Kinkuttomat sarvet

Esikoisemme suorastaan rakasti kinkkusarvia ollessaan pieni. Niitä tuli leivottua aika usein ja vietyä myös muihin kahvipöytiin. Monta vuotta olen kehitellyt kinkuttomia sarvia. Ensin täytyi löytää oikeanlainen, pehmeä taikina ja sen jälkeen sopivan suolainen ja maukas täyte. Ja nyt resepti on vihdoin julkaisukunnossa!

Näiden sarvien juju on nakkiraaste!

Muutamia vuosia sitten bongasin Facebookin Vegaaniset kasvisruuat -ryhmästä nakkiraasteen. Erityisesti Bon Soyan kasvisnakit ovat niin kiinteitä, että niitä voi raastaa. Kaikenlisäksi maku on kovin kinkkumainen. Yhdessä vegejuuston kanssa sarviin saa simppelin ja maistuvan täytteen. Sarvet ovat hitti kahvi- tai iltapalapöydässä tai vaikkapa lastenkutsuilla. Tässä on maistuva vegaaninen leivonnainen, sopiva pikkusuolainen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aikuiseen makuun reseptiä voi toki tuunata hieman ja lisäillä täytteitä oman maun mukaan. Esimerkiksi sipaisu jotain maustettua kasvipohjaista tuorejuustoa voisi sopia hyvin.

Kauli, jaa osiin, levitä täytteet ja rullaa!

Taikina kannattaa kaulia ohueksi kuin pizzataikina, jotta sektoreihin jää kunnolla tilaa täytteille ja ne saa rullattua kunnolla sarven sisään. Anna sarvien kohota rauhassa vielä muotoilun jälkeenkin, niin saat unelmanpehmeitä herkkuja.

Kinkuttomat sarvet

Ainekset

Taikina

  • 2 ½ dl kasvimaitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 1 tl sokeria
  • ¾ tl suolaa
  • n. 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurajauhoja
  • 100 g margariinia

Täyte

  • n. 100 g vegejuustoa
  • 3 kpl (n. 150 g) kiinteitä kasvisnakkeja (esim. Bon Soya)
  • pinnan voiteluun kauramaitoa
  • koristeluun seesaminsiemeniä

Ohje

  1. Mittaa kauramaito mikron kestävään kulhoon ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Murusta joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää sokeri ja suola.
  2. Lisää kaurajauho ja suurin osa vehnäjauhoista. Vaivaa taikinaa, lisää jauhoja ja jatka vaivaamista.
  3. Lisää margariini vaivaamisen loppupuolelle. Jatka vaivaamista, kunnes rasva on sekoittunut taikinaan. Lisää vielä tarvittaessa hieman vehnäjauhoja. Valmis taikina on kimmoisaa, eikä tartu käteen kun painat sitä puhtaalla kämmenellä.
  4. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa n. 30 minuuttia. Raasta sillä välin juusto ja nakit.
  5. Leivo ensin puolet sarvista: Tee taikinasta pallo ja kauli se pyöreäksi levyksi. Käytä tarvittessa hieman jauhoja, jotta taikina ei tartu käsiin eikä pöytään. 
  6. Jaa levy 8 sektoriin. Levitä sektoreiden päälle juusto- sekä nakkiraastetta. Asettele nakkiraaste sektoreiden leveään päähän.
  7. Kääri sektorit sarviksi. Muotoile niistä hieman kaarevia ja laita ne pellille leivinpaperin päälle. Leivo toinen puolikas taikinasta samoin. 
  8. Anna sarvien kohota leivinliinan alla noin 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  9. Voitele sarvet kauramaidolla juuri ennen uuniin laiitamista. Ripottele pinnalle unikonsiemeniä.
  10. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, tai kunnes sarvet ovat kauniin värisiä.  

Vinkki! Jos et löydä oikeanlaisia vegenakkeja, voit laittaa väliin myös pilkottua vegeleikkelettä tai valmiita kasvipohjaisia suikaleita (esim. Meeat Muu Vegesuikale).

Vinkki! Jos sinulla ei ole kaurajauhoja, voit tehdä taikinan myös pelkästään vehnäjauhoihin.

Vinkki! Voit lisätä valiin myös maustettua kasvipohjaista tuorejuustoa tai levitettä.

