Täyteläinen soijabolognese G

Jos meillä ei syödä perunaa, syödään yleensä pastaa. Lapset eivät hirveästi pidä kastikkeista, joten olen kehittänyt tällaisen ”kompromissiruoan”, jossa maukas kastike vähän kuin häviää pastan joukkoon. Paras pastakastike syntyy mielestäni soijarouheesta. Soijarouhe paistetaan runsaassa öljyssä, jotta kastikkeesta tulee täyteläinen. Soijakastike ja aurinkokuivatut tomaatit yhdessä tomaattipyreen ja paseeratun tomaatin kanssa takaavat ihanan umamisen maun. Maistuva pikaruoka, jolle on aina paikkansa!

Täyteläinen soijabolognese

Ainekset

1 sipuli

2 porkkanaa

½  dl rypsi- tai oliiviöljyä

2 dl soijarouhetta

2 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

2 rkl soijakastiketta (tarvittaessa gluteenitonta)

n. 70 g tomaattipyrettä

1 pieni purkki (n. 210 g ) hienoa tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia

1-2 rkl sitruunamehua

1 tl sokeria

1 tl kuivattua oreganoa

1tl kuivattua basilikaa

1 tl paprikajauhetta

½ tl mustapippuria

½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja

300 g täysjyväspagettia (tarvittaessa gluteenitonta)

koristeeksi kirsikkatomaatteja ja tuoretta basilikaa

Ohje

  1. Kuori ja hienonna sipulit ja porkkanat. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit ja porkkanat. Kuullota hetki niin, että sipuli ja porkana pehmenevät hieman. Lisää soijarouhe ja paista aineksia hetki sekoitellen. Lisää vettä ensin vähän kerrallaan ja anna soijarouheen turvota. Kun kaikki vesi on haihtunut, lisää vettä.
  2. Lisää tomaattipyre ja -murska. Lisää kasvisliemikuutio, soijakastike, sitruunamehu ja mausteet.
  3. Laita pasta kiehumaan ja hienonna sillä aikaa aurinkokuivatut tomaatit pieneksi hakkelukseksi.
  4. Lisää hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit kastikkeen joukkoon ja sekoittele hetki. Maista ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Jos kastike on kovin paksua, voit lisästä joukkoon hieman pastan keitinvettä.
  5. Tarjoa spagetin kanssa. Koristele annokset kirsikkatomaateilla ja tuoreella basilikalla.

Vinkki! Jos pidät runsaammasta tomaattikastikkeesta, kurkkaa tämä luotettava pastakastike.

Muokkaa vauvalle! Tämä kastike maistuu mainiosti myös alle 1 -vuotiaille! Tee kastiketta vauvalle (7kk lähtien) seuraavasti: Jätä soijakastike ja kasvisliemikuutio ja aurinkokuivattu tomaatti pois tai lisää ne vasta, kun olet ottanut vauvan annoksen sivuun. Tarkista tomaattipyreen ja paseeratun tomaatin suolattomuus.


Tammikuu, Vegaanihaaste ja uudet reseptit x 10!

Tammikuu vierähti taas yhdessä hujauksessa. Monelle vuoden vaihteeseen kuuluu menneen vuoden muisteleminen ja uuden suunnittelu. Se on myös täydellinen ajankohta haastaa itseä uusiin juttuihin, kuten vaikkapa vihreämpään elämäntapaan. Vegaanihaasteella on tänä vuonna suuri juhla, kun haaste täytti 10 vuotta – onneksi olkoon vegaanihaaste! Tammikuussa haasteen otti vastaan ennätykselliset 26 000 ihmistä – VAU! Haasteen ympärille on kasvanut todella kattava ja monipuolinen kokonaisuus, mutta edelleen keskiössä ovat monipuoliset päivittäiset uutiskirjeet, Facebook -ryhmä ja tietysti reseptit. Haasteella on muhkea reseptipankki, mutta lisäksi jokaiselle kuukauden haastepäivälle on suunniteltu erityinen päivän resepti. Viime keväänä sain yllättäen yhteydenoton ja minua pyydettiin mukaan uudistamaan haasteen päivän reseptit! Olin ihan mielettömän innoissani, että saan olla mukana näin hienossa projektissa. Samalla olin myös kauhuissani, koska näillä resepteillä todella kokataan paljon ja tämä oli ensimmäinen työstämäni ns. ”tilaustyö”. Syksyn mittaan hääräilin paljon omassa keittiössäni ja useana viikonloppuna pakkasin ruoat rasioihin, keräsin kuvauskamppeet mukaan ja majoittauduin mummini valoisaan keittiöön kuvaamaan annoksia. Reseptien taustalla on paljon suunnittelutyötä niin raaka-aineiden kuin valmistusmenetelmien kanssa ja lisäksi kolmen suunnittelijan resepteistä piti saada aikaan toimiva kokonaisuus täynnä nopeita arkiruokia, perjantain herkkuruokia ja viikonloppujen hieman enemmän vaivaa vaativia reseptejä.

