Tammikuu, Vegaanihaaste ja uudet reseptit x 10!

Tammikuu vierähti taas yhdessä hujauksessa. Monelle vuoden vaihteeseen kuuluu menneen vuoden muisteleminen ja uuden suunnittelu. Se on myös täydellinen ajankohta haastaa itseä uusiin juttuihin, kuten vaikkapa vihreämpään elämäntapaan. Vegaanihaasteella on tänä vuonna suuri juhla, kun haaste täytti 10 vuotta – onneksi olkoon vegaanihaaste! Tammikuussa haasteen otti vastaan ennätykselliset 26 000 ihmistä – VAU! Haasteen ympärille on kasvanut todella kattava ja monipuolinen kokonaisuus, mutta edelleen keskiössä ovat monipuoliset päivittäiset uutiskirjeet, Facebook -ryhmä ja tietysti reseptit. Haasteella on muhkea reseptipankki, mutta lisäksi jokaiselle kuukauden haastepäivälle on suunniteltu erityinen päivän resepti. Viime keväänä sain yllättäen yhteydenoton ja minua pyydettiin mukaan uudistamaan haasteen päivän reseptit! Olin ihan mielettömän innoissani, että saan olla mukana näin hienossa projektissa. Samalla olin myös kauhuissani, koska näillä resepteillä todella kokataan paljon ja tämä oli ensimmäinen työstämäni ns. ”tilaustyö”. Syksyn mittaan hääräilin paljon omassa keittiössäni ja useana viikonloppuna pakkasin ruoat rasioihin, keräsin kuvauskamppeet mukaan ja majoittauduin mummini valoisaan keittiöön kuvaamaan annoksia. Reseptien taustalla on paljon suunnittelutyötä niin raaka-aineiden kuin valmistusmenetelmien kanssa ja lisäksi kolmen suunnittelijan resepteistä piti saada aikaan toimiva kokonaisuus täynnä nopeita arkiruokia, perjantain herkkuruokia ja viikonloppujen hieman enemmän vaivaa vaativia reseptejä.

Oma osuuteni oli kymmenen reseptiä, jotka haluan nyt esitellä teille yksitellen. Reseptin nimeä klikkaamalla pääset suoraa haasteen sivuille ja kyseiseen reseptiin. Toivottavasti rohkaistut kokeilemaan 🙂

Psst! Haasteen sivuilla on suuri määrä artikkeleja oikeastaan ihan miltei jokaiseen kysymykseen, mitä vegaaniseen ruokavalioon tutustuessa saattaa putkahtaa mieleen. Kun itse siirryin kokonaan vegaaniseen ruokavalioon, minua mietitytti erityisesti kananmunan korvaaminen ruoanlaitossa , juustosta luopuminen ja miten toimia sosiaalisissa ruokaan liittyvissä tilanteissa (kuten vaikka miten kieltäytyä kohteliaasti mummin leipomasta pullasta).

Vinkkaan vielä haasteen webinaareista, joista itse innostuin tänä vuonna erityisesti. Kaikki tämän ja viime vuoden webinaarit ja hyödylliset opastetut kauppakierrokset löydät täältä *klik* .

Uudet reseptit x 10

Seitan-sienipasta yrttiöljyllä

Seitan-sienipasta on herkullinen ja nopea arkiruoka, joka maistuu kaikille. Tämä herkkusienillä täydennetty ja yrttiöljyllä viimeistelty ruoka sopii myös viikonloppuun ja valmistuu lähes yhtä pikaisesti kuin pasta kiehuu!

Helpot linssipyörykät ja juuresmuusi

Tällä reseptillä saat nopeasti herkullisia ja hyvin kasassa pysyviä pyöryköitä. Ne maistuvat kotoisan juuresmuusin sekä kylmän kurkkukastikkeen kera. Pyörykät sopivat hyvin myös vaikkapa viikonlopun dippitarjottimelle tai välipalaksi – pyöryköitä kannattaakin tehdä kerralla vaikka tuplamäärä!

Kotoisa makaronilaatikko vegejauhiksesta

Tämä on helppo makaronilaatikon perusohje, johon makaroneja ei tarvitse erikseen keittää. Tarjoile makaronilaatikko tutun ja turvallisen ketsupin, porkkanaraasteen sekä suussasulaviksi paahdettujen ruusukaalien kanssa.

Munakoisopyörykät tomaattikastikkeessa

Jos munakoiso ei ole sinulle vielä tuttu kasvis, on tässä oiva resepti sen kokeilulle. Munakoisopyörykät ja tomaattikastikkeen voi tarjoilla esimerkiksi pastan kanssa, mutta niiden kaveriksi sopii myös ohra, riisi tai kvinoa. Tekovaiheita reseptissä on useampi, mutta aktiivista kokkausaikaa ei kulu paljoa. Tomaattikastikekin syntyy käden käänteessä valmiista paseeratusta tomaatista ja mausteista. Jos jääkaapissasi on yksinäinen kaurakermakermapurkki, voit lisätä myös sen kastikkeeseen.

Pitaleivät mausteisella tofumurulla

Maustamaton tofu on sellaisenaan hyvin miedon makuinen raaka-aine. Sopivilla mausteilla ja kypsennystavalla siitäkin saa oikein maukasta syötävää. Yksi tapa on repiä tofu pieniksi palasiksi ja paahtaa uunissa mausteiden kera. Tofumuru sujahtaa pitaleipien täytteeksi, mutta sopii myös vaikkapa sosekeiton päälle tai salaatin lisukkeeksi. 