Muokkaa vauvalle! Voit tehdä myös vauvalle omat sarvet. Jätä taikinasta suola ja sokeri pois. Käytä margariinin tilalla rypsiöljyä. Vaihda täytteen vegejuusto ja nakit -> murustettua tai kuutioitua maustamatonta tofua ja valitsemiasi suolattomia mausteita (esimerkiksi suolatonta tomaattipyrettä ja yrttejä). Vauva ei myöskään tarvitse seesaminsiemeniä.


Mustikkapiirakka pullapohjalla

Mustikkaa on nyt metsät pullollaan ja netin keskustelupalstoilla kisataan siitä, kenellä on käytössä paras mustikkapiirakan resepti. Tämä ohje on ollut omassa keittiössä kovassa käytössä aina mustikka-aikaan. En ole kovin mieltynyt raskaisiin leivonnaisiin, vaan pidän enemmän kaikenlaisista välipalatyyppisistä ratkaisuista. Tässä piirakassa on kuohkea vegaaninen pullapohja ja päällä runsaasti sitä itseään, mustikkaa! Piirakasta riittää syötävää isommallekin seurueelle, koko pellillinen jaettavaksi! Toivottavasti testaat tätä reseptiä – ihania mustikkaisia herkutteluhetkiä!

Psssst! Pieni varoitus, sillä siististi syömisessä saattaa olla hieman haasteita. Niimpä voit lukea reseptin alta vinkit mustikkatahrojen poistoon, jos vahinko käy.

Mustikkapiirakka pullapohjalla

  • Annoksia: 1 pellillinen
  • Tulosta

Ainekset

Mustikkapiirakka pullapohjalla

  • 100 g maidotonta margariinia
  • 2,5 dl vettä tai kauramaitoa
  • 25 g tuorehiivaa  
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl kardemummaa
  • 1 tl suolaa
  • n. 8 dl vehnäjauhoja

Kiisseli

  • 1 l mustikoita 
  • 2 dl vettä 
  • 1 dl sokeria
  • 3 rkl perunajauhoja

Ohje

1.Sulata margariini. 

2.Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Sekoita joukkoon sokerit, kardemumma ja suola. Lisää noin puolet jauhoista muutamassa osassa ja sekoita taikinaa hetki. Lisää loput jauhot vähitellen samalla koko-ajan kädellä vaivaten. Lisää sulanut margariini alustamisen lopulla. 

3.Taikina on valmista, kun se on 1. kimmoisaa, 2. irtoaa kulhosta ja 3. irtoaa kädestä. Voi olla että joudut lisäämään jauhoja hiukan enemmän kuin 8 dl, mutta taikinan tulisi silti olla pehmeää. Kohota taikinaa noin 45 minuuttia joko leivinliinalla peitettynä, tai esimerkiksi mikroaaltouunissa (vedoton ja lämmin paikka). 

4.Tee odotellessasi kiisseli. Mittaa mustikat, sokeri ja 1 dl vettä kattilaan. Kuumenna, kunnes osa mustikoista on hajonnut ja seos poreilee. Sekoita perunajauhot desilitraan vettä ja kaada seos ohuena nauhana kattilaan. Sekoita koko-ajan voimakkaasti. Kiisseli muuttuu paksummaksi miltei välittömästi. Siirrä kattila pois hellalta ja anna kiisselin jäähtyä. 

5.Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kumoa taikina hyvin jauhotetulle tasolle. Vaivaa taikinaa hetki jauhojen kanssa. Kauli taikina leivinpaperin kokoiseksi levyksi. Tämän jälkeen siirrä taikina varovaisesti uunipellille leivinpaperin päälle kaulinta apuna käyttäen. Taputtele taikina tasaiseksi ja muotoile piirakalle reunat. Kaada kiisseli pullapohjan päälle.  Voit halutessasi penslata reunat kauramaidolla ja ripotella sokeria päälle. 

6.Paista 200 asteessa uunin keskiosassa n. 15 min. Tarjoa hieman jäähtyneenä. Täyte voi olla vielä hieman valuvaa, mutta asettuu paikoilleen viimeistään kun pulla on jäähtynyt kunnolla.

Tästä piirakasta riittää syötävää isollekin porukalle.

