Heippa pitkästä aikaa! Täällä ollaan edelleen, vaikka blogissa on ollut todella hiljaista. Viimeisin postaus näyttää olevan kesäkuulta! 😀 Hiljaisuuteen on syynsä. Olen kokannut ja kuvannut enemmän kuin koskaan. Kaikki vapaa-aika on mennyt KEITTOKIRJAN TYÖSTÄMISEEN! Kuulit oikein! Pitkäaikainen haave/unelma/tavoite toteutuu viimein, kun vuoden alussa julkaistaan Koko perheen vegaaninen välipalakirja! ❤ ❤ Kirja on tehty yhdessä Wonderworld of Noora -blogin Nooran kanssa ja siitä tulee upea! Itseasiassa ihan näinä päivinä materiaalit lähtevät eteenpäin taittoa ja ulkoasun viimeistelyä varten. JIHUU! Ja nyt porkkanakakkuun.
Joka vuosi on kiva keksiä jotain uutta halloween -pöytään. Olen halunnut kokeilla kaksikerroksista kakkua jo kauan ja nyt päätin tempaista. Pohjana käytin pienin muutoksin tätä porkkanapiirakan reseptiä (alkuperäinen resepti Noora Koskenniemi). Taikina kypsyi ja kohosi yllättävän hyvin myös korkeissa vuoissa ja niitä oli helppo käsitellä. Pohjat kostutetaan appelsiinimehulla ja täytetään, sekä päällystetään raikkaalla kauratuorejuustovaahdolla. Jos haluat täytteestä kirpakan makuista, käytä sitruunankuorta appelsiinin sijaan. Helppo koristelu syntyy coktail -tikun päähän askarrelluilla lepakoilla.
1 luomu appelsiinin kuori / ½ luomu sitruunan kuori
Ohje
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja mausteet keskenään.
Mittaa toiseen kulhoon fariinisokeri, rypsiöljy, omenasose ja kauramaito ja sekoittele kunnes sokeri on sulanut. Lisää joukkoon lopuksi omenaviinietikka ja sekoita.
Sekoita jauhoseos nesteiden sekaan ja lisää joukkoon porkkanaraaste (silputa raastetta hieman jo palat ovat kovin suuria) ja mantelilastut. Sekoita kevyesti.
Ota irtopohjavuoat ja pingota niiden pohjien väliin leivinpaperi. Sivele vuoat margariinilla ja korppujauhota huolellisesti.
Jaa taikina vuokiin ja paista n. 30 minuuttia. Laske sen jälkeen lämpöä 150 asteeseen ja paista vielä n. 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. Pohjat ovat kypsiä, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Jäähdytä.
Valmista täyte. Vispaa kauravispi kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita loput ainekset joukkoon.
Halkaise kakkupohjat kahteen tai kolmeen osaan (riippuen irtopohjavuokien koosta ja kakkujen korkeudesta).
Ota n. 1/4 täytteestä sivuun. Kokoa kakku kerrallaan takaisin kakkuvuokaan. Voit laittaa päällimmäisen kakkupohjan osan alimmaiseksi ja pohjan päällimäiseki, näin saat tasaisen kakun. Kostuta pohja ensin appelsiinimehulla ja levitä sitten kerros täytettä päälle. Toista niin kauan, että olet koonnut molemmat kakut. Anna maustua mielellään seuraavaan päivään.
Ota kakut varovasti vuoista ja aseta päällekkäin. Kuorruta lopulla kuorrutteella ja koristele coktail-tikun päähän askarrelluilla lepakoilla tai haamuilla.
Tämä kakku on ihanan mehevä ja mausteinen. Hurmaavaa makua joka suupalalla!
Lokakuun viimeisenä viikonloppuna, pyhäinpäivän aattona vietetään halloweenia. Halloween eli ”All Hallow`s Eve” tarkoittaa kaikkien pyhien aattoa ja se on ollut alkujaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä. Juhla on iso juttu Euroopassa lähinnä niissä maissa, joissa kelttiläinen perinne on vahvana, Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Suomessa juhlaa vietetään lähinnä sen Amerikkalaisessa muodossa. Kukapa ei innostuisi keppostelemaan kaikella karmivilla, öklöttävillä ja selkäpiitä karmivilla asioilla.