Rapeat soijarouhetoastit ja parsakaalisalaatti

Soijarouheesta saa herkullista ja mehevää, kun sen paistaa ensin kuivana öljyssä ja turvottaa sitten mausteiden kera. Tällä tavoin valmistettu soijarouhetäyte sopii loistavasti rapeiden toastien väliin. Valmista toastien kaveriksi myös ihana parsakaalisalaatti!

Savutofu-minestronekeitto

Tämä keitto lämmittää ihanasti. Ruokaisuutta keitto saa perunasta sekä pastasta ja proteiinia tofusta. Kuutioidun savutofun voi lisätä keittoon sellaisenaan, mutta voit halutessasi paistaa siihen ensin maukkaan paistopinnan ja lisätä tofun annokseen vasta lautasella.

Tomaattinen parsakaalisosekeitto ja kikherneletut

Valkoiset pavut sopivat erityisen hyvin sosekeittoon, kuten tähän herkullisen pehmeään tomaattikeittoon. Punertavasta väristään huolimatta keitto sisältää myös vihreän kasviksen eli parsakaalia!

Uuniperunat Hernis-täytteellä

Hernis on monikäyttöinen, edullinen ja hyvin säilyvä kasviproteiini, joka sopii niin lämpimiin kuin kylmiinkin ruokiin. Tässä reseptissä Herniksestä valmistuu herkullinen uuniperunoiden täyte. Jos täytettä jää yli, se sopii mainiosti eväsleipien väliin!

Nopea soijasuikalewokki

Soijasuikaleet ovat edullisia ja näppäriä kuivakaapin hätävarana. Tässä reseptissä ne turvotetaan mausteiden kanssa suoraan pannulla, jolloin ne valmistuvat nopeammin kuin erikseen keittämällä. Wokki syntyy nopeasti sillä aikaa, kun lisukeohra kiehuu! Se on hyvää samantien, mutta melkein vielä parempaa seuraavana päivänä eli se sopii mainiosti myös evääksi.


Marjaisa tofusmoothie G

Tässä tulee henkilökohtainen ja pitkä-ainkainen lempparismoothieni. Reseptin julkaisin Instagramin puolella jo viime keväänä ja nyt on aika saada se blogiin turvaan! Lauantaisin tykkään mennä jumppaan aamulla, mutta myös nukkua riittävän pitkään. Tällöin täyttävä ja helposti sulava smoothie on aamun pelastus! Tofusmoothie pitää hyvin nälkää ja sitä voi juoda ison lasillisen ja lähteä heti perään treenaamaan.

Tämä smoothie on siis oivallinen välipala niin maun, ravintosisällöt kuin sulavuudenkin kannalta! Olin kauan kyllästynyt banaaniin smoothiessa, mutta hapokkaiden marjojen kanssa se on oivallinen pari. Tähän aikaan vuodesta pakkasessa on vielä hyvin marjoja. Voit käyttää oikeastaan millaisia haluat, kokeilemalla löydät omaan makuusi sopivat. Itse suosin punaherukoita ja vadelmia, mutta voit käyttää myös vaikkapa mustaherukoita, puolukoita tai mansikkaa. Jalotofu toi jonkun aikaa sitten takaisin markkinoille pehmeän tofun, joka on todella monikäyttöinen niin lämpimissä, kuin makeissa ruoissa. Tähän juomaan tofu tuo proteiinia, pehmeyttä ja ruokaisuutta. Jos et kuitenkaan löydä pehmeää tofua, voit käyttää tilalla soijapohjaista rahkavalmistetta. Ei kun blenderi käyntiin! 😉

Marjaisa tofusmoothie

  • Annoksia: 2 isoa lasillista tai 4 pientä
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 banaania (viipaleina pakastettu) 
  • 2 dl viinimarjoja/puolukoita
  • ½ dl vadelmia
  • 1 pkt pehmeää tofua / 2 dl soijarahkaa
  • 2-3 rkl hampunsiemeniä
  • n. 2 dl kasvimaitoa
  • ripaus vaniljaa

Ohje

  1. Mittaa kaikki ainekset blenderiin, aja tasaiseksi ja nauti! Parasta jääkylmänä.

Muokkaa vauvalle! Tämä juoma sopii pienin muokkauksin myös vauvan maisteltavaksi 6kk eteenpäin. Siemeniä ei suositella alle 1 -vuotiaille erityisesti niihin kertyvän kadmiumin takia, joten jätä hampunsimenet pois reseptistä.

Pehmeä, eli silken tofu on nimensä mukaisesti silkkistä syötävää. Proteiinia on 5,5g /100g, eli tässä smoothiesatsissa 13,75 g!


Maksaton pasteija G

Tämän pasteijan resepti on ollut käytössäni jo pian vuosikymmenen. Teen sitä aina silloin tällöin, mutta jostain syystä en ole siirtänyt siirtänyt blogin asti. Hetki sitten valmistin taas ja muistin, miten hirmuhyvää tämä pehmeä pasteija onkaan! Hoksasin myös, että maksaton pasteija sopii erityisen hyvin joulunaikaan – makealle limpulle kaveriksi tai juustotarjottimelle keksien ja erinäisten lisukkeiden seuraan.