Vinkkejä mustikkatahrojen poistoon

Mustikan sininen väri johtuu marjan pinnalla olevasta sinisestä vahasta. Ekologisin tahranpoistokeino on upottaa tahra kiehuvaan veteen tai kaataa tahran päälle kiehuvaa vettä, jolloin mustikan vaha sulaa. Jos materiaalia ei voi upottaa kiehuvaan veteen, voi kokeilla kuumaa vettä ja astianpesuainetta.Kuuman veden ja suolan seos saattaa myös tehota. Tahran vaalentamiseen voi kokeilla myös sitruunamehua. Sitruunamehulla sininen väri lähtee myös käsistä, jos vesi ja saippua ei meinaa riittää.

Lähde: Vaasan martat/ Ilkka-Pohjalainen 24.7.2022


Kvinoasalaatilla täytetyt wrapit

Varsinkin kesällä tulee usein ostettua paljon erilaisia kasviksia kotiin. On kiva tehdä erilaisia ruokaisia salaatteja, joita voi syödä useamman päivän. Tällaiset salaatit ovat blogissakin supersuosittuja, kuten tämä raikas couscous -salaatti! Tämä kvinoasalaatti on todellakin syntynyt sellaisena päivänä, kun teki mieli kaikkea. Ja kyllä, kaikkea löytyy – rouskuvaa parsakaalia ja pähkinöitä, pehmeää bataattia, makeaa maissia, hapokasta sipulia, raikasta paprikaa, täyttävää kvinoaa ja papuja. Tässä on niin sanotusti ainekset kohdallaan, tämä ruoka tekee hyvää keholle, pitää hyvin nälkää ja maistuu ihan tolkuttoman hyvältä. Salaattia voi syödä sellaisenaan, mutta se sopii todella hyvin chilihummuksen ja vegemajoneesin kanssa wrappien täytteksi. Ai että tällainen setti on ihana kaivaa eväsrasiasta!

Kvinoasalaatilla täytetyt wrapit

  • Annoksia: 12 kpl
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 dl tummaa kvinoaa
  • 2 dl vaaleaa kvinoaa
  • 1 bataatti
  • 1 parsakaali
  • 1 paprika
  • 1 kesäsipuli varsineen
  • ½ puntti persiljaa
  • 1 prk maissia
  • 1 tlk mustapapuja
  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • Kastike: 2 rkl sitruunamehua, 1 rkl tahinia, 2 rkl rypsi/oliiviöljyä, suolaa ja pippuria
  • 1 pss jääsalaattia
  • chilihummusta, vegaanista majoneesia (esiemerkiksi Auran paprikamajoneesia)
  • 12 tortillalättyä

Ohje

  1. Huuhdo kvinoat tiheässä siivilässä kiehuvalla vedellä ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Jos et löydä tummaa kvinoaa, voit käyttää myös ainoastaan vaaleaa. Lisää vinkkejä irtonaisen kvinoan keittoon löydät täältä . Jäähdytä.
  2. Aseta uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja paloittele bataatti peukalon pään kokoisiksi kuutioiksi. Ripsauta halutessasi hieman rypsiöljyä kuutioiden pintaan. Paahda uunissa n. 10 minuuttia. Huuhdo ja pilko sillä aikaa parsakaali sopivan kokoisiksi paloiksi ja lisää sitten bataatin kanssa pellille. Paahda, kunnes bataatti on kypsää ja parsakaali saanut hieman väriä.
  3. Huuhdo ja pilko paprika ja sipuli. Hienonna persilja. Lisää joukkoon valutetut maissit ja mustapavut.
  4. Paahda cashewpähkinöitä kuivalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.
  5. Yhdistä jäähtynyt kvinoa, paahdetut bataatit ja parsakaali, pilkotut kasvikset ja cashewpähkinä. Sekoita lopuksi kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita salaatin joukkoon.
  6. Levitä tortillalätylle chilihummusta. Aseta päälle salaatinlehti ja kauho kvinoasalaattia keskelle lättyä. Pursota päälle hieman chilimajoneesia. Kääri rullalle ja nauti!

Vinkki! Saat gluteenittoman version käyttämällä gluteenittomia tortillalättyjä.

Vinkki! Jos pidät kovasti paahteisesta mausta, voit lisätä myös paprikan bataatin ja parsakaalin kanssa uuninpellille paahtumaan.


Vegaaniset leivän päälliset: Seitansalami

Kesällä ei aina tee mieli lämmintä ruokaa. Samalla eväitä tulee tehtyä usein – milloin rannalle, retkelle tai ihan vaan kassiin mukaan, koska rauhassa syödystä aamiaisesta on jo aikaa. Leipää kuluu ehkä enemmän kuin muulloin ja samalla myös leivän päällisiä. On olemassa tuhat ja yksi asiaa, mitä vegaani voi laittaa leivän päälle. Vegaanihaaste on koonnut hyvän listauksen vaihtoehdoista tänne.