Tällaisissa juhlissa ruoka on suuressa osassa ja halloweenina onkin hauskaa pistää pöytä koreaksi. Ensialkuun vegaanisten purtavien keksiminen voi tuntua hieman haastavalta. Monissa valmiissa halloween -herkuissa on jos ei lihaa, niin ainakin munaa, maitoa, liivatetta tai muita eläinperäisiä lisä-aineita. Syötävää kuitenkin löytyy vaikka millä mitalla. Näissä tarjottavissa sisältö ei olekaan se pää-asia, vaan tarjolle voi asettaa samoja asioita kuin illanistujaisissa muutenkin. Juju on lähinnä väreissä, esillepanossa ja ruokien viimeistelyssä. Yltäkylläisyyden ja älyttömän sokerimäärän sijasta tällä tavoin tarjottavat voivat olla tarkoin valittuja, hieman arkisempia ruokia. Meidän taloudessa halloween on nykyään jos ei odotetuin, niin ainakin vuoden odotetuimpien juhlien kärkipäässä. Tähän postaukseen olen koonnut vinkkejä ja reseptejä, joita on kertynyt vuosien varrella. Toivottavasti kauheudet välittyvät ruudun toisellekin puolelle! 😀
Suolaista purtavaa
Yksi halloweenin tunnetuimmista symboleista on kaiverrettu kurpitsa. Kaiverrettu kurpitsa toimii tietysti lyhtynä, mutta siitä saa myös hauskan tarjoiluastian dipille. Jos et jaksa ryhtyä kaivertamaan kurpitsaa, miltei yhtä näyttävän lopputuloksen, mutta rutkasti helpommalla saat kaivertamalla oranssin paprikan. Kuten kuvista näkyy, yrjöävät paprikat ja kurpitsat ovat olleet meillä suosiossa! Paprika on jo valmiiksi ontto vihannes, joten sisältä ei tarvitse poistaa kuin siemenkota ja sen jälkeen muotoilla silmät ja suu. Vihreä avokadodippi on hauska tarjottava jo värinsäkin puolesta. Dippi valmistuu muussaamalla yhden avokadon, puristamalla joukkoon valkosipulin kynnen, lisäämällä muutaman ruokalusikallisen kaurafraichea ja sitruunamehua. Mausteeksi suolaa ja pippuria. Oranssia porkkana-auringonkukansiemendippiä /tahnaa valmistaaksesi paahda neljä isohkoa porkkanaa halkaistuna 175 `C:ssa 30 minuuttia. Voit käyttää myös grillivastusta. Kääntele paahdon aikana. Porkkanat ovat valmiita, kun ne ovat pehmenneet. Siirrä porkkanat reunalliseen kulhoon ja lisää mukaan ½ dl paahdettuja auringonkukansiemeniä, ½ dl vaaleaa tahinia, 2 rkl sitruunamehua ja aja tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Halutessasi voit lisästä mukaan aurinkokuivattua tomaattia tai paahtaa porkkanoiden kanssa yhden suippopaprikan (10 min riittää paprikan paahto-ajaksi).
Vihreä avokadodippi ja oranssi porkkana-auringonkukansiementahna sopivat naksujen ja leivän kaveriksi.
Dippien kaverina maistuvat maissinaksut, ruissipsit, perunalastut, hapan- ja kaurakorput sekä pehmeä leipä. Linssi – ja kikhernesipsit ovat myös herkullista purtavaa ja niitä löytyykin marketin hyllyltä jo useaa sorttia. Suureksi iloksi olen onnistunut valmistamaan kikhernenachoja myös kotona. Reseptin näihin herkullisiin lastuihin löydät alla olevasta linkistä:
Kikhernejauhoista voit valmistaa helposti lastuja myös omassa keittiössäsi.
Lohkoperunat ovat maistuva tarjottava illanistujaisissa. Halloweenin tyyliin voit valmistaa perunoita ensin keittämällä tai höyryttämällä ne kuoripäällisinä. Anna jäähtyä ja muotoile sen jälkeen perunalle pelottavat kasvot. Sudi sen jälkeen perunoiden pintaan rypsiöljyä ja ripota timjamia ja suolaa pintaan. Paahda lopuksi 225 asteessa 10 minuuttia.
Paahdetut perunat halloweenin tyyliin.
