-rusinadonitsit. Puurodonitsit kestävät myös mainiosti pakastamista.

Mansikkarahka 6 annosta

  • 1 prk kauravispiä (esim. Fazer Aito)
  • 400g soijapohjaista rahkavalmistetta
  • 500 g kotimaisia mansikoita
  • (-3 rkl sokeria, tätä ei vauva tarvitse)
  1. Vispaa kerma vaahdoksi ja kääntele joukkoon rahkavalmiste. 

2. Paloittele mansikat reiluiksi paloiksi. Sekoita mansikat rahkamassan joukkoon ja mausta sokerilla. Tarjoile kylmänä! Halutessasi ripota päälle strösseliä 😀

Vinkki! Jos lähikaupastasi ei löydy soijapohjaista rahkavalmistetta (eli Alpron Go On:ia), voit käyttää tilalla myös maustamatonta kaura/soijajogurttia. 

Maukas ja nopsa teeleipä 4 annosta

  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 2dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 2 dl kauramaitoa
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • pinnalle auringonkukansiemeniä
  1. Aseta uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään laakeassa kulhossa.
  3. Mittaa ja kääntele joukkoon kauramaito ja öljy.
  4. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla ja taputtele taikina pellille. Muotoile tasaiseksi ympyräksi. Ripottele halutessasi pinnalle auringonkukansiemeniä.
  5. Paista uunin keskitasolla n. 15min.

Lempparijogurttia ja syötävää luonnosta

Alkukesästä luonto puhkeaa kukkaan ja on hauska tutkia mitä kaikkea syötävää pihapiiristä löytyy. Syötäviä ja yleisiä kukkia ovat ainakin voikukka, keto-orvokki, ruohosipulin kukat sekä metsissä viihtyvän käenkaalin eli ketunleivän kukat ja lehdet. Poimi villiyrtit metsästä tai pihapiiristä, mahdollisimman puhtaalta paikalta. Älä poimi tai varsinkaan maista mitään, jonka tunnistuksesta et ole varma. Lisää tietoa villiyrttien keräämisestä ja tunnistamisesta löydät esimerkiksi luontoportin sivuilta.

Kesä ja kukat 🙂

Portobello -pekoni ja tofukokkeli

Tässä tulee reseptit, jotka sopivat kuin nenä päähän kiireettömiin viikonloppuaamuihin. Uunissa paahdetut sienet ovat jotain todella herkullista ja maistuvat mahtavalta majoneesin, tuoreiden kasvisten ja rapean leivän kanssa. Sienistä vapautuu paahtaessa ihanaa umami-makua ja marinadi tuo hapokkuutta ja suolaisuutta sopivassa suhteessa. Voit käyttää Portobellojen sijaan myös suuria herkkusieniä, mutta herkullisimman lopputuloksen saat Portobelloilla.

Sieniviipaleiden paahtuessa uunissa voi pannulla pyöräyttää tofukokkelin. Tofukokkeli on todella helppo valmistaa ja sitä voi myös varioida lukemattomilla tavoilla. Musta suola tuo kokkeliin munamaista makua ja lisäämällä tilkan kaurakermaa teet kokkelista vielä mehevämpää.

Mitä isompi sieni, sitä vähemmän työtä. Puolitoista Portobelloa vie koko uuninpannun.
Uunista ulos!

Portobello-pekoni

  • Annoksia: 4
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 ½ -2 Portobellosientä tai n. 200g suuria herkkusieniä
  • 4 rkl rypsiöljyä
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ½ tl paprikajauhetta
  • ripaus timjamia ja mustapippuria
  • tarjoiluun rapeakuorista leipää, valkosipulimajoneesia (vegaanista), salaattia ja tomaattia

Ohje

  1. Lämmitä uuni 150 asteeseen. Pese sienet ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Asettele sienet leivinpaperilla vuoratulle uuninpannulle.
  2. Sekoita marinadin ainekset. Sudi marinadia sieniviipaleille. Halutessasi voit myös kastaa viipaleet marinadiin, mutta silloin sitä kannattaa valmistaa tuplamäärä.
  3. Paahda uunissa n. 20-30 minuuttia viipaleiden paksuudesta riippuen.
  4. Tarjoa leivällä runsaiden lisukkeiden kanssa. Herkullisia leipiä tulee, kun paahdat leipäviipaleet pannulla öljyssä ja lisäät lopuksi valkosipulia pintaan.

Vinkki! Nämä sienet maistuvat herkulliselta myös esimerkiksi pastassa tai pizzassa (jos mitään sattuu jäämään :D).