Ostan harvoin kaupan valmiita vegeleikkeleitä niiden hinnan vuoksi. Onneksi seitania voi tehdä itse vaivattomasti ja edullisesti. Tämä resepti on muokkautunut alkujaan ihanan Pidempi Korsi -blogin reseptin pohjalta. Ohjeesta tulee vain yksi pötkylä, joten teen usein tuplana. Toinen pötkylä tulee syötyä melko nopsaan ja toisen siivutan ja pakastan n. 10 siivun pusseihin. Mantelijauhojen ansiosta salami on sitkeää, mutta kuitenkin mureaa ja mehevää. Leivän lisäksi salami sopii myös vaikkapa pizzan päälle tai salaatteihin. Salamiin kannattaa kokeilla erilaisia mausteita, jolloin löytyy parhaiten se omaan makuun sopiva yhdistelmä.

Kurkkaa myös aiemmin julkaistu Seitanpaisti sienillä!

Vegaaniset leivänpäälliset: Seitansalami

  • Annoksia: n. 300 g
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 dl gluteenijauhoa
  • 1 dl ravintohiivahiutaleita
  • ½ dl mantelijauhoa
  • 1 tl suolaa
  • 3 tl paprikaa
  • ½ tl valkopippuria
  • 1 tl sinapinsiemeniä
  • 1 tl sokeria
  • 3 valkosipulinkynttä
  • pari tippaa savuaromia
  • chilihiutaleita/tabascoa
  • 1 ½ dl vettä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 2 rkl tomaattisosetta

Ohje

1.Laita uuni kuumenemaan hieman alle 175 asteeseen. 

2.Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita huolellisesti. Kuori ja raasta valkosipulinkynnet ja sekoita toisessa kulhossa raasteen joukkoon savuaromi, vesi, rypsiöljy ja tomaattisose. Lisää halutessasi chiliä tai tabascoa (n. 3 tl tabascoa antaa jo hyvän potkun).

3.Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja vaivaa voimakkaasti n. 5 minuuttia. Muotoile massasta pyöreä, n. 17cm pitkä tanko. Kääri tangon päälle kaksi kerrosta foliota ja sulje päät tiiviisti. Aseta kääryle leivinpaperin päälle uunipellille ja paista n. 1h. Käännä kääryle ylösalaisin puolessa välissä paistoa. 

4.Jäähdytä. Leikkaa ohuiksi siivuiksi ja nauti leivän päällä tai vaikkapa pizzassa! 

Piknik -aika!

Kirsikka-chiavanukas G

Chiavanukas on helppo ja herkullinen välipala, jota pystyy muuntelemaan loputtomiin. Vanukkaan aineksina käytetään kasvimaitoa ja jogurttia, joiden suhdetta voi vaihdella oman mielen mukaan. Itse tykkään jogurttipitoisesta vanukkaasta, joskus en käytä kasvimaitoa ollenkaan. Simppelin vanukkaan seuraan sopivat kaikenlaiset marjat ja hedelmät. Kirsikoita tulee syötyä paljon kesällä ja vahvan värin ansiosta ne sopivatkin tosi hyvin antamaan makua ja näyttävyyttä.

Vanukkaan juju ovat proteiinia, kuituja ja hyviä rasvoja sisältävät chiansiemenet, jotka turpoavat nesteessä ja hyydyttävät samalla vanukkaan. Vanukas kannattaa laittaa illalla tekeytymään ja nauttia vaikkapa aamulla helppona aamupalana!

Kirsikka-chiavanukas G

  • Annoksia: 2 isoa annosta
  • Tulosta

Chiavanukas

  • 3 dl soijajogurttia
  • 1 dl kasvimaitoa (gluteenitonta tarvittaessa)
  • ½ dl chiansiemeniä
  • lusikan kärjellinen vaniljajauhetta
  • ripaus suolaa

Kirsikkainen kerros

  • kourallinen kirsikoita
  • n. 1 dl paksua kasvipohjaista jogurttia (esim. kookosjogurttia)

koristeluun kirsikoita

Ainekset

Ohje

  1. Sekoita chiavanukkaan ainekset keskenään ja siirrä jääkaappiin tekeytymään vähintään kolmeksi tunniksi (mielellään yön yli).
  2. Perkaa kourallinen kirsikoita ja aja tasaiseksi paksun kasvijogurtin kanssa. Maistele ja lisää kirsikoita, jogurttia tai makeutusta tarvittaessa. Kun seos on sopivan punertavan väristä ja hyvän makuista, siirrä jääkaappiin odottamaan.
  3. Lopuksi kasaa kerroksittain vanukasta ja kirsikka-jogurttiseosta annosmaljoihin. Koristele kirsikoilla.