Oma osuuteni oli kymmenen reseptiä, jotka haluan nyt esitellä teille yksitellen. Reseptin nimeä klikkaamalla pääset suoraa haasteen sivuille ja kyseiseen reseptiin. Toivottavasti rohkaistut kokeilemaan 🙂

Psst! Haasteen sivuilla on suuri määrä artikkeleja oikeastaan ihan miltei jokaiseen kysymykseen, mitä vegaaniseen ruokavalioon tutustuessa saattaa putkahtaa mieleen. Kun itse siirryin kokonaan vegaaniseen ruokavalioon, minua mietitytti erityisesti kananmunan korvaaminen ruoanlaitossa , juustosta luopuminen ja miten toimia sosiaalisissa ruokaan liittyvissä tilanteissa (kuten vaikka miten kieltäytyä kohteliaasti mummin leipomasta pullasta).

Vinkkaan vielä haasteen webinaareista, joista itse innostuin tänä vuonna erityisesti. Kaikki tämän ja viime vuoden webinaarit ja hyödylliset opastetut kauppakierrokset löydät täältä *klik* .

Uudet reseptit x 10

Seitan-sienipasta yrttiöljyllä

Seitan-sienipasta on herkullinen ja nopea arkiruoka, joka maistuu kaikille. Tämä herkkusienillä täydennetty ja yrttiöljyllä viimeistelty ruoka sopii myös viikonloppuun ja valmistuu lähes yhtä pikaisesti kuin pasta kiehuu!

Helpot linssipyörykät ja juuresmuusi

Tällä reseptillä saat nopeasti herkullisia ja hyvin kasassa pysyviä pyöryköitä. Ne maistuvat kotoisan juuresmuusin sekä kylmän kurkkukastikkeen kera. Pyörykät sopivat hyvin myös vaikkapa viikonlopun dippitarjottimelle tai välipalaksi – pyöryköitä kannattaakin tehdä kerralla vaikka tuplamäärä!

Kotoisa makaronilaatikko vegejauhiksesta

Tämä on helppo makaronilaatikon perusohje, johon makaroneja ei tarvitse erikseen keittää. Tarjoile makaronilaatikko tutun ja turvallisen ketsupin, porkkanaraasteen sekä suussasulaviksi paahdettujen ruusukaalien kanssa.

Munakoisopyörykät tomaattikastikkeessa

Jos munakoiso ei ole sinulle vielä tuttu kasvis, on tässä oiva resepti sen kokeilulle. Munakoisopyörykät ja tomaattikastikkeen voi tarjoilla esimerkiksi pastan kanssa, mutta niiden kaveriksi sopii myös ohra, riisi tai kvinoa. Tekovaiheita reseptissä on useampi, mutta aktiivista kokkausaikaa ei kulu paljoa. Tomaattikastikekin syntyy käden käänteessä valmiista paseeratusta tomaatista ja mausteista. Jos jääkaapissasi on yksinäinen kaurakermakermapurkki, voit lisätä myös sen kastikkeeseen.

Pitaleivät mausteisella tofumurulla

Maustamaton tofu on sellaisenaan hyvin miedon makuinen raaka-aine. Sopivilla mausteilla ja kypsennystavalla siitäkin saa oikein maukasta syötävää. Yksi tapa on repiä tofu pieniksi palasiksi ja paahtaa uunissa mausteiden kera. Tofumuru sujahtaa pitaleipien täytteeksi, mutta sopii myös vaikkapa sosekeiton päälle tai salaatin lisukkeeksi. 

Rapeat soijarouhetoastit ja parsakaalisalaatti

Soijarouheesta saa herkullista ja mehevää, kun sen paistaa ensin kuivana öljyssä ja turvottaa sitten mausteiden kera. Tällä tavoin valmistettu soijarouhetäyte sopii loistavasti rapeiden toastien väliin. Valmista toastien kaveriksi myös ihana parsakaalisalaatti!

Savutofu-minestronekeitto

Tämä keitto lämmittää ihanasti. Ruokaisuutta keitto saa perunasta sekä pastasta ja proteiinia tofusta. Kuutioidun savutofun voi lisätä keittoon sellaisenaan, mutta voit halutessasi paistaa siihen ensin maukkaan paistopinnan ja lisätä tofun annokseen vasta lautasella.

Tomaattinen parsakaalisosekeitto ja kikherneletut

Valkoiset pavut sopivat erityisen hyvin sosekeittoon, kuten tähän herkullisen pehmeään tomaattikeittoon. Punertavasta väristään huolimatta keitto sisältää myös vihreän kasviksen eli parsakaalia!

Uuniperunat Hernis-täytteellä

Hernis on monikäyttöinen, edullinen ja hyvin säilyvä kasviproteiini, joka sopii niin lämpimiin kuin kylmiinkin ruokiin. Tässä reseptissä Herniksestä valmistuu herkullinen uuniperunoiden täyte. Jos täytettä jää yli, se sopii mainiosti eväsleipien väliin!