Pasteijan pääraaka-aine on kylmäsavutofu ja suosittelen käyttämään nimenomaan Jalotofun kylmäsavutofua sen pehmeän rakenteen vuoksi. Muita pasteijan aineksia ovat mm. peruna, supuli, auringonkukansiemenet ja jouluisat mausteet kuten muskottipähkinä ja maustepippuri.  Ensialkuun ohje voi tuntua monimutkaiselta, mutta oikeastaan ainekset vain ajetaan tasaiseksi ja sen jälkeen massa kypsennetään vesihauteessa. Vesihauteessa kypsentämisen ansiosta pasteija kypsyy tasaisesti ja pysyy mehevänä. Toivottavasti tämä pasteija löytää tiensä teidän jouluun! 🙂

Maksaton pasteija

  • Annoksia: 12
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 keskikokoinen peruna
  • ½ sipuli
  • 1 pkt (a`300 g ) Jalotofu kylmäsavutofua
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • ½ dl kikhernejauhoja
  • ½ dl ravintohiivahiutaleita
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl vettä
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl timjamia
  • ½ tl rosmariinia
  • ½ tl meiramia
  • ½ tl jauhettua maustepippuria
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus muskottipähkinää
  • 2 rkl rypsiöljyä vuoan voiteluun

Ohje

  1. Aseta uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Ota pieni irtopohjavuoka (18 cm) ja pingota leivinpaperi sen pohjalle.
  2. Kuori peruna ja sipuli ja kuutioi pieniksi. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen tai cutteriin ja aja tasaiseksi (jos sinulla ei ole kovin tehokas laite, peruna kannattaa raastaa). Öljyä irtopohjavuoan reunat ja pohja ja kaada massa vuokaan. 
  3. Aseta vuoka esimerkiksi pienen reunallisen uuninpannun tai uunivuoan sisään. Kiehauta vettä kattilassa tai vedenkeittimessä ja kaada kuumaa vettä noin 1-2 cm kerros uuninpannulle, irtopohjavuoan ympärille. Peitä lopuksi irtopohjavuoka foliolla, jotta pasteijan pinta ei tummu liikaa. 
  4. Kypsennä uunin alatasolla noin 1h. Jäähdytä jääkaappikylmäksi ja tarjoile leivän kera. Pasteija säilyy jääkaapissa noin viikon. Voit myös halutessasi pakastaa osan.

Vinkki! Pasteijan voi tehdä pienempiinkin annosvuokiin, kunhan öljyät vuoat huolellisesti. Mikä ihana ruokalahja! Tällöin satsi kannattaa tehdä tuplana.

Tässä kuvassa pasteija tarjoillaan maalahdenlimpun, omenamarmeladin, punasipulin ja auringonkukansiemenien kera.


Mausteiset tofupalat G, (Koko perheen vegaaninen välipalakirja)

Tammikuu on aivan pian täällä! Sehän tarkoittaa, että aivan juuri starttaa vuoden herkullisin haaste – eli tietysti vegaanihaaste! Jos et ole vielä ottanut haastetta vastaan, nyt on siihen hyvä hetki. Klikkaa itsesi Vegaanihaaste.fi ja ilmoita itsesi mukaan! Kokosin viime vuonna vegaanihaasteen kunniaksi kivan nipun helppoja ja nopeita perusreseptejä blogista, löydät ne tästä. Ennen tammikuuta juhlitaan kuitenkin vielä uutta vuotta ja tässäpä tulee helppo naposteluohje dipin kaveriksi. Jos joku on joskus väittänyt, että tofu maistuu märälle pyyhekumille – näillä mausteisilla tofupaloilla kumoat varmasti kaikki ennakkoluulot!

Miedonmakuinen tofu muuntuu maukkaiksi naposteltaviksi sopivilla mausteilla. Tässä ihanan simppelissä ohjeessa tofu revitään suupaloiksi, mausteseoksen ainekset sekoitetaan tahnaksi ja lisätään tofupalojen joukkoon. Paloja sekoitellaan hetki ja sitten koko komeus on valmis uuniin. Tuloksena on ihanan napakoita, mausteisia dippailtavia. Ohje on pieni maistiainen tammikuun alussa julkaistavasta mun ja Noora Laine-Müllerin Koko vegaaninen välipalakirja – keittokirjasta. Kirja on aivan mahtava paketti vegaanisia, värikkäitä, monipuolisia ja herkulllisia välipalareseptejä. Kirja on nyt ennakkotilattavissa esimerkiksi Adlibriksella tämän linkin takana. Kirjasta voit lukea lisää tästä postauksesta.

Ohje on vaikeusasteeltaan naurettavan helppo. Kuinka helposti voikaan saada herkullista!

Tämä ohje ei ollut hitti syntyessään. Ohjetta on testattu ja testattu uudelleen ja uudelleen, kunnes mausteet ja paistoaika- ja lämpö olivat kohdillaan. Rakastan tofua ja jonkunlaiset tofunugetit ovat olleet jo pidemmän aikaa reseptikehityksessä kotikeittiössäni. Pahaksi onnekseni olen surkea leivittäjä ja aina loppujen lopuksi huomaan sormieni olevan paljon paremmin leivitetyt kuin itse ruoan (apua :D). Useiden kokeilujen jälkeen resepti viimein onnistui nappiin ja voi kuinka iloinen olinkaan. Ostan usein maustamatonta tofua hätävaraksi pakkaseen ja siitä onkin kiva tehdä näitä mausteisia paloja – vähintään tuplana! 😉

Helpot mausteiset tofupalat G

  • Annoksia: 4
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 pkt (a`250g)  maustamatonta tofua
  • vajaa 1 dl ravintohiivahiutaleita
  • ½ tl valkosipulijauhetta
  • ½ tl sipulijauhetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 2 rkl soijakastiketta (tarvittaessa gluteenitonta) 
  • 1 rkl ketsuppia
  • (½ dl vettä)

Dippi

  • 100 g vegaanista creme fraichea (esim. Friendly Vikings Sour Oat) TAI 50 g makeuttamatonta soijajogurttia + 50 g vegaanista majoneesia
  • ½ tl suolaa
  • 2 rkl sitruunamehua

Ohje

  1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. 
  2. Ota tofu paketista. Puristele hellästi enimmät nesteet pois ja taputtele vielä puhtaalla keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla kuivaksi. Revi suupalojen kokoisiksi paloiksi. 
  3. Sekoita marinadin kuivat aineet sekaisin. Lisää soijakastike ja ketsuppi. Lisää lopuksi tarvittaessa vesi pienissä erissä. Seoksen tulee olla tasaista, hieman tahnaa juoksevampaa.
  4. Pyörittele tofupalat tahnassa ja asettele leivinpaperi päälle uunipellille. Paahda 180´c n. 20 min. Tofupalojen kuuluu olla nahkeita, mutta ne eivät saa ottaa liikaa väriä. 
  5. Sekoita dipin ainekset ja tarjoile se tofupalojen kanssa.