Supernopea suklaamoussekakku

Tämä resepti on pysynyt matkassa mukana jo pian vuosikymmenen ja nyt ajattelin kirjoitella sen blogiin talteen. Kakussa on simppelit ainekset ja se valmistuu sekä jähmettyy tarjoiluvalmiiksi nopeasti. Plantin (jääkaappikylmä) kauravispi on itseasiassa sen verran jähmeää jo valmiiksi, että sitä käyttämällä täyte jämäköityy miltei välittömästi ja kakku on melkolailla heti tarjoiluvalmis. Jos käytät muita vispautuvia kasvikermoja, kakun pitää jähmettyä muutama tunti ennen tarjoilua. Kakun suklaisuus riippuu käyttämäsi suklaan kaakaopitoisuudesta. Täytettä kannattaa ehdottomasti maistella ja lisätä leivontakaakaojauhetta tarvittaessa. Kakkuun saa kivaa vaihtelua käyttämällä pohjassa erimakuisia täytekeksejä tai maustamalla täytettä eri makuaineilla. Mansikkasesonki käy nyt kuumimmillaan ja mansikat sopivat ehdottomasti myös tämän kakun kaveriksi!

Tämä on siis se kakku, jonka ehtii hyvin tehdä vielä juhlapäivän aamuna jos on vaikka hieman epävarma tarjoilujen riittävyyden suhteen. Kakku on vegaaninen (eli luonnollisesti myös munaton ja maidoton), soijaton ja siitä saa helposti myös gluteenittoman.

Supernopea suklaamoussekakku

  • Annoksia: 10
  • Tulosta

Ainekset

Pohja

  • n. 150 g kaakaotäytekeksejä, esim Oreo tai Domino (tarkista vegaanisuus)
  • 50 g maidotonta margariinia

Täyte

  • 2 prk (a`2 dl) kauravispiä (esim. Planti)
  • 250 g – 300 g maidotonta tummaa suklaata
  • maun mukaan sokeria/leivontakaakaojauhetta
  • 2 tl piparminttuaromia/pikakahvijauhetta
  • Koristeluun esimerkiksi kauden marjoja, suklaata, keksejä, mintunlehtiä, syötäviä kukkia

Ohje

  1. Murusta keksit ja sulata margariini. Sekoita sula margariini keksimurun joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija n. 20 cm) pohjan väliin ja painele pohjamassa tasaisesti vuoan pohjalle. 
  2. Jos haluat tehdä kakkuun mansikkareunuksen, mansikat on hyvä laittaa paikoilleen tässä vaiheessa. Halkaise mansikka ja aseta mansikka nojaamaan leikkuupinta vuoan reunaa vasten. Toista niin kauan, että ulkoreuna on täynnä mansikoita. 
  3. Vispaa kauravispi sähkövatkaimella vaahdoksi. Sulata suklaa ja kaada ohuena nauhana vispin joukkoon samalla koko-ajan sekoittaen. Maistele massaa ja lisää tarpeen mukaan sokeria tai kaakaojauhetta. Voit maustaa massaa myös piparminttuaromilla, jolloin kakkuun tulee raikas vivahde tai pikakahvijauheella, jolloin maku on hennon mokkainen.
  4. Kauho massa vuokaan ja painele tasaiseksi kerrokseksi. 
  5. Siirrä jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Jos sinulla on kiire saada kakku pöytään, se on kuitenkin mahdollista tarjota heti (varsinkin jos käytät jähmeää kauravispiä kuten Plantin). Koristele vaikkapa marjoilla, suklaalla, kekseillä, mintunlehdillä tai syötävillä kukilla. 

Vinkki! Gluteenittoman version saat käyttämällä gluteenittomia keksejä ja gluteenitonta kauravispiä. 