Nopea soijasuikalewokki

Soijasuikaleet ovat edullisia ja näppäriä kuivakaapin hätävarana. Tässä reseptissä ne turvotetaan mausteiden kanssa suoraan pannulla, jolloin ne valmistuvat nopeammin kuin erikseen keittämällä. Wokki syntyy nopeasti sillä aikaa, kun lisukeohra kiehuu! Se on hyvää samantien, mutta melkein vielä parempaa seuraavana päivänä eli se sopii mainiosti myös evääksi.


Vegaaninen kaalilaatikko

Kaali on raaka-aine, joka ehdottomasti jakaa mielipiteitä. Se on todella valitettavaa, koska kaali on hurjan monipuolinen, edullinen ja ravitseva kasvis. Meidän suvun kaalimestari on ehdottomasti pappani, jonka kaaliruokia olen syönyt pienen ikäni. Erityisesti rakkaudella tehdyt mehevät ja maukkaat kaalikääryleet ovat jääneet mieleeni varmasti ikuisesti. Itse en ole ryhtynyt käärylehommiin omassa keittiössäni varmastikaan ikinä, mutta onneksi vegaaninen kaalilaatikko on näppärä ja ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tässä versiossa ei tarvita kuin yksi iso kattila ja laakea vuoka. Kattilassa kuullotetaan ensin kaali ja sipulit, jonka jälkeen aineksia lisätään kattilaan pikkuhiljaa. Lopuksi voidellaan uunivuoka ja ripotellaan ohrasuurimot vuoan pohjalle. Kattilan sisältö kaadetaan suurimoiden päälle ja koko komeuden annetaan paistua uunissa meheväksi.

Olen nähnyt paljon kaalilaatikkoreseptejä, joissa siirappia lisätään yksi ruokalusikallinen. Rehellinen mielipiteeni on, että se ei riitä mihinkään. Haudutetut kaaliruoat tarvitsevat tarpeeksi siirappia, suolaa ja margariininokareita pinnalle. Kaikkia ruokafilosofioita emme pappani kanssa jaa, mutta tämä on yksi josta olemme samaa mieltä.

Vegaaninen kaalilaatikko

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 kaali (n. 1-1,3 kg)
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 3 – 5rkl siirappia
  • 1 tl suolaa
  • 2 dl soijarouhetta
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 dl vettä
  • mustapippuria, meiramia, timjamia
  • n. 5 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 dl kaurakermaa
  • 2 dl ohrasuurimoita
  • maidotonta margariinia vuoan voiteluun ja laatikon pinnalle

Ohje

  1. Silppua kaali ja sipulit. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja lisää kaalit ja sipulit. Kuullota, kunnes kaali alkaa mennä hieman kasaan. Mausta siirapilla ja suolalla.
  2. Lisää soijarouhe, soijakastike ja 2 dl vettä. Sekoittele hetki ja anna soijarouheen turvota. Lisää mustapippuria, meiramia ja timjamia makusi mukaan.
  3. Lisää kattilaan n. 5 dl vettä, kasvisliemikuutio ja kaurakerma. Kuumenna seosta hetki välillä sekoitellen.
  4. Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele laakea uunivuoka ja ripottele ohrasuurimot sen pohjalle. Kaada kattilan sisältö ohrasuurimoiden päälle ja tasoita pinta.
  5. Lisää vuoan pinnalle margariininokareita ja paista suunnilleen tunti. Kokeile paiston aikana onko nestettä tarpeeksi ja lisää tarvittaessa. Nauti puolukkahillon ja kauden kasvisten kera.

Vinkki! Jos aikataulu antaa myöten, hyödynnä uunin jälkilämpö. Paiston jälkeen napasauta uuni pois päältä ja anna laatikon hautua uunin jälkilämmössä paiston jälkeen vielä puolisen tuntia. Maku voimistuu, kun laatikko saa hautua rauhassa (huolehdi, että laatikko on edelleen kosteaa, lisää nestettä tarvittaessa).

Tästä laatikosta riittää syötävää useammalle päivälle, eikä se kärsi myöskään pakastamisesta.

Minihampurilaiset mehukkaalla soijarouhepihvillä

Meillä on tapana tehdä aina viikonloppuna jotain erikoisruokaa. Usein se on tortilloja, tai jos halutaan panostaa enemmän – pizzaa. Jokunen aika sitten ympäri ruokalehtiä ja internettiä oli itsetehtyjen minihampurilaisten reseptejä. Idea jäi päähän muhimaan putkahti päähäni, kun mietin tarjottavaa Euroviisu -iltaan. Hampurilaissämpylät olivat yllättävän vaivattomia valmistaa, kunhan taikinaa jaksoi vaivata kunnolla. Muokkasin soijarouhepihvit -reseptin taikinasta hieman mausteisemman ja paistoin siitä pikkuruisia pihvejä hampurilaisten väliin. Näsitä tuli niin söpöjä ja älyttömän herkullisia!