Tofukokkeli

Ainekset

  • ½ sipuli
  • 1 paprika
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 pkt tofua (a`n. 300g) (maustamaton tai kylmäsavu)
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1tl paprikajauhetta
  • ½ tl savupaprikajauhetta
  • ½ tl mustaasuolaa tai tavallista
  • tilkka kaurakermaa

Ohje

  1. Kuori ja pilko sipulit. Huuhdo paprika ja paloittele reilun kokoisiksi paloiksi.
  2. Kuumenna öljy pannulla ja lisää mausteet, silputtu sipuli sekä paprika. Paista keskilämmöllä niin kauan, että kaikki ainekset alkavat saada väriä. Murusta tofu joukkoon.
  3. Kuumenna hetki ja lisää tilkka kaurakermaa. Anna hautua hetki ja tarjoile 🙂

Vinkki! Kokkeliin sopii hyvin muutkin kasvikset tai palkokasvit. Lisäämällä joukkoon purkin kidneypapuja, kokkelista riittää ainakin kuudelle hengelle.


Vegaaniset aamupalamuffinit

Monelle onkin jo tuttu kikhernejauhoista valmistettava omeletti, mutta taikina taipuu myös munakkaisiin. Munakkaat paistuvat näppärästi missäs muussakaan kuin muffinivuoassa! 😀 Nämä siis voivat olla ”munakkaita” tai muotonsa vuoksi muffineja. Tämä ohje on kulkenut matkassa jo vuosia ja siitä on olemassa useita versioita. Täytteitä vaihtelemalla voi tehdä lukemattomia erilaisia variaatioita tilanteen mukaan. Oli sitten kyseessä ihan tavallinen aamupala tai juhlakahvitus, tässä sopiva tarjottava. Tällä kertaa halusin jotain keväistä ja siksi valitsin täytteeseen keltaista ja oranssia – maissia ja keltaista kirsikkatomaattia. Kevät on jo nurkan takana!

Vegaaniset aamupalamuffinit

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 pieni sipuli
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 200g pakastemaissia
  • 3 dl vettä
  • 2 ½ dl kikhernejauhoja
  • ½ dl ravintohiivahiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 3 rkl Oatly oatgurt Turkish / kaurafraichea
  • vegaanista margariinia vuoan voiteluun
  • kourallinen kirsikkatomaatteja koristeeksi

Ohje

1.Aseta uuni lämpenemään 200 asteeseen.

2.Kuori ja hienonna sipuli. Ota laakea paistinpannu ja kuumenna rypsiöljy. Kuullota sipuli ja lisää pakastemaissi. Kuumenna vielä hetki ja aseta sivuun.

3.Mittaa kikhernejauhot kulhoon. Lisää joukkoon ravintohiivahiutaleet, leivinjauhe, suola ja mustapippuri. Sekoita. Lisää vesi pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi halutessasi turkkilaistyyppistä kaurajogurttia.

4.Ota muffinivuoka ja voitele sen kolot (8 kpl) margariinilla. Jaa maissi-sipuliseos voideltuihin koloihin ja kaada päälle kikhernejauhoseos. Sekoittele varovasti massa ja vihannekset sekaisin, jotta kaikki vihannekset eivät jää pohjalle. Lisää lopuksi halutessasi pinalle muutama viipale kirsikkatomaattia. Paista uunin keskitasolla 30–35 minuuttia ja tarjoile joko lämpimänä tai kylmänä!

Vinkki!

Gluteenittoman version saat kun jätät kaurajogurtin pois (tilalle voit lisätä vaikka hieman rypsiöljyä tai vastaavan määrän soijapohjaista fraichea.)

Muokkaa vauvalle!

Jätä ohjeesta suola ja turkkilainen kaurajogurtti pois. Nämä muffinit ovat oivallista syötävää vauvalle 7kk iästä eteenpäin! 🙂

Aamupalamuffinit sopivat hienosti vaikkapa brunssille.

Talvinen tuorepuuro

Tuorepuuro pelastaa kiireisen aamun siinä missä valmiiksi tehty voileipä. Vaivaa on kuitenkin vähemmän ja variointimahdollisuuksia loputon määrä. Vaihtelua saa vaihtamalla vaikkapa jogurtin tai kasvimaidon maustettuun versioon, käyttämällä kulloisenkin sesongin marjoja ja hedelmiä tai lisäämällä ripauksen esimerkiksi kardemummaa. Pähkinät ja siemenet käyvät myös lisänä. Hurja korvaa osan hiutaleista granolalla tai myslillä!

Talvinen tuorepuuro

  • Annoksia: 1
  • Tulosta

Ainekset

-1 dl kaurahiutaleita (tarvittaessa gluteenittomia) 

-1 dl kasvimaitoa

-1 dl maustamatonta soija/kaurajogurttia

-2 rkl chiansiemeniä

-loraus vaahterasiirappia

koristeluun mandariini ja mustikoita

Ohje

1.Mittaa ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Halutessa voit raastaa mukaan mausteeksi hieman mandariinin kuorta. Anna tekeytyä vähintään tunti. 

2.Kuori mandariini, aseta poikittain leikkuulaudalle ja leikkaa n. 1 cm paksu viipale. Aseta viipale tarjoiluastian reunaa vasten ja kaada puuromassa astiaan. Koristele mustikoilla 😋

Nauti heti tai nappaa mukaan!