Jos pidät keksipohjasta, voit hyvin jopa tuplata pohjan määrän. Käyttämällä erimakuisia keksejä, saat kakkuun vaihtelua. Marianne-dominot toimivat ainakin tosi hyvin!

Täyteläisen, kaikille sopivan suklaakakun voi leipoa tarvittaessa vielä juhlapäivän aamuna!

Paahdettu keltainen sosekeitto G

Kesäkuussa kasvihuoneilta alkaa saada edullisia pikkutomaatteja ja paprikoita. Myös kotimaisen kesäkurpitsan sesonki käynnistyy pikkuhiljaa. Nyt jos koskaan on hyvä hetki pyöräyttää ihanan pirteä ja samettisen pehmeä sosekeitto kesän mauista. Kasvikset kypsyvät kuin itsestään uunissa, jonka jälkeen ne vain surautetaan kuohkeaksi keitoksi maissin, papujen ja kookoskerman kera. Jos grilli sattuu olemaan kuumana, kasvikset voi hyvin kypsentää myös grillissä, jolloin keittoon tulee vielä astetta paahteisempi maku.

Olen tehnyt tätä keittoa usean testierän. Jostain syystä maku vain ei ollut kohdallaan heti. Viimeisen silauksen antoi lopulta kookoskerma ja chili. Joten jos vain mahdollista, älä jätä näitä kahta ainesosaa pois reseptistä.

Paahdettu keltainen sosekeitto

  • Annoksia: 4-5
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 kesäsipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 250 g keltaisia kirsikkatomaatteja
  • 2 keltaista paprikaa
  • 1 kesäkurpitsa
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 prk (165 g) maissia
  • 1 prk (250 g) voipapuja / isoja valkoisia papuja
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 ½ dl kookoskermaa
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • maun mukaan kurkumaa ja chilihiutaleita
  • n. 1 ½ dl vettä

Ohje

1.Huuhtele kesäsipuli ja viipaloi paloiksi. Kuori valkosipuli ja hienonna hieman. Huuhtele ja lohko kirsikkatomaatit. Huuhtele paprikat, poista kanta ja siemenkota ja lohko paprikat paloiksi. Poista kesäkurpitsan kanta ja kuori ja lohko kesäkurpitsa reiluiksi paloiksi. 

2.Levitä kasvikset uuninpellille ja valuta päälle rypsiöljyä. Paahda 175`c uunissa n. 30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Anna jäähtyä hieman.

3.Seuraavaksi soseutetaan ainekset. Jos sinulla on suuri tehosekoitin (n. 2 l), voit soseuttaa keiton siinä. Muutoin, kaada kasvikset korkeareunaiseen kulhoon tai kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää paahdettujen ainesten joukkoon valutetut maissit ja voipavut, kasvisliemikuutio, kookoskerma ja mausteet. Lisää chiliä makusi mukaan, pieni potku sopii hyvin tähän ruokaan. Soseuta. Lisää lopuksi vettä, kunnes koostumus on mielestäsi sopivan paksu.

Muokkaa vauvalle! Voit helposti tehdä tästä keitosta myös 6kk -> vauvalle sopivan. Jätä kasvisliemikuutio ja suola kokonaan pois reseptistä. Chiliä kannattaa laittaa vain hyvin pieni määrä jos ollenkaan.

Vinkki! Kookoskerman voi hyvin korvata millä tahansa muulla kasvipohjaisella kermalla.


Mansikkavispipuuro

Meillä on niin ”pieni” pakastin, että usein säilötään mansikka soseeksi ajettuna. Ajattelin vielä fiilistellä kesää ja mietin jotain mihin soseet upottaisin. Arjen alkaessa on hyvä olla kaapissa välipalaa, joten ajattelin keittää ison kattilan vispipuuroa. Vispipuuroon olen käyttänyt usein mustaherukkaa tai vadelmaa, mustikkaakin. Mutta tämä mansikka! Oh, niin hyvää!

Hyvän vispipuuron salaisuus taitaa olla tarpeeksi löysä sekä sileä puuro ja kunnon vispaaminen. Mummini on minun vispipuuro -idoli. Hän vatkaa puuron aina ikivanhassa yleiskoneessa ja muistan sen käyneen välillä puolikin tuntia. Tätä puuroa ei tarvitse toki vatkata niin kauaa, mutta ole kärsivällinen. Lopputuloksena on puuro, joka on kuin mansikkavaahtoa!