Lapset olivat näistä myös innoissaan, oli hauska täyttää pikkuruisia sämpylöitä mieluisilla täytteillä (noh, toinen otti ketsuppia ja toinen olisi halunnut kuulemma kukkakaalia 😀 ). Omaan makuun oli kuitenkin kaikki täytteet! Mietin, että nämä voisivat olla hauska tarjottava niin illanistujaisissa, viikonloppuruokana tai vaikkapa kesän juhlissa. Pihvit voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen ja lämmittää uunissa miedolla lämmöllä ennen tarjoilua. Lisukkeet voisi tarjota buffet- tyyliin. Nam!

Minihampurilaiset mehukkaalla soijarouhepihvillä

  • Annoksia: 16 kpl
  • Tulosta

Ainekset

Minihampurilaissämpylät

  • 3 dl kasvimaitoa tai vettä
  • 1/4 palaa tuorehiivaa tai ½ pss kuivahiivaa
  • 1 rkl sokeria
  • n. 8 dl vehnäjauhoja
  • 25 g maidotonta margariinia tai 1/4 dl rypsiöljyä
  • 1 tl suolaa
  • voiteluun kauramaitoa
  • pinnalle seesaminsiemeniä

Soijarouhepihvit

Tarjoiluun

Lehtisalaattia, tomaattiviipaleita, sipulirenkaita, suolakurkkuja, ketsuppia, vegaanista majoneesia tai hampurilaiskastiketta

Ohje

  1. Valmista ensin soijarouhepihvitaikina ohjeen mukaan. Lisää hieman mausteita makusi mukaan. Siirrä taikina jääkaappiin odottamaan.
  2. Valmista sitten taikina. Lämmitä neste ja liuota hiiva joukkoon.
  3. Lisää sokeri ja jauhoja pienissä erissä.
  4. Kun jauhoja on enää muutama desi jäljellä, lisää sulatettu margariini tai öljy ja suola. Vaivaa kunnolla ja lisää loput jauhot. Vaivaa vähintään viisi minuuttia, tällöin taikinaan tulee kunnon sitko.
  5. Siirrä taikina kohoamaan vedottomaan paikkaan vähintään 45 minuutiksi (itse käytän usein mikroa). Taikina on kohonnut, kun sen tilavuus on tuplaantunut.
  6. Jauhota työtaso ja kumoa taikina sille. Jaa taikina 16 osaan. Pyritä pieneiksi palloiksi ja siirrä leivinpaperin päälle uuninpellille. Anna kohota liinan alla vielä n. 45 minuuttia.
  7. Aseta uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  8. Sämpylöiden kohotessa voit muotoilla valmiiksi pihvitaikinasta pieniä, noin sämpylöiden kokoisia ohuita pihvejä.
  9. Kun sämpylät ovat kohonneet, voitele ne kauramaidolla ja ripota päälle seesaminsiemeniä. Paista uunin keskitasolla n. 12 minuuttia. Sämpylät ovat valmiita, kun pohjaan koputettaessa kuuluu kumea ääni. Valmiit sämpylät pysyvät lämpiminä liinan alla siihen asti, kunnes olet paistanut pihvit.
  10. Kuumenna muutama ruokalusikka rypsiöljyä laakeassa paistinpannussa ja asettele valmiiksi muotoiluja pihvejä paistumaan. Pihvit ovat valmiita, kun niiden pinta on saanut hieman väriä.
  11. Halkaise hampurilaissämpylä, aseta sille haluamiasi lisukkeita ja muutama pihvi. Nauti sellaisenaan kylmän juoman kera tai bataatti-/perunalohkojen kera.

Pienet burgerit ovat hauskaa tarjottavaa viikonlopun iltaruokana tai vaikkapa illanistujaisissa.

Vegaaninen minestronekeitto

Lämmittävät keitot ovat ihanaa pakkaspäivän ruokaa. Ne ovat myöskin oivallista arkiruokaa nopeutensa, edullisuutensa ja riittoisuutensa ansiosta. Meillä lapset pitävät myös paljon keitoista, varsinkin jos päälle saa ripotella lisukkeita ja keiton seurana on jonkinlaista leipää. Välillä päänvaivaa on aiheuttanut kysymys – mitä proteiininlähdettä käyttää? Kokonaiset pavut ovat meidän makuraadille ehdoton ei. Kaupan valmiista kasviproteiinivalmisteista kelpaa vain muutama ja niitä käytettäessä keitto ei olekaan enään hirveän edullinen ruoka. Jokin aikaa sitten keksin käyttää punaisia halkaistuja linssejä ja soijarouhetta tavallisessa perunakeitossa ja lopputulos oli herkullinen. Punaiset linssit ovat miedon makuisia ja miltei hajoavat liemeen, kuten myös soijarouhe. Pientä purutuntumaa jää silti, ja ne lisäävät keiton täyttävyyttä ja ravintoarvoa. Sama kombo toimii hienosti tässä maukkaassa tomaattisessa minestronekeitossa. Minestrone on hauskaa vaihtelua ja se valmistuu nopsaan. Tomaatin hapokkuutta saa taitettua ripauksella sokeria ja lisäämällä päälle nokareen kaurafarichea. Pastana toimii parhaiten pienikokoinen pasta. Keitto on hyvää heti ja vielä parempaa seuraavana päivänä. Hiihtolenkin jälkeen miltei itkin onnesta syödessäni edellispäivänä tehtyä keittoa. Tämä on niiiin hyvää!