Vinkki! Tofupalat voi tehdä myös air fryerilla. 170 astetta & 9 min on aika toimiva yhdistelmä. Puolessa välissä kypsennystä paloja voi hieman käännellä.


Maapähkinätofu G

Meillä on uusi arkiruokasuosikki ja se tulee tässä! Jostain kumman syystä luulin aiemmin, että maustamattomasta tofusta on työlästä saada herkullista. Tässä ihanassa ruoassa tofu ensin paistetaan kunnolla ja sen jälkeen lisätään valkosipulista, tuoreesta limemehusta, maapähkinävoista ja soijakastikkeesta sekoitettu kastike. Lopuksi lisätään pakastekasviksia ja kaurakermaa. Ei mitään kovin erikoista, mutta niin hyvää!

Meillä ei useinkaan uppoa tämän tyyppiset ruoat, mutta tästä tuli poikkeus. Syynä voi olla sekin, että usein näihin muhennoksiin/kastikkeisiin tulee kookosmaitoa. Ehkä tämä onkin jonkinlainen kompromissi makumaailmansa puolesta. Ruokalajin kanssa on kuitenkin saatava tarpeeksi herneitä (kuten alla olevasta kuvasta näkyy 😀 ).

Maapähkinätofu

Ainekset

  • 1 pkt (a`270g) maustamatonta tofua
  • 1 sipuli
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • ½ tl kurkumaa
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 3 rkl maapähkinävoita
  • 1-2 rkl soijakastiketta (tarvittaessa gluteenitonta)
  • 1 lime
  • 1 pss pakastekasviksia (esim. porkkana-papu)
  • 2 dl kaurakermaa (tarkista tarvittaessa gluteenittomuus)
  • tarjoiluun pakasteherneitä

Ohje

  1. Kuivaa ja kuutioi tofu pieniksi kuutioiksi. Kuori ja silppua sipuli. Kuumenna rypsiöljy pannulla ja lisää tofukuutiot. Paista sekoitellen niin kauan, kunnes nestettä on haihtunut reilusti ja kuutiot alkavat saada väriä. Lisää kurkuma ja sipulisilppu. Madalla lämpöä hetkeksi. 
  2. Kuori ja silppua valkosipulit. Purista limen mehu. Sekoita valkosipulisilppu, limen mehu, soijakastike ja maapähkinävoi keskenään ja lisää pannulle. 
  3. Sekoittele hetki ja lisää pakastekasvikset. Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää lopuksi kaurakerma ja tarkista maku. Tarjoile esimerkiksi paistetun riisin tai ohran ja herneiden kanssa.

Vinkki! Tämän ruoan kaveriksi sopii hyvin maukas mausteriisi. Ohjeeseen pääset täältä.

Helppo ja herkullinen arkiruoka saa makunsa maapähkinävoista ja tuoreesta limestä.


Täytetyt aamiaissämpylät

Laskiaisen aikaan päässäni alkoi taas pyöriä ajatus suolaisesta laskiaispullasta. Tuo idea syntyi joskus viitisen vuotta sitten, nähtyäni Pirkka -lehdessä reseptin suolaiseen laskiaispullaan. Ohjeeseen kuului itse tehty rouheinen sämpylä, joka täytettiin jollain voileipäkakkumaisella, lihaisalla täytteellä. Aina välillä olen palannut tuon idean äärelle ja miettinyt, mitä täyttävää ja samalla raikasta sämpylän täytteeksi voisi keksiä. Yhtenä päivänä teki mieli kokeilla tofukokkelia hieman uudella tapaa ja päätin vaihteeksi lusikoida kokkelin sämpylän sisään. Lopputuloksena oli aivan älyttömän maukas suolainen välipala tai kevyt lounas. Onnistumisen avaimet ovat tarpeeksi meheväksi jätetty tofukokkeli, musta suola maustamassa kokkelia, lempparikasvikset ja maukas hummus sekä majoneesikastike. Chilihummuksesta saa kivaa potkua ja majoneesin löysin Auran vegaanisesta burgerikastikevalikoimasta. Chipotle best!

Sämpylään mahtuu enemmän täytettä, kun pohjaan tekee pienen kolon. Pohjan kostuttamiseen sopii erinomaisesti chilihummus.

Tällä tyylillä täytetyn sämpylän hyvät puolet ovat myös siinä, että täytettä mahtuu reilusti sisään. Samalla sämpylää on kuitenki kohtuu helppo syödä. Päässä alkoi raksuttaa heti mitä muuta kaikkea sämpylän välin voisi laittaa. Kyselin asiasta myös seuraajiltani Instagramissa, parhaimmat ehdotukset taisi olla kikhernetahna ja hummuksen ja aurinkokuivatun tomaatin yhdistelmä, nam! Itse haluaisin kokeilla seuraavaksi sämpylän välissä jotain ihanaa muhennosta sloppy joe -tyyliin. Tai sitten teen tätä versiota uudestaan vielä monta kertaa – niin herkkua nämä olivat!