Kasviksista voi myös muotoilla maiseman Makki- ja Nakkaran tyyliin ja samalla keksiä, mitä ihmettä kuvaelmassa on meneillään. Ohjeet tarjottimen laatimiseen löydät tästä postauksesta:
Myös erilaiset pyörykät sopivat hyvin tarjottaviksi, koska ne usein maistuvat sekä lämpiminä, että kylminä. Erilaisia vegaanisia pyöryköitä löytyy kauppojen kylmähyllystä sekä pakastealtaasta. Herkullisia ovat esimerkiksi Anamman soijapyörykät, Leivon leipomon Boltsit ja Apetitin kasvispyörykät. Jos pyöryköitä haluaa valmistaa itse, kannattaa kokeilla vaikkapa näitä:
Ihanan pehmeä ja täyteläinen kurpitsapiiras on oivallinen päätös halloween -herkuttelulle. Piiraassa on rapealla kaura-mantelipohjalla mm. pehmeää tofua, kondensoitua kookosmaitoa, kurpitsasosetta ja sitruunamehua sisältävä täyte. Tässä piiraassa on kaikki kohdallaan! Reseptiin pääset täältä:
Unelmien kurpitsapiiras on nimensä veroinen herkku.
Ruokien koristeluvinkit
Melkein mistä vaan ruoasta saa halloween -tyylisen lisäämällä siihen ”hämähäkkejä”, ”silmiä”, ”irvistyksiä” tai ”hämähäkinseittiä”. Esimerkiksi piirakan tai pizzan päälle saa muotoiltua hauskoja hämähäkkejä mustista oliiveista. Ensiksi kannattaa suikaloida kuusi jalkaa ja asetella ne ruoan pintaan. Kun jalat ovat paikoillaan, lisää päälle pitkittäin halkaistu oliivi hämäkin ruumiiksi. Parhaiten hämähäkki pysyy kasassa paiston aikana, jos piiraan/pizzan pinta on mahdollisimman tasainen.
Pizza margherita ääääk – HÄMÄHÄKEILLÄ!
Hämähäkin seitin voit pursottaa vaikkapa sosekeiton, vanukkaan, smoothien tai kakun pinnalle. Pursottamiseen kannattaa käyttää paksua kasvipohjaista jogurttia, fraichea tai rahkavalmistetta. Kakun päälle hyvä pursotettava on kauravispi. Vispiä voi halutessaan tukevoittaa Cream fix -jauheella. Lusikoi massa pursotinpussiin ja tee pussin kärkeen pieni reikä. Pursota kuvio tasaiselle pinnalle ja viimeistele coktailtikun avulla.
Sokerimassasta muotoiltu hämähäkki vierailulla smoothiekulhossa. Hullun hämähäkkimiehen ampuma seitti suklaakakun pinnalla. Suklaakakku pitää sisällään kaakao- kakkupohjan ja tummalla suklaalla sekä raakalakritsijauheella maustettua kauravispiä.
Juotavat
Juotavaksi juhlaan käy esimerkiksi eriväriset mehut ja kivennäisvedet sekä niistä sekoitetut boolit. Hauska tarjoiluehdotus boolille on ”veriset kämmenet” -jääpalat. Tätä boolia varten tarvitset:
2 l valmista vihreää päärynämehua tiivisteestä valmistettuna
½ l vahvaa mustaherukkamehua
kivennäisvettä
kertakäyttöiset kumihanskat
Täytä kumihanskat mustaherukkamehulla ja solmi ne tiiviisti kiinni kuminauhalla tai vaikkapa pienellä hiuslenkillä. Jos haluat varmistua, että jääpalat eivät vain pääse sotkemaan pakastinta, laita vielä muovipussi hanskojen päälle. Laita hanskat pakastimeen lappeelleen ja huolehdi siitä, että sormet saavat olla mahdollisimman suorassa. Anna jäätyä vähintään yön yli.
Kaada päärynämehu laakeaan kulhoon ja lisää halutessasi kivennäisvettä hapoksi. Jos haluat boolista hapokkaampaa, voit käyttää nesteenä pelkkää kivennäisvettä ja lisätä vain päärynämehutiivistettä joukkoon. Ota lopuksi hanskat pakkasesta käytä niitä nopeasti lämpimässä vedessä. Leikkaa hanskat varovasti irti jääpaloista. Yritä saada kämmen ehjänä irti, mutta jos muutama sormi katkeaa, se ei ole katastrofi. Aseta jääpalat booliin ja valmista on! Sulaessaan jääpalat värjäävät vihreän boolin tumman harmaaksi ja maku muuttuu vielä paremmaksi.