Vegaaninen minestronekeitto

Ainekset

  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli tai pätkä purjoa
  • 2 porkkanaa
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 1 dl soijarouhetta
  • n. 8 dl vettä
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 2 tetraa tomaattimurskaa (a`400g)
  • 1 dl raakoja punaisia linssejä
  • 2 dl pienikokoista pastaa (tarvittaessa gluteenitonta)
  • 1 tl sokeria
  • suolaa, mustapippuria
  • tarjoiluun kaurafraichea tai turkkilaistyyppistä paksua kaurajogurttia, tuoretta basilikaa tai persiljaa, auringonkukansiemeniä

Ohje

  1. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit, porkkanat ja soijarouhe. Paista aineksia hetki sekoitellen. Lisää vettä ensin vähän kerrallaan ja anna soijarouheen turvota. Lisää balsamiviinietikka ja kasvisliemikuutiot. Sekoittele ja lisää loputkin vedestä. Keitä viitisen minuuttia.
  2. Lisää tomaattimurska, huuhtele tölkit vesitilkalla ja lisää myös huuhteluvesi kattilaan. Huuhtele linssit ja lisää linssit ja pasta mukaan kattilaan. Keitä kymmenisen minuuttia välillä sekoitellen, kunnes pasta ja linssit ovat kypsyneet.
  3. Mausta lopuksi sokerilla, suolalla ja pippurilla.
  4. Jaa kulhoihin ja viimeistele kaurafraichella, tuoreilla yrteillä ja auringonkukansiemenillä. Tässä vaiheessa on helppo lisätä päälle myös vaikkapa tabascoa tai shirachaa jos ruokailijat pitävät tulisesta. Nauti höyryävän kuumana hyvän leivän tai näkkärin kera.

Vinkki!

Saat gluteenittoman version käyttämällä gluteenitonta pastaa.

Muokkaa vauvalle!

Vauva voi maistella tätä keittoa 7 kk iästä eteenpäin. Kokatessasi vauvalle jätä liemikuutiot, suola ja sokeri pois ohjeesta tai lisää ne vasta lopuksi joukkoon, kun olet ottanut vauvan annoksen erilleen. Mausta keitto kuivatuilla yrteillä tuoreiden sijaan ja keitä ainekset kunnolla pehmeiksi. Vaihda kaurafraiche maustamattomaan soija- tai kaurajogurttiin. Siemenet kannattaa myös jättää pois vauvan lautaselta.

Jokainen voi lisätä oman annoksensa päälle haluamiaan lisukkeita. Kaurafraiche, tuoreet yrtit, siemenet, pähkinät, chilikastikkeet tai vaikka murustetut tortillalastut tekevät keitosta hivenen jännittävämmän.

Suolaiset hyrrät tofu- tai soijarouhetäytteellä

Aina silloin tällöin tekee mieli leipoa jotain pikkusuolaista vaihtelua iltapalapöytään. Hyrrät maistuvat iltapalalla, mutta ne sopivat aivan yhtä hyvin myös juhlapöydän suolaiseksi tarjottavaksi. Hyrrät ovat periaatteessa vähän kuin pieniä pizzoja, mutta täyte on yksinkertaisempi ja se jää taikinan sisään. Täyte levitetään taikinan päälle, koko komeus rullataan tiiviiksi rullaksi ja rulla pilkotaan annospaloiksi. Hyrriin olen kehittänyt kaksi erilaista tomaattista täytettä. Toisessa on mehevää maustettua soijarouhetta ja vegejuustoa ja toisessa marinoitua tofua ja kauratuorejuustoa. Maut ovat simppeleitä ja myös lasten suosikkeja. Jos aikaa on, kannattaa taikina ehdottomasti tehdä itse. Jos kuitenkin haluat oikaista, näistä saa näppärän tarjottavan nopeasti käyttämällä valmista pizzataikinaa.

Itse tehty taikina on vaivan arvoinen!
Hyrrät soijarouhetäytteellä valmiina rullattavaksi!

Suolaiset hyrrät kahdella tapaa

  • Annoksia: 20
  • Tulosta

Ainekset

Taikina

  • 2 dl kauramaitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 1 dl maustamatonta soijajogurttia
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • ¾ dl vehnärouhetta/kauraleseitä 
  • n. 7 dl vehnäjauhoja
  • 50 g vegaanista margariinia

tai

  • 1 kpl pizzantekopakkaus eli ”pizzakit” a´600g (sisältää pohjataikinan ja tomaattikastikkeen)

Tofutäyte

  • 100 g kauratuorejuustoa (esim. Oatly Påmackan)
  • 1 pkt (a `300 g) marinoitua tofua
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa (tarvittaessa)
  • voiteluun kauramaitoa
  • pinnalle auringonkukansiemeniä