Mansikkavispipuuro

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 l vettä
  • ½ – ¾ dl sokeria
  • 4 dl mansikkasosetta
  • 1 ½ dl mannasuurimoita
  • ½ tl suolaa

Ohje

  1. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sekoita joukkoon osa sokerista ja mansikkasose.
  2. Lisää mannasuurimot pienissä erissä samalla jatkuvasti vispaten. Anna poreilla miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 10 minuuttia.
  3. Lisää suola ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa vielä sokeria.
  4. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä täysin (voit nopeuttaa jäähtymistä siirtämällä kattilan esim. kylmään vesihauteeseen).
  5. Lopuksi vatkaa puuroa sähkövatkailmella tai monitoimikoneessa niin kauan, että puuro on vaahtomaisen kuohkeaa. Kaada tarjoiluastiaan ja koristele tuoreilla mansikoilla.

Muokkaa vauvalle!

Tämä puuro on oivallista välipalaa vauvalle 6 kk eteenpäin, kun jätät suolan ja sokerin ohjeesta pois.


Raikkaan vadelmaiset raakakakkuset G

Raakakakut ei ole kuuluneet keittiöpuuhiini ennen tätä ohjetta. Kynnys raakaleivontaan on ollut jotenkin kovin korkealla, koska olen pelännyt epäonnistumisia etenkin siksi, että raakakakkujen raaka-aineet on yleensä aika hintavia (pähkinät, kookosöljy yms.). Pidän kuitenkin raakaleivonnaisista, varsinkin raikkaista sellaisista. Törmäsin netissä tähän Syötävän hyvä -blogin ohjeeseen ja päätin kokeilla. Halusin täyte -osuudesta korkean ja mietin kovasti, kuinka ihmeessä saisin siitä sellaisen. Meidän taloudessa vain naispuoliset ovat raakakakkujen perään, joten myös pieni annoskoko olisi paikallaan. Ja taas kerran tuli apuun – mikäs muu kuin muffinipelti!

Ohjeen kakkuset tehdään siis muffinipellin koloihin. Taateleista ja pähkinämurusta tehty pohja painellaan vuoan pohjalle ja raikas ja täyteläinen täytemassa pohjan päälle. Kakkusien annetaan jähmettyä pakastimessa ja aina halutessaan vuoasta voi sitten irroittaa (muotin pieni hulautus kuumalla vedellä ja veitsellä nosto vuoasta) yhden kakkusen ja laittaa lopun takaisin pakkaseen. Täyte on aivan hurmaavan makuista. Samaan aikaan kermaista, mutta älyttömän raikasta – kuin kesäistä smoothieta. Nam!

Raikkaan vadelmaiset raakakakkuset

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

pohja

  • 2 ½ dl saksanpähkinöitä
  • n. 7 taatelia
  • ripaus suolaa

täyte

  • 3 dl cashewpähkinöitä
  • 2 sitruunan mehu
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • n. ¾ dl kookosöljyä
  • n. ½ dl vaahterasiirappia (maun mukaan)
  • 1 tl psylliumia
  • 2 dl kotimaisia vadelmia

Ohje

  1. Aloita täytteen cashewpähkinöiden liottamisesta. Mittaa pähkinät laakeaan kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin, että pähkinät peittyvät. Anna liota n. 2h huoneenlämmössä tai yön yli jääkaapissa, jos valmistat kakun vasta seuraavana päivänä.
  2. Valmista pohja. Murusta saksanpähkinät cutterissa tai blenderissä hienoksi. Lisää taatelit ja aja hienoksi massaksi. Seoksen tulisi olla melko kiinteää, mutta silti muotoiltavaa. Jos sinulla on isoja ja pehmeitä taateleita, saatat joutua hieman lisäämään pähkinän määrää jottei pohjamassa ole liian tahmeaa.
  3. Painele massa muffinipellin koloihin. Massaa tulisi riittää ohut kerros n. kahdeksaan koloon.
  4. Valmista täyte. Sihtaa vesi pois cashewpähkinöistä ja aseta pähkinät blenderiin. Mittaa sekaan loput täytteen aineet ja aja sileäksi massaksi. Massan pitäisi pyöriä aika hyvin blenderissä. Jos ei, kaavi välillä massaa reunoilta takaisin keskelle ja jos blenderissäsi on tappi, käytä sitä apuna. Psyllium kiinteyttää massaa ja jos sinulla ei sitä ole, voit lisätä hieman kookosöljyn määrää. Maistele lopuksi massaa ja lisää vielä makeutta jos siltä tuntuu.
  5. Kauho täyte pohjien päälle muffinipellin koloihin ja tasoittele kakkusten pinta.
  6. Siirrä pakkaseen jähmettymään vähintään muutamaksi tunniksi.
  7. Ota kakkuset jääkaappiin sulamaan muutama tunti ennen tarjoilua. Muffinipellistä irrottaminen käy parhaiten niin, että päästät hanasta kuumaa vettä ja asetat sen kohdan muffinpellin kääntöpuolelta hanan alle, josta haluat irrottaa kakkusen. Nopea kastelu riittää lämmittävään vuoan niin, että kakkunen irtoaa. Kiilaa kakkunen irti vuoasta ruokailuveistä apuna käyttäen. Koristele vadelmilla ja sitruunanviipaleilla 🙂