Vinkki! Hauska efekti tulee myös, jos teet vihreän boolin sijasta läpinäkyvän boolin vaikkapa sitruunavirvoitusjuomasta ja vihchystä. Jääpalat ”vuotavat verta” sulaessaan.
Mustaherukkamehulla täytetyt kumihanskat eli ”veriset kämmenet” -jääpalat. Tämä booliastia oli hivenen pieni veriselle kämmenelle. Yksi sormi täytyi katkaista!
Harvoin kehtaan hehkuttaa reseptejäni kovin massiivisesti, mutta TÄMÄ PIIRAS ON IHANA!! ❤ Olen niin kovin iloinen ja ylpeä tästä reseptistä, koska sen kehittämiseen on tarvittu kymmeniä reseptikokeiluja. Se on myös simppeli valmistaa ja se sisältää kerrassaan nerokkaita raaka-aineita. Reseptin kehittäminen lähti halusta tehdä jenkkityylisiä ”lemon bars” -leivonnaisia. Rapean kaura-mantelipohjan päällä on täyteläistä ja raikasta täytettä. Kokeilin leivosten leipomista piirasmuotoon ja jossain vaiheessa keksin vähentää sitruunan määrää, maustaa pohjan kanelilla ja täytteen kurpitsalla. Täytteen muita aineksia tuskin arvaisit, joten paljastetaan ne. Tittidii – pehmeää tofua ja kondensoitua kookosmaitoa! Nerokasta, vaikka itse sanonkin. Harmi, ettei Jalotofu enää valmista pehmeää tofua. Onneksi silken tofua on myynnissä etnisissä liikkeissä sekä isompien markettien hyllyillä, yleensä siellä missä on sushi -tarvikkeita. Itse käytin tätä kyseistä tofua. Myös kondensoitua kookosmaitoa löydät isoimmista marketeista säilykehyllyltä, leivonta-osastolta tai hillojen vierestä. Piiraan päälle voit vielä pursottaa kauravispiä ja koristella hauskoilla kurpitsakoristeilla. Ohjeen kurpitsojen muotoiluun sokerimassasta löydät reseptin alta.
koristeluun kasvipohjaista vispiä ja oranssia ja mustaa sokerimassaa
Ohje
Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen. Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, mantelijauhe, fariinisokeri, kaneli ja suola. Sekoita. Lisää margariini ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kun otat taikinaa käteesi, sinun tulisi pystyä muotoilemaan se palloksi. Jos taikina on liian murenevaa, lisää hieman margariinia.
Ota keskikokoinen piirakkavuoka ja voitele se. Painele taikina tasaiseksi kerrokseksi vuokaan ja sen reunoille. Paista 10 minuuttia uunin keskitasolla. Tee sillä aikaa täyte.
Mittaa kaikki täytteen aineet kulhoon ja aja tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Kaada täyte pohjan päälle ja paista vielä 20 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä hieman.
Koristele jäähtynyt piiras mieleiselläsi kasvipohjaisella vispillä ja sokerimassakoristeilla.
Huom! Jos haluat piiraasta gluteenittoman, tarkasta vielä sisällysluettelosta, onko käyttämäsi tofu gluteenitonta.
Huom! Listan vegaanisista leivontatarvikkeista/koristeista löydät osoitteesta vegaanituotteet.net. Jotkut sokerimassat sisältävät eläinperäisiä lisä-aineita.
Vinkki! Samalla ohjeella voit tehdä myös hurmaavan sitruunapiiraan. Käytä silloin täytteeseen 1, 5 dl sitruunamehua ja jätä kurpitsasose pois. Lisää sitruunan makua saat kun raastat vielä reilusti kuorta mukaan. Jätä pohjan aineksista kaneli pois.