Soijarouhetäyte

  • ½ sipuli
  • ½ rypsiöljyä
  • 2 dl soijarouhetta
  • 2 dl vettä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 4 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa
  • lisäksi n. 100 g raastettua vegejuustoa (esim. Porlammin VegePlus).
  • voiteluun kauramaitoa

Ohje

  1. Lämmitä kauramaito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää soijajogurtti, suola, sokeri ja vehnärouhe. Sekoita taikinaa ja lisää samalla vehnäjauhot joukkoon pienissä erissä. Sulata margariini ja lisää joukkoon alustuksen loppupuolella. Lisää tarvittaessa vielä jauhoja. Taikinan tulee olla pehmeää, mutta sen täytyy kuitenkin olla muotoiltavissa jo tässä vaiheessa. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa noin tunnin ajan.
  2. Tofutäyte. Mittaa kauratuorejuusto ja tomaattipyre kulhoon. Kuivaa tofusta enimmät nesteet painelemalla talouspaperilla ja murusta joukkoon. Sekoita tahnaksi ja mausta pippurilla. Lisää hieman suolaa jos tarpeen. Soijarouhetäyte. Kuori ja hienonna sipulin puolikas hienoksi silpuksi. Ota paistinpannu ja lisää rypsiöljy, sipuli ja soijarouhe. Kuullota hieman ja lisää vesi joukkoon puolen desin erissä. Lisää vettä lisää aina vasta, kun edellinen erä on imeytynyt rouheeseen. Mausta soijakastikkeella, tomaattipyreellä, mustapippurilla ja suolalla. Ota täyte hellalta ja anna jäähtyä. Raasta juusto raasteeksi ja kääntele soijarouheen joukkoon.
  3. Kaada hyvin noussut taikina kunnolla jauhotetulle leivinpöydälle ja kauli suorakaiteen muotoiseksi (noin 35×40 cm) levyksi. Jos käytät valmista pizzataikinaa, avaa rulla ja levitä se tasolle.
  4. Levitä täyte taikinan päälle ohueksi kerrokseksi ja kääri levy rullalle. Viipaloi rulla noin 1 cm paksuisiksi paloiksi ja aseta palat lappeelleen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Taputtele paloja hieman pyöreämmiksi ja painele matalaksi. Voitele kauramaidolla. Paista 200 asteessa noin 15–20 minuuttia.

Muokkaa vauvalle!

Voit tehdä hyrriä myös vauvalle 7kk eteenpäin. Tällöin valmista taikina itse ja jätä siitä suola pois. Tofutäytteeseen käytä maustamatonta tofua ja korvaa kauratuorejuusto vaikkapa kaurakermalla. Voit käyttää lisäksi suolattomia mausteita kuten oreganoa, basilikaa ja hieman enemmän tomaattipyrettä. Soijarouhetäytteeseen voit käyttää kaikkia ohjeen aineksia, paitsi soijakastiketta, suolaa ja vegejuustoa. Mausta yrteillä ja tässäkin täytteessä vegejuuston tilalle voit laittaa kaurakermaa. Lisää kaurakerma jo täytteen ollessa pannulla ja anna imeytyä soijarouheen sekaan.

Vinkki!

Täytteitä voi muokata omien mieltymysten mukaan paljonkin. Molempiin täytteisiin voisivat sopia pilkotut oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit sekä erilaiset siemenet. Soijarouhetäytteeseen voit halutessasi lisätä hienoksi raastettua porkkanaa tai kesäkurpitsaa.

Jos käytät valmista pizzataikinaa, voit käyttää osan pakkauksen mukana tulleesta tomaattikastikkeesta täytteen maustamiseen tomaattipyreen sijaan.

Valmis pizzataikina on helppo tapa oikaista kun aikaa ei ole.
Taikina kannattaa jakaa veitsellä ensin puoliksi ja sitten puolikkaat vielä puoliksi. Tämän jälkeen jokaiseen lohkoon viisi osaa. Nyt sinulla on 20 tasakokoista palaa 🙂
Paloja kannattaa vielä muotoilla hieman pyöreämmiksi ja litistää matalammiksi.
Valmiista taikinasta tehdyt hyrrät ovat esteettisemmän näköisiä, mutta maussa ne häviävät hieman. Vai mitä sinä pidät, kokeile ihmeessä!

Soijarouhe-perunalaatikko

Olen fiilistellyt simppeleitä kotiruokia Jere Niemisen Vegaanin kotiruokakirjaa selatessani. Teen perunalaatikon usein kylmäsavutofusta, mutta nyt tofut oli jo syöty ja muutenkin halusin käyttää kuivavarastoja. Kaupassa käynti kun on supistunut 1-2 kertaan viikossa.