Kesän vihreä cashewpestopasta

Mä rakastan rakastan rakastan herneitä. Ja makeita naattiporkkanoita. Ja rapsakkaa ja aromikasta kukkakaalia. Ja kevätsipulia. Ja yrttejä! Tänä vuonna yrtit saakin kerätä omalta terassilta, varsinkin basilika on erittäin tuottelias! Kesällä kotimaiset kasvikset ovat luonnollisesti tuoreimmillaan ja niistä todellakin kannattaa nauttia. Pulleat ja makeat herneet käyvät välillä jopa jälkiruoasta, niin maukkaita ne ovat.

Tässä on kulhollinen kesää pastan muodossa. Kastike on tällä kertaa itse tehty pesto, joka syntyy liotetuista cashew -pähkinöistä. Pähkinöiden liotusaika lyhenee huomattavasti, kun liottamiseen käyttää vaikkapa vedenkeittimessä kiehautettua kuumaa vettä. Tässä ei myöskään haittaa, vaikka pestoon jäisikin hieman sattumia. Olen tehnyt tätä pestoa useaan otteeseen ja se maistuu ihanalta myös vaikkapa ruisleivällä.

Cashewpestopasta

Ainekset

Pasta

  • ½ kukkakaali
  • 2 porkkanaa
  • 150 g herneitä
  • pieni kevätsipuli
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 250 g kuivaa kierrepastaa (tarvittaessa gluteenitonta)

Cashewpesto

  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • n. ½ dl oliiviöljyä
  • 1 puntti yrttejä, esim basilikaa ja/tai persiljaa
  • 3 rkl sitruunamehua
  • suolaa & mustapippuria

Ohje

  1. Aloita valmistamalla cashewpesto. Mittaa cashewpähkinät kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin, että kaikki pähkinät peittyvät. Anna tekeytyä sen aikaa kun keität pastan ja kypsennät kasvikset.
  2. Esivalmistele kasvikset. Kuori ja viipaloi porkkanat. Huuhtele kukkakaali ja nypi pienemmiksi nupuiksi. Perkaa herneet. Hienonna kevätsipuli.
  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  4. Kuumenna rypsiöljy isossa kasarissa. Lisää kasvikset ja kuullota kevyesti. Laske lämpötilaa ja laita kansi päälle hetkeksi, jotta kasvikset pehmenevät hieman.
  5. Kaada vesi pois pähkinöistä ja lisää peston loput aineet. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta suolalla ja pippurilla.
  6. Lisää pasta. Kääntele lopuksi cashewpesto joukkoon. Koristele tuoreilla yrteillä ja herneillä.

Muokkaa vauvalle! Jätä suola pois ja vauva voi syödä tätä pastaa 6 kk eteenpäin. Lue kuitenkin muut huomiot vielä alta. Tässä pastassa on pähkinää. Jos vauva ei ole vielä tutustunut pähkinöihin, kannattaa varsinkin pestoa maistella ensin ihan pieniä määriä. Tuoreet herneet voivat olla työläitä pienen vauvan sulatettaviksi, joten poimi niitä vain muutama vauvan lautaselle. Kypsennä kasvikset kunnolla pehmeiksi, ja kiinnitä huomiota niiden kokoon. Voit jättää porkkanat tikuiksi ja kukkakaalit ”nuijiksi”, joista pienten käsien on helppo pitää kiinni.

Vinkki! Saat reseptistä gluteenittoman käyttämällä gluteenitonta pastaa.

Kesän vihrein pasta. Kuinka kauniita herneenpalot onkaan!