Täytetyt aamiaissämpylät

Ainekset

  • 4 tuoretta sämpylää
  • 1 avokado
  • 1 porkkana
  • ½ prk hummusta
  • 1 pkt (a`270 g ) maustamatonta tofua
  • 2 rkl rypsiöljyä paistamiseen
  • 2 rkl ravintohiivahiutaleita
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl kurkumaa
  • ½ tl mustaa suolaa (Kala namak) tai tavallista
  • ripaus mustapippuria
  • n. 1 dl kaurakermaa
  • vegaanista majoneesia tai majoneesikastiketta

Ohje

  1. Halkaise sämpylät hieman puolivälin yläpuolelta niin, että pohja jää suuremmaksi kuin kansi. Koverra hieman sämpylän sisusta ja lusikoi koloon muutama ruokaluisikallinen hummusta. Huuhtele pinaatti huolellisesti. Kuori ja viipaloi avokado ja porkkana.
  2. Ota tofu ulos pakkauksesta ja puristele enimmät nesteet pois. Murustele pieneksi hakkelukseksi kulhoon. Mittaa toiseen kulhoon mausteet valmiiksi.
  3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää murustettu tofu. Paista hetki sekoitellen ja lisää mausteet. Hämmennä taas vähän aikaa ja laske lämpöä. Lisää hummus ja sekoittele vielä hetki. Lisää lopuksi kaurakerma.
  4. Täytä sämpylät. Kauho sämpylän ”koloon” tofukokkelia ja lado päälle porkkana- ja avokadoviipaleita. Pursota majoneesikastiketta kasvisten päälle. Lisää sitten hieman pinaatinlehtiä ja aseta sämpylän kansi viimeiseksi. Nauti heti kylmän juoman seurana.

Vinkki! Saat gluteenittoman version käyttämällä gluteenittomia sämpylöitä. Tarkista myös majoneesikastikkeen gluteenittomuus.

Kala Namak eli musta suola on olennainen osa tofukokkelin makumaailmaa. Mustaa suolaa saa nykyään jo useimmista isoista marketeista.

Ylihyvä vegaaninen voileipäkakku

Voileipäkakkua tulee tehtyä aivan liian harvoin, enkä usko, että olen mielipiteeni kanssa yksin. Työvaiheita on niin monta ja yleensä kakusta tulee niin suurikin, että kakkua ei viitsi alkaa omalle porukalle tekemään. Pienet lapset usein myös nyrpistävät nenäänsä voileipäkakulle, joten kakku pitäisi loppupeleissä tuhota aikuisten kesken. Meidän perheessä kaksi henkilöä 😅.

Siispä kehitin pienen voileipäkakun, tarkemmin sanottuna tästä tulee täsmälleen viisi annnosta. Täytteenä on täyteläistä porkkalatahnaa ja omenalla ja kurkulla raikastettua savurofutäytettä. Kun porkkalan on tehnyt etukäteen, kakku on onkin helppo koota ja se on syöntivalmis välittömästi (parasta kuitenkin seuraavana päivänä). Leipään käytetään valmiiksi siivutettua maalahden limppua, jonka herkullinen, mausteinen maku sopii täydellisesti täytteiden kanssa (kaiken lisäksi limppu on täälläpäin varsinaista lähiruokaa, se nimittäin valmistetaan vain muutaman kilometrin päässä kotiamme). Kakku jätetään ”nakuksi”, joten se on todella helppo jakaa annospaloiksi. Tässä on paras maistamani kalaisa voileipäkakku, ilman murustakaan kalaa.

Porkkala muistuttaa niin ulkonäöltään kuin maultaan kylmäsavulohta, mutta on tehty porkkanasta.

Porkkala tehdään perinteisesti uunissa suolapedillä, mutta sen voi tehdä nopeammin ja helpommin ensin suikaloimalla porkkanat ja sitten kypsentämällä hellävaraisesti. Nestemäinen savuaromi antaa siihen savun maun ja kypsennetyt porkkanasuikaleet ovat käyttövalmiita vähintään yön yli marinoituneina.

Ylihyvä vegaaninen voileipäkakku

  • Annoksia: 5
  • Tulosta

Ainekset

1 pkt a`325 g maalahden limppu -viipaleita

Porkkalatäyte

  • 3 porkkanaa
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl suolaa
  • 1 rkl viinietikkaa
  • ½ rkl sokeria
  • n. 1 tl savuaromia
  • 1 pkt a `150 g maustamatonta kauratuorejuustoa (esim. Oatly påMackan)
  • ½ punasipuli
  • 1 rkl sitruunamehua

Savutofutäyte

  • 150 g savutofua
  • pala punasipulia
  • pätkä kurkkua
  • ½ vihreä omena
  • 1/2 dl tuoretta tilliä silputtuna
  • 2 tl kapriksia
  • 1 dl paksua maustamatonta kasvijogurttia n. 10 % rasvaa
  • 3 rkl vegaanista majoneesia
  • 1 tl sinappia

Pinnalle/koristeluun

  • n. 1 prk kauratuorejuustoa (Oatly påMackan kurkku-valkosipuli tai naturel)
  • porkkalaa, punasipulia, omenaa, sitruunaa, tilliä/persiljaa