Kurpitsojen muotoiluun tarvitset oranssia ja mustaa sokerimassaa, coktail -tikkuja ja lankaa. Muotoile ensin pieni pallo oranssista sokerimassasta ja vedä langanpätkä pallon ympäri. Kiristä lankaa niin, että se jättää uomat pallon pintaan. Toista sama vielä neljä kertaa, jotta uomia on joka puolella palloa. Sen jälkeen ota pala coktailtikkua ja tee sillä reikä kurpitsan keskelle. Seuraavaksi pyörittele tikun päähän pieni määrä mustaa sokerimassaa. Kostuta hieman reikää kurpitsan keskellä ja työnnä pala massaa kurpitsan keskelle coktailitikun avulla. Vesitilkka toimi liimana ja kurpitsan kanta pysyy paikallaan kun annat kurpitsojen kuivahtaa hieman. Voit muotoilla osaan kurpitsoja myös pieniä lehtiä. Pieni kurpitsaperhe on valmis 🙂
Tyypillisesti halloween -herkut ovat makeita, eri värisiä sokeriluomuksia. Herkut kuuluvat toki juhlaan, mutta pienellä kekseliäisyydellä halloweenin tuntua saa valmistettua myös hedelmistä ja vihanneksista. Viimeistään elokuun vaihtuessa syyskuuksi yksi lempipuuhistani on selata Pinterestiä ja etsiä ideoita karmiviin ja hauskoihin herkkuihin. Tänä vuonna lapsetkin osallistuivat suunnitteluun ja 6 -vuotias välillä jopa ohjasi ja muistutti yksityiskohdista 😀 Nämä kolme raikasta ja rouskuvaa tarjottavaa olivat hitti. Mandariinit alkavat pikkuhiljaa olla makeita ja mehukkaita ja varastoporkkanatkin ovat vielä varsin herkullisia. Appivanhempien kesämökillä kasvavat porkkanat ovat todella hurjan kokoisia ja niistä tulikin näyttäviä kurpitsakuvioita. En ollut aiemmin älyttömän innostunut biscoff- keksilevitteestä, mutta raikkaan vihreän omenan kanssa makuyhdistelmä on lyömätön. Ei kun askartelemaan!
Mandariinikurpitsat. Kuori mandariinit huolellisesti. Leikkaa kurkusta pieniä viipaleita pituussuunnassa (kuorta saa olla mukana). Aseta kurkun palanen puoliksi mandariinin sisään. Valmista!
Porkkanakurpitsat. Kuori porkkanat ja poista kanta. Tee porkkanaan pitkittäin kaksi viiltoa pystypäin ja sen jälkeen hieman sivumpaan toiset viillot niin, että kaksi kaistaletta irtoaa molemmin puolin. Kun katsot porkkanan päätyä, sen pitäisi jo muistuttaa kurpitsan muotoa. Loivenna vielä hieman lovia ja leikkaa porkkana poikittain viipaleiksi. Valmista!
Irvistävät omenat. Pese omenat. Aseta omena pystyyn leikkuulaudalle ja lohko se pystypäin kolmeen tai neljään yhtä suureen sektoriin (riippuen omenan koosta). Tee samon toiselle omenalle. Leikkaa omenoihin viillot suuksi ja poista palat. Muotoile sen jälkeen silmät (varo näppejäsi!). Tämän jälkeen levitä suihin reilusti Biscoff -tahnaa. Viipaloi mantelit ohuiksi suikaleiksi ja sen jälkeen pitkittäisiksi puikoiksi. Aseta mantelin paloja hampaiksi omenan suuhun. Viipaloi lopuksi mansikat pitkittäin ja aseta jokaiselle omenalle kieli paikoilleen. Valmista!
Vinkki! Omenoista saat gluteenittomia käyttämällä keksilevitteen tilalla maapähkinävoita.
Porkkanat eivät kuulemma ole koskaan maistuneet yhtä hyville 😀
Nämä nachot ovat kerrassaan oivallista naposteltavaa. Vähän suolaa ja rasvaa – sen sijaan rutkasti proteiinia! Kikhernejauhojen lisäksi tarvitse vain muutaman ainesosan. Halloweenkutsujen tarjoiluehdotus on tarjota nachot tietenkin oksentavan kurpitsan suusta 😀
Muutama seikka kannattaa kuitenkin huomioida valmistuksessa. Jos aiot ryhtyä nachopuuhiin, lue alta vinkit onnistumiseen 🙂
1.Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita kikhernejauhot, suola, pippuri ja leivinjauhe keskenään. Lisää rypsiöljy mukaan ja sekoita kunnes taikina on murumaista. Lisää vettä pienissä erissä ja sekoita samalla. Vettä on tarpeeksi, kun taikina ei enää murustu. Tässä vaiheessa taikina muuttuu todella tahmaiseksi ja hankalaksi sekoittaa. Muotoile se parhaasi mukaan palloksi ja kääri hetkeksi kelmuun työtasolle.