Kirjassa oli hyvin yksinkertanen soijarouhe-perunalaatikon ohje ja ajattelin heti, että tuota täytyy kokeilla. Suurensin ohjetta ja tein muitakin pieniä muutoksia. Kypsensin laatikon matalammalla lämmöllä ja huomattavasti kauemmin, mutta nyt neste oli suurustunut herkuliseksi ja vuoka tummunut päältä ja reunoilta juuri sopivasti. Lopputulos oli vielä parempi kuin mitä odotin. Tämä on edullinen, yksinkertainen, riittoisa ja ilmeinen hitti lasten keskuudessa. Oikea arkiruokien aatelia. Lämmin suositus! Vaihtelua saat kokeilemalla erilaisia maustettuja ruokakermoja tai lisäämällä mieluisia kasviksia joukkoon väriä tuomaan.

Soijarouhe-perunalaatikko

  • Annoksia: 6
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 ½ dl soijarouhetta
  • ½ dl rypsiöljyä
  • n. 1 ½ dl vettä soijarouheen turvottamiseen
  • 3 rkl soijakastiketta (tarvittaessa gluteenitonta)
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 kg peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
  • 4 ½ dl kaura- tai soijakermaa
  • 2 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • maidotonta margariinia vuoan voiteluun

Ohje

  1. Laita uuni lämpenemään n. 200 asteeseen. Voitele laakea uunivuoka maidottomalla margariinilla.
  2. Ota paistinpannu ja lisää rypsiöljy ja soijarouhe. Kuullota rouhetta hieman ja lisää vesi joukkoon puolen desin erissä. Lisää vettä lisää aina vasta, kun edellinen erä on imeytynyt rouheeseen. Mausta soijakastikkeella ja paprikajauheella.
  3. Sekoita kaikki ainekset uunivuoassa.
  4. Paista uunin keskitasolla n. 1 h. Tarjoa ketsupin ja raikkaan salaatin tai wokattujen kasvisten kera.

Vinkki!

Saat gluteenittoman version käyttämällä gluteenitonta soijakastiketta ja kasvikermoista gluteenitonta kaurakermaa tai soijakermaa.

Muokkaa vauvalle!

Tätä laatikkoa vauva voi maistella 7kk iästä alkaen pienin muutoksin. Jätä soijakastike ja suola pois ohjeesta ja voitele vuoka rypsiöljyllä.

Tämä laatikko oli välitön hitti!

Luotettava pastakastike (G)

Tässä sinulle kastike, jota parhaiten kuvaa sana LUOTETTAVA. Sen valmistaminen on niin helppoa, ettei se yksinkertaisesti voi mennä pieleen kovin helposti. Se myös hyvin todennäköisesti maistuu kaikille ja on ravintosisällöltään kunnossa. Aineksia ei ole montaa ja ohje on myös muunneltavissa. Vaihtelun vuoksi voit käyttää ohjeessa lähes mitä kasviproteiinin lähdettä ikinä haluatkaan.

Luotettava pastakastike (G)

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 porkkanaa
  • 1 pala selleriä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 2 purkkia (a`2 dl) paseerattua tomaattia
  • 6 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 dl härkäpapurouheseosta tai tummaa soijarouhetta
  • 1 rkl soijakastiketta (gluteenitonta tarvittaessa)
  • yrttejä ja mustapippuria maun mukaan

Ohje

1.Pilko sipulit hienoksi. Kuori porkkanat ja selleri ja raasta karkeaksi raasteeksi.

2.Kuumenna rypsiöljy isossa kasarissa ja kuullota sipulit läpikuultaviksi. Lisää porkkana ja selleri ja paista hetki.

3.Lisää paseerattu tomaatti, vesi, kasvisliemikuutio sekä härkäpapu/soijarouhe ja keitä miedolla lämmöllä hämmennellen n. 10 min. Mausta soijakastikkeella, valkopippurilla ja mieleisillä yrteillä! Jos maku vaatii vielä jotain, voit kokeilla lisätä ripauksen sokeria tai pienen tujauksen sitruunamehua.

Muokkaa vauvalle!

Tämä kastike maistuu mainiosti myös alle 1 -vuotiaille! Tee kastiketta vauvalle (7kk lähtien) seuraavasti: 1. Käytä proteiinina soijarouhetta. 2. Jätä soijakastike ja kasvisliemikuutio pois tai lisää ne vasta, kun olet ottanut vauvan annoksen sivuun.


Täyteläinen hernekeitto G

Hernekeitto. Halpaa ja maistuvaa. Helppo muonittaa suurempikin porukka. Olen miettinyt kasvishernekeittoa paljon. Yleensä siinä on yksi ongelma – rasva puuttuu. Rasva tuo maut paremmin esille ja tuo täyteläisyyttä. Herneessä on itsessään proteiinia, mutta paistettu soijarouhe lisää vielä ruokaisuutta. Tärkeää on myös, että herneiden liotusvesiä ei vaihdeta, vaan liotuksen jälkeen vettä vain lisätään. Tällöin keittoon tulee miellyttävämpi, pehmeämpi koostumus.

