Kun olin pieni, meillä oli usein pääsiäisenä kanaa ja riisiä. Tänä vuonna halusin kokeilla samantyylistä ruokaa veganisoituna, koska juhlapyhinä on kiva syödä tuttuja ruokia. Ostin ison säkin näitä soijamedaljonkeja vähän aikaa sitten. Totesin, että leivittäminen on liian monimutkaista puuhaa ja leikkeet imevät itseensä reilusti öljyä. Ilokseni huomasin, että leikkeistä tulee herkullisia täysin ilman öljyssä paistamistakin. Keittäminen ja kevyt paahtaminen uunissa riittää! Soijaleikkeet ovat helppokäyttöisiä ja todella edullisia. Yhdestä suuresta pussista valmistaa todella monta ateriaa. Leikkeet ovat hyviä myös kylminä vaikkapa salaatin joukossa.
Riisin valmistan mieluiten paistinpannulla, jolloin siihen imeytyy paljon makua. Lisäkeriisistä tulee tällä tavoin hieman paellan tapainen lisäke, johon voi halutessaan lisätä vielä vaikkapa herneitä tai muita sattumia. Ateria viimeistellään tuoreilla yrteillä, sitruunalohkoilla ja soijajogurttikastikkeella. Tämä hauska ruoka maistui hyvin myös lapsille. Nappaa postauksen lopusta lisää reseptiehdotuksia vegaanin pääsiäispöytään 🙂

Mausteriisi ja soijamedaljongit
Ainekset
Mausteriisi
- ½ sipuli
- 3 rkl rypsiöljyä
- 3 dl pitkää riisiä
- 1 tl currymaustetta
- 1 dl cashewpähkinöitä
- ½ punttia tuoretta persiljaa
Soijamedaljongit
- 25 pientä soijamedaljonkia tai isompia soijaleikkeitä (kuivatavara)
- 2 l vahvaa kasvislientä (tarkista kasvisliemijauheen/-kuution gluteenittomuus)
- 3 rkl suolatonta broilermaustetta
- rypsiöljyä paistamiseen
tarjoiluun sitruunalohkoja ja maustettua soijajogurttia
Ohje
- Valmistele ensiksi soijaleikkeet. Laske pieniä leikkeitä 4-5 kpl/ruokailija ja suurempia 2 kpl/ruokalija. Kuumenna kattilassa 2 litraa vettä ja lisää kasvisliemijauhetta/-kuutioita miltei kaksinkertainen määrä normaaliin annostukseen verraten. Lisää 2 rkl broilermaustetta ja soijaleikkeet. Keitä leikkeitä pakkauksen ohjeen mukaan, n. 10 minuuttia. Siirrä leikkeet siivilään ja puristele ylimääräinen vesi pois. Aseta uuni kuumenemaan 150 asteeseen.
- Valmista seuraavaksi riisi. Kuori ja silppua sipuli. Kumenna rypsiöljy laakeassa paistinpannussa ja kuullota sipuli. Lisää seuraavaksi riisi ja currymauste. Kuullota riisiä hetki ja lisää sitten nestettä niin, että riisit peittyvät. Anna poreilla miedolla lämmöllä ja hämmentele riisiä välillä. Lisää nestettä tarvittaessa.
- Kun riisit kypsyvät, viimeistele sillä aikaa leikkeet. Ota kulho ja mittaa pohjalle ruokalusikallinen rypsiöljyä ja broilermaustetta. Kaada leikkeet kulhoon ja pyörittele ne mausteöljyssä. Vuoraa uuninpannu leivinpaperilla ja asettele leikkeet leivinpaperin päälle. Paista uunissa n. 10 minuuttia, kunnes leikkeet ovat saaneet vähän väriä.
- Kun riisi on kypsää, murenna joukkoon cashewpähkinöitä ja silppua reilusti tuoretta persiljaa. Tarjoa mausteriisi ja leikkeet sitruunalohkojen ja yrteillä maustetun soijajogurtin kera.
Huom! Jos et löydä soijamedaljonkeja, voit käyttää niiden tilalla monia muitakin soijatuotteita. Samalla tyylillä voit valmistaa soijaleikkeitä, – paloja ja jopa suikaleita. Jos pidät mausteisesta, voit lisätä esimerkiksi chiliä ja valkosipulia mausteöljyyn ennen uunissa paahtamista.
Vinkki! Kun laitat uunin kuumenemaan, voit samalla paahtaa uunissa myös kasviksia tai juureksia aterian lisäksi. Esimerkiksi bataattikiekot kypsyvät uunissa jo parissakymmenessä minuutissa. Voit laittaa ne uuniin kymmentä minuuttia ennen soijaleikkeitä, niin kaikki aterian osat ovat samaan aikaan valmiita.
Vinkki! Satokausihedelmä mango sopii myös hyvin mausteriisin joukkoon. Vastaavasti voit myös lisätä mangososetta jogurttikastikkeen joukkoon.

Kurkkaa myös nämä ohjeet pääsiäisen ajan herkutteluun:
Päivitysilmoitus: Maapähkinätofu G | Vegaanin ruokavuosi