2.Jaa taikina kahtia. Aseta leivinpaperi työtasolle ja toinen puoli taikinasta sen päälle. Litistä taikinaa hieman. Aseta toinen leivinpaperi taikinan päälle. Kauli taikina leivinpaperien välissä mahdollisimman ohueksi levyksi. Mitä ohuempi taikinalevy, sitä rapsakampia nachoja. Poista päällimmäinen leivinpaperi ja paina veitsellä taikinan pintaan ruudukko siten, että lopputuloksena on kolmioita. Toista sama toiselle erälle taikinaa.
3.Paista 10–15 minuuttia, kunnes nachot ovat kauniin kullan ruskeita. Tarjoa dipin kera tai vaikkapa keittojen lisäkkeenä.
Vinkki! Herkullinen dippi syntyy kun muusaat haarukalla avokadon ja sekoitat joukkoon muutaman lusikallisen kaurafraichea. Mausteeksi sitruunamehua, murskattua valkosipulia, ripaus suolaa sekä pippuria.
Muokkaa vauvalle!
Vauva (7kk eteenpäin) voi mutustella myös näitä herkkuja, kunhan jätät suolan pois taikinasta.
Olen muokannut tätä ohjetta lukemattomia kertoja. Kun maku oli vihdoin kohdillaan, koostumuksen kanssa oli edelleen haastetta. Suurin haaste oli saada taikina ohueksi. Seuraavana päivänä tunsi tehneensä nachoja, kun hartiat olivat aivan jumissa kaulimisesta. Kerran olin niin epätoivoinen, että yritin kaulia taikinaa pastakoneen avulla ja noh, eihän siinä hyvin käynyt. Taikina tarttui kuin liisteri koneen seinämiin.
Lopulta ymmärsin lisätä taikinaan tarpeeksi vettä, jotta koostumus on muotoutuvampi. Taikinan pitää myös antaa levätä hetki ja nimenomaan huoneenlämmössä. Avaimet onnistumiseen ovat siis
Halloween on meidän perheessä ylivoimaisesti odotetuin juhla. Pukeutumisen ja koristelun lisäksi yhteistä hauskaa puuhaa on tarjoilujen miettiminen. Makeita herkkuja on melko helppo keksiä, mutta suolaiset tuottavat usein enemmän päänvaivaa. Oksentavat vihannekset ovat ällöttävyydessään olleet hitti. Useampana vuonna ollaan kaiverrettu kurpitsa, mutta samaan tarkoitukseen käy vaikkapa paprika.
Halloween asettuu ajallisesti samoihin aikoihin sadonkorjuun kanssa. Hauska idea on asetella kauden kasviksia napostelutarjottimelle ja ”askarrella” kasviksista erilaisia olioita. Tässä puuhassa voi olla vaikeaa päästä alkuun, mutta kun pääsee vauhtiin – ei malta lopettaa! Internet on pullollaan tarjoiluvinkkejä Halloweenin henkeen. Pinterestistä löytyy valtava määrä ideoita, joten sielläkin kannattaa käydä katselemassa 🙂
Tarjottimelle tarvitset:
paprikan. Leikkaa ensiksi hattu irti ja tee paprikalle suu. Tämän jälkeen muotoile silmät. Aseta pieni määrä haluamaasi dippiä paprikan sisälle ja työnnä ulos suusta. Aseta loppu dipistä paprikan eteen lautaselle.
vihreää pohjaa ”maaksi”. Esimerkiksi lehtikaalta tai lehtisalaattia
”kiviksi” erilaisia siemeniä tai pähkinöitä. Vaikkapa auringonkukansiemeniä
olennoiksi kasvispyöryköitä, esimerkiksi Boltseja tai falafeleja. Hiuksiksi kuivaa nuudelia, silmiksi porkkanaa ja hatuiksi ruusukaalin lehtiä. Isompia olentoja voi tehdä luumuista. Hattu syntyy minipaprikan kannasta ja kieli parsakaalin lehdestä.
”elävät puut” syntyy parsa- ja kukkakaalista. Kaiverra suu ammolleen ja lisää paprikanpala kieleksi. Silmiksi porkkanaa tai eriväristä kaalia. Silmiin tulevista paloista kannattaa tehdä tarpeeksi ohuita ja pitkiä, jotta ne porautuvat tarpeeksi syvälle ja pysyvät paremmin paikoillaan.
Lisäksi lisää tarjottimelle muuta dippailtavaa, kuten porkkana- ja paprikatikkuja, minitomaatteja ja kukkakaalinnuppuja.