Täyteläinen hernekeitto

Ainekset

  • 500g herneitä
  • 2 ½ l vettä
  • 1 sipuli
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 laakerinlehteä
  • ½ rkl kokonaisia mustapippureita
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 2 dl soijarouhetta
  • 2 dl vettä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1tl meiramia
  • 3 rkl sinappia

Ohje

  1. Huuhtele herneet huolellisesti. Kaada herneet kattilaan ja mittaa kylmä vesi päälle. Anna liota huoneenlämmössä n. 10h.
  2. Siirrä kattila liedelle ja kiehauta. Kuori vaahto pois.
  3. Kuori ja pilko sipuli ja lisää kattilaan. Lisää myös kasvisliemikuutio, laakerinlehdet ja mustapippurit. Laske hieman lämpötilaa. Anna keiton poreilla n.1½ h.
  4. Kun keitto alkaa sakeutua, laske lämpötilaa ja sekoittele välillä.
  5. Ota paistinpannu ja lisää rypsiöljy ja soijarouhe. Kuullota rouhetta hieman ja lisää vesi joukkoon puolen desin erissä. Lisää vettä lisää aina vasta, kun edellinen erä on imeytynyt rouheeseen. Mausta soijakastikkeella. Lisää turvotettu soijarouhe hernekeitton joukkoon.
  6. Mausta keitto lopuksi sinapilla ja meiramilla. Lisää vettä, jos keitto tuntuu liian paksulta.

Muokkaa vauvalle!

Voit antaa vauvalle (7kk eteenpäin) tätä hernekeittoa, kunhan jätät kasvisliemikuution ja soijakastikkeen pois ohjeesta. Hernepitoinen ruoka voi myös olla hankalasti sulavaa, joten keittoa kannattaa antaa ihan pieni maisteluannos kerrallaan. Vuoden ikää lähestyvä lapsi voi jo syödä reilumman annoksen.

Vohvelit maistuu hernekeiton jälkeen. Tarjoa lisänä vaikka vatkattua kauravispiä ja vadelmahilloa.

Psst. Minulla on viha-rakkaus -suhde hernekeittoon. Koulussa en liiemmin pitänyt siitä. Vuoden elämästäni vietin paikassa, jossa sitä oli tarjolla joka ikinen torstai. Keittiötöissä ruokaloissa sitä on saanut tehdä usein. Välillä en kestänyt edes sen hajua. Otin etäisyyttä ja ihastuin uudelleen. Tämä on ensimmäinen vegaaninen resepti johon luotin niin paljon, että uskalsin ruokkia isommankin porukan. Maistuu kaikille. Tarjoa jälkkäriksi vaikkapa vohveleita, tämä Vegaaniliiton ohje toimii aina.


Soijarouhepihvit

Olen tykästynyt Anamman meheviin soijapyöryköihin, joita nappaan usein matkaan marketin pakastealtaasta. Viimeaikoina olen yrittänyt löytää sopivaa reseptiä samantyylisiin, ehkä hieman perinteisempiin pyöryköihin/pihveihin. Kokeilujen aikana olen seilannut eteen ja taakse, mutta tämä resepti tuntuu nyt oikein hyvältä. Gluteiinijauhojen (näitä myy ekokaupat ja esimerkiksi vegekauppa, nykyään myös isommat marketit) ansiosta pihvit pysyvät hyvin kasassa ja niissä on myös hiven sitkoa. Meheviä, perinteisiä, ihania, melko helposti valmistuvia ja edullisia pihvejä – olkaa hyvä! Annos on riittoisa, koska ylijääneet pihvit maistuvat ihanilta, jollei jopa paremmilta kylminä.

Soijarouhepihvit

Ainekset

  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 6 dl tummaa soijarouhetta
  • n.5 dl vettä turvottamiseen
  • 2 rkl paprikajauhetta
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 dl vehnägluteiinijauhoja
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

1.Kuori ja pilko sipulit. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulit.

2.Lisää pannulle kuiva soijarouhe ja paista vielä hetki. Seuraavaksi lisää pannulle vettä noin puolen desin erissä. Lisää vettä aina vasta silloin, kun edellinen erä on kunnolla imeytynyt rouheeseen. Kun soijarouhe on turvonnut, lisää mausteet joukkoon. Maistele rouhetta ja lisää tarvittaessa vaikkapa yrttejä.

3.Kaada seos pannulta kulhoon. Anna jäähtyä.

4.Sekoita (käsin) jäähtyneeseen soijarouheeseen gluteiini- ja vehnäjauho. Muotoile massasta n. 20 palloa ja litistä ne varovaisesti pieniksi pihveiksi. Pyöristä reunat. Kuumenna öljy pannulla ja paista pihvit muutamassa erässä molemmin puolin. Käytä mieluiten maltillista lämpötilaa, koska soijarouhe kärähtää herkästi. Tarjoa vaikkapa muusin ja höyrytettyjen kasvisten kera!

Muokkaa vauvalle!

Nämä pihvit sopivat hyvin myös vauvalle (7kk eteenpäin) pienillä muutoksilla. Sekoita soijakastike ja suola taikinaan vasta aivan lopuksi. Ota pieni annos taikinaa vauvalle sivuun ennen kyseisten ainesten lisäämistä. Paista vauvalle muutama oma pihvi tai vaikka pötkylä, joka pysyy helpommin pienissä näpeissä 🙂