Ohje

  1. Valmista porkkala. Kuori porkkanat. Höylää porkkanat suikaleiksi pituussuunnassa juustohöylän tai kuorimaveitsen avulla. Kuumenna öljy isossa kasarissa ja lisää porkkanasuikaleet. Kääntele viipaleita ja lisää hieman vettä sekä suola. Kypsennä porkkanoita 5 – 10 minuuttia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää viinietikka, sokeri ja savuaromi ja kääntele ne tasaisesti porkkanoiden joukkoon. Ota liedeltä ja kaada porkkanat liemineen kannelliseen astiaan. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin maustumaan seuraavaan päivään.
  2. Valmista porkkalatäyte. Pieni porkkala hienoksi hakkelukseksi (säästä muutama suikale koristeeksi). Kuori ja pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi. Notkista kauratuorejuusto sekoittamalla sitä haarukalla ja sekoita sitruunamehu joukkoon. Sekoita kauratuorejuusto ja porkkala sekä punasipuli tahnaksi.
  3. Valmista savutofutäyte. Kuutioi savutofu pieniksi kuutioiksi. Kuori ja kuutioi punasipuli, kurkku ja omena pieniksi kuutioiksi. Sekoita täytteen loput ainekset joukkoon ja kääntele tasaiseksi.
  4. Aseta viisi maalahden limppu -viipaletta vierekkäin tarjoiluastiaan. Kostuta reunat kauramaidolla tai vedellä. Levitä savutofutäyte viipaleiden päälle tasaiseksi kerrokseksi. Lado toiset viisi viipaletta limppua tofutäytteen päälle. Kostuta reunat. Levitä viipaleiden päälle porkkalatäyte tasaiseksi kerrokseksi. Lado vielä viisi viipaletta limppua porkkalatäytteen päälle. Notkista kauratuorejuusto tilkalla kauramaitoa. Jos käytät maustamatonta versiota, voit sekoittaa joukkoon vaikkapa hieman valkopippuria, sitruunamehua ja tilliä. Levitä tuorejuustoa limppuviipaleiden päälle niin, että palat peittyvät. Koristele porkkalaruusukkeilla, punasipuliviipaleilla, omenalohkoilla, sitruunaviipaleilla ja tuoreilla yrteillä. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Vinkki! Porkkalaa kannattaa tehdä kerralla isompi satsi. Se säilyy hyvänä jääkaapissa noin viikon ja maistuu ihanalta leivällä, pastakastikkeessa, uuniperunan täytteenä tai vaikka suolaisessa piirakassa.

Vegaaninen voileipäkakku maistuu brunssilla, lounaaksi salaatin kanssa tai vaikkapa illan istujaisissa.

Unelmien kurpitsapiiras G

Harvoin kehtaan hehkuttaa reseptejäni kovin massiivisesti, mutta TÄMÄ PIIRAS ON IHANA!! ❤ Olen niin kovin iloinen ja ylpeä tästä reseptistä, koska sen kehittämiseen on tarvittu kymmeniä reseptikokeiluja. Se on myös simppeli valmistaa ja se sisältää kerrassaan nerokkaita raaka-aineita. Reseptin kehittäminen lähti halusta tehdä jenkkityylisiä ”lemon bars” -leivonnaisia. Rapean kaura-mantelipohjan päällä on täyteläistä ja raikasta täytettä. Kokeilin leivosten leipomista piirasmuotoon ja jossain vaiheessa keksin vähentää sitruunan määrää, maustaa pohjan kanelilla ja täytteen kurpitsalla. Täytteen muita aineksia tuskin arvaisit, joten paljastetaan ne. Tittidii – pehmeää tofua ja kondensoitua kookosmaitoa! Nerokasta, vaikka itse sanonkin. Harmi, ettei Jalotofu enää valmista pehmeää tofua. Onneksi silken tofua on myynnissä etnisissä liikkeissä sekä isompien markettien hyllyillä, yleensä siellä missä on sushi -tarvikkeita. Itse käytin tätä kyseistä tofua. Myös kondensoitua kookosmaitoa löydät isoimmista marketeista säilykehyllyltä, leivonta-osastolta tai hillojen vierestä. Piiraan päälle voit vielä pursottaa kauravispiä ja koristella hauskoilla kurpitsakoristeilla. Ohjeen kurpitsojen muotoiluun sokerimassasta löydät reseptin alta.

Unelmien kurpitsapiiras

  • Annoksia: 10
  • Tulosta

Ainekset

Pohja

  • 3 dl kaurahiutaleita (tarvittaessa gluteenittomia)
  • 120 g mantelijauhetta
  • 3 rkl fariinisokeria
  • n. ½ – ¾ dl maidotonta margariinia
  • 2 tl kanelia/pumpkin spice -mausteseosta
  • ripaus suolaa

Täyte

  • 350 g silken -tofua
  • 1 tlk a`320 g kondensoitua kookosmaitoa
  • n. 1 dl kurpitsasosetta
  • 1 dl sokeria
  • ½ dl sitruunamehua
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 1 tl vaniljasokeria

koristeluun kasvipohjaista vispiä ja oranssia ja mustaa sokerimassaa

Ohje

  1. Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen. Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, mantelijauhe, fariinisokeri, kaneli ja suola. Sekoita. Lisää margariini ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kun otat taikinaa käteesi, sinun tulisi pystyä muotoilemaan se palloksi. Jos taikina on liian murenevaa, lisää hieman margariinia.
  2. Ota keskikokoinen piirakkavuoka ja voitele se. Painele taikina tasaiseksi kerrokseksi vuokaan ja sen reunoille. Paista 10 minuuttia uunin keskitasolla. Tee sillä aikaa täyte.
  3. Mittaa kaikki täytteen aineet kulhoon ja aja tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Kaada täyte pohjan päälle ja paista vielä 20 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä hieman.
  4. Koristele jäähtynyt piiras mieleiselläsi kasvipohjaisella vispillä ja sokerimassakoristeilla.

Huom! Jos haluat piiraasta gluteenittoman, tarkasta vielä sisällysluettelosta, onko käyttämäsi tofu gluteenitonta.

Huom! Listan vegaanisista leivontatarvikkeista/koristeista löydät osoitteesta vegaanituotteet.net. Jotkut sokerimassat sisältävät eläinperäisiä lisä-aineita.

Vinkki! Samalla ohjeella voit tehdä myös hurmaavan sitruunapiiraan. Käytä silloin täytteeseen 1, 5 dl sitruunamehua ja jätä kurpitsasose pois. Lisää sitruunan makua saat kun raastat vielä reilusti kuorta mukaan. Jätä pohjan aineksista kaneli pois.

Kurpitsojen muotoiluun tarvitset oranssia ja mustaa sokerimassaa, coktail -tikkuja ja lankaa. Muotoile ensin pieni pallo oranssista sokerimassasta ja vedä langanpätkä pallon ympäri. Kiristä lankaa niin, että se jättää uomat pallon pintaan.
Toista sama vielä neljä kertaa, jotta uomia on joka puolella palloa. Sen jälkeen ota pala coktailtikkua ja tee sillä reikä kurpitsan keskelle. Seuraavaksi pyörittele tikun päähän pieni määrä mustaa sokerimassaa. Kostuta hieman reikää kurpitsan keskellä ja työnnä pala massaa kurpitsan keskelle coktailitikun avulla. Vesitilkka toimi liimana ja kurpitsan kanta pysyy paikallaan kun annat kurpitsojen kuivahtaa hieman. Voit muotoilla osaan kurpitsoja myös pieniä lehtiä.
Pieni kurpitsaperhe on valmis 🙂


Savutofukiusaus

Aloin päivittämään blogiin listaa hyväksi havaituista arkiruoista ja yksi ohje puuttui joukosta. Tämä ei varmasti ole ensimmäinen eikä viimeinen blogi, josta löytyy savutofukiusauksen ohje. Ruoka on yksinkertaisuudessaan niin hyvä ja helppo. Työvaiheita on kaksi (pilko tofu ja sekoita ainekset) ja pää raaka-aineita kolme (savutofu, peruna-sipulisekoitus ja kaurakerma) – paljoa helpommaksi ei enää voi mennä! Savutofu on maukas raaka-aine, joka maistuu meillä koko perheelle. Se on hyvää sellaisenaan leivällä, viipaloituna ja kevyesti uunissa paahdettuna tai pannulla paistettuna. Ja se sopii mainiosti kiusaukseen. Peruna-sipulisekoitus on mahtava tapa oikaista, kun perunaa eikä sipulia tarvitse alkaa esivalmistella. Kesti kauan, ennen kuin löysin nämä kilon kokoiset pussit, mutta nyt sellainen löytyy melkein aina pakastimesta. Nelihenkinen perhe syö tästä vuoallisesta kaksi päivää, ja ehkä ruokaa jää vielä evääksikin.

Herkullinen arkiruoka syntyy vain kolmesta raaka-aineesta! Mausteita voi vaihdella mielensä mukaan.

Tätä kiusausta ei kuitenkaan kutsuta meillä savutofukiusaukseksi. Tofu ei ole aina kuulunut esikoisen herkkuihin. Tänä syksynä välkky eskarilainen kuitenkin muutti kelkkansa suuntaa tavatessaan kirjaimia tofupaketin kyljestä. ”Jalo” -termissä on jotain ritarillista, mikä pienen pojan maailmassa viittaa johonkin hyvin merkitykselliseen. Tofu taitaa myös ulkonäöltään muistuttaa hieman juustoa ja niin hän alkoi kutsua savutofua ”jalojuustoksi” ja tätä ruokaa siis ”jalojuustokiusaukseksi”. Tämä jalo ruoka maistuu hänelle nyt erittäin hyvin – ja vain nimi on vaihtunut 😀 Tästä ruoasta tulee puhua aina erityisellä kunnioituksella ja ehkäpä itsekin tunnen itseni hieman ylväämmäksi tätä valmistaessani.

Savutofukiusaus

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 pkt a`300g savutofua
  • 1 kg peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
  • 2 prk a`2 dl kaurakermaa
  • 1 dl ravintohiivahiutaleita
  • 2 tl kuivattua timjamia
  •  ½ tl mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  • maidotonta margariinia vuoan voiteluun

Ohje

  1. Aseta uuni lämpenemään 200 asteeseen. Purista tofuista enimmät nesteet ja kuutioi paloiksi.
  2. Voitele isokokoinen uunivuoka. Lisää kuutioitu tofu, peruna-sipulisekoitus, kaurakermat ja mausteet. Kääntele ainekset sekaisin.
  3. Paista uunin keskitasolla noin tunti. Tarjoa raikkaan salaatin ja etikkapunajuurien kera.

Vinkki! Tähän kiusaukseen voit käyttää mausteita mielesi mukaan. Jotkut pitävät tillistä, jolloin savutofun savuisuuden ja tillin ansiosta vuoasta tulee hieman ”kalaisa”.

Gluteeniton? Jalotofun maustetut eli kylmäsavu ja marinoitu muuttuivat hiljattain virallisesti gluteenittomiksi tuotteiksi. Jos haluat kokonaan gluteenittoman kiusauksen, tarkista vielä sisältääkö käyttämäsi kaurakerma gluteenia.


Suolaiset hyrrät tofu- tai soijarouhetäytteellä

Aina silloin tällöin tekee mieli leipoa jotain pikkusuolaista vaihtelua iltapalapöytään. Hyrrät maistuvat iltapalalla, mutta ne sopivat aivan yhtä hyvin myös juhlapöydän suolaiseksi tarjottavaksi. Hyrrät ovat periaatteessa vähän kuin pieniä pizzoja, mutta täyte on yksinkertaisempi ja se jää taikinan sisään. Täyte levitetään taikinan päälle, koko komeus rullataan tiiviiksi rullaksi ja rulla pilkotaan annospaloiksi. Hyrriin olen kehittänyt kaksi erilaista tomaattista täytettä. Toisessa on mehevää maustettua soijarouhetta ja vegejuustoa ja toisessa marinoitua tofua ja kauratuorejuustoa. Maut ovat simppeleitä ja myös lasten suosikkeja. Jos aikaa on, kannattaa taikina ehdottomasti tehdä itse. Jos kuitenkin haluat oikaista, näistä saa näppärän tarjottavan nopeasti käyttämällä valmista pizzataikinaa.

Itse tehty taikina on vaivan arvoinen!
Hyrrät soijarouhetäytteellä valmiina rullattavaksi!

Suolaiset hyrrät kahdella tapaa

  • Annoksia: 20
  • Tulosta

Ainekset

Taikina

  • 2 dl kauramaitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 1 dl maustamatonta soijajogurttia
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • ¾ dl vehnärouhetta/kauraleseitä 
  • n. 7 dl vehnäjauhoja
  • 50 g vegaanista margariinia

tai

  • 1 kpl pizzantekopakkaus eli ”pizzakit” a´600g (sisältää pohjataikinan ja tomaattikastikkeen)

Tofutäyte

  • 100 g kauratuorejuustoa (esim. Oatly Påmackan)
  • 1 pkt (a `300 g) marinoitua tofua
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa (tarvittaessa)
  • voiteluun kauramaitoa
  • pinnalle auringonkukansiemeniä

Soijarouhetäyte

  • ½ sipuli
  • ½ rypsiöljyä
  • 2 dl soijarouhetta
  • 2 dl vettä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 4 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa
  • lisäksi n. 100 g raastettua vegejuustoa (esim. Porlammin VegePlus).
  • voiteluun kauramaitoa

Ohje

  1. Lämmitä kauramaito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää soijajogurtti, suola, sokeri ja vehnärouhe. Sekoita taikinaa ja lisää samalla vehnäjauhot joukkoon pienissä erissä. Sulata margariini ja lisää joukkoon alustuksen loppupuolella. Lisää tarvittaessa vielä jauhoja. Taikinan tulee olla pehmeää, mutta sen täytyy kuitenkin olla muotoiltavissa jo tässä vaiheessa. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa noin tunnin ajan.
  2. Tofutäyte. Mittaa kauratuorejuusto ja tomaattipyre kulhoon. Kuivaa tofusta enimmät nesteet painelemalla talouspaperilla ja murusta joukkoon. Sekoita tahnaksi ja mausta pippurilla. Lisää hieman suolaa jos tarpeen. Soijarouhetäyte. Kuori ja hienonna sipulin puolikas hienoksi silpuksi. Ota paistinpannu ja lisää rypsiöljy, sipuli ja soijarouhe. Kuullota hieman ja lisää vesi joukkoon puolen desin erissä. Lisää vettä lisää aina vasta, kun edellinen erä on imeytynyt rouheeseen. Mausta soijakastikkeella, tomaattipyreellä, mustapippurilla ja suolalla. Ota täyte hellalta ja anna jäähtyä. Raasta juusto raasteeksi ja kääntele soijarouheen joukkoon.
  3. Kaada hyvin noussut taikina kunnolla jauhotetulle leivinpöydälle ja kauli suorakaiteen muotoiseksi (noin 35×40 cm) levyksi. Jos käytät valmista pizzataikinaa, avaa rulla ja levitä se tasolle.
  4. Levitä täyte taikinan päälle ohueksi kerrokseksi ja kääri levy rullalle. Viipaloi rulla noin 1 cm paksuisiksi paloiksi ja aseta palat lappeelleen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Taputtele paloja hieman pyöreämmiksi ja painele matalaksi. Voitele kauramaidolla. Paista 200 asteessa noin 15–20 minuuttia.

Muokkaa vauvalle!

Voit tehdä hyrriä myös vauvalle 7kk eteenpäin. Tällöin valmista taikina itse ja jätä siitä suola pois. Tofutäytteeseen käytä maustamatonta tofua ja korvaa kauratuorejuusto vaikkapa kaurakermalla. Voit käyttää lisäksi suolattomia mausteita kuten oreganoa, basilikaa ja hieman enemmän tomaattipyrettä. Soijarouhetäytteeseen voit käyttää kaikkia ohjeen aineksia, paitsi soijakastiketta, suolaa ja vegejuustoa. Mausta yrteillä ja tässäkin täytteessä vegejuuston tilalle voit laittaa kaurakermaa. Lisää kaurakerma jo täytteen ollessa pannulla ja anna imeytyä soijarouheen sekaan.

Vinkki!

Täytteitä voi muokata omien mieltymysten mukaan paljonkin. Molempiin täytteisiin voisivat sopia pilkotut oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit sekä erilaiset siemenet. Soijarouhetäytteeseen voit halutessasi lisätä hienoksi raastettua porkkanaa tai kesäkurpitsaa.

Jos käytät valmista pizzataikinaa, voit käyttää osan pakkauksen mukana tulleesta tomaattikastikkeesta täytteen maustamiseen tomaattipyreen sijaan.

Valmis pizzataikina on helppo tapa oikaista kun aikaa ei ole.
Taikina kannattaa jakaa veitsellä ensin puoliksi ja sitten puolikkaat vielä puoliksi. Tämän jälkeen jokaiseen lohkoon viisi osaa. Nyt sinulla on 20 tasakokoista palaa 🙂
Paloja kannattaa vielä muotoilla hieman pyöreämmiksi ja litistää matalammiksi.
Valmiista taikinasta tehdyt hyrrät ovat esteettisemmän näköisiä, mutta maussa ne häviävät hieman. Vai mitä sinä pidät, kokeile ihmeessä!