Kaali on raaka-aine, joka ehdottomasti jakaa mielipiteitä. Se on todella valitettavaa, koska kaali on hurjan monipuolinen, edullinen ja ravitseva kasvis. Meidän suvun kaalimestari on ehdottomasti pappani, jonka kaaliruokia olen syönyt pienen ikäni. Erityisesti rakkaudella tehdyt mehevät ja maukkaat kaalikääryleet ovat jääneet mieleeni varmasti ikuisesti. Itse en ole ryhtynyt käärylehommiin omassa keittiössäni varmastikaan ikinä, mutta onneksi vegaaninen kaalilaatikko on näppärä ja ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tässä versiossa ei tarvita kuin yksi iso kattila ja laakea vuoka. Kattilassa kuullotetaan ensin kaali ja sipulit, jonka jälkeen aineksia lisätään kattilaan pikkuhiljaa. Lopuksi voidellaan uunivuoka ja ripotellaan ohrasuurimot vuoan pohjalle. Kattilan sisältö kaadetaan suurimoiden päälle ja koko komeuden annetaan paistua uunissa meheväksi.
Olen nähnyt paljon kaalilaatikkoreseptejä, joissa siirappia lisätään yksi ruokalusikallinen. Rehellinen mielipiteeni on, että se ei riitä mihinkään. Haudutetut kaaliruoat tarvitsevat tarpeeksi siirappia, suolaa ja margariininokareita pinnalle. Kaikkia ruokafilosofioita emme pappani kanssa jaa, mutta tämä on yksi josta olemme samaa mieltä.

Vegaaninen kaalilaatikko
Ainekset
- 1 kaali (n. 1-1,3 kg)
- 1 sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 rkl rypsiöljyä
- 3 – 5rkl siirappia
- 1 tl suolaa
- 2 dl soijarouhetta
- 2 rkl soijakastiketta
- 2 dl vettä
- mustapippuria, meiramia, timjamia
- n. 5 dl vettä
- 1 kasvisliemikuutio
- 2 dl kaurakermaa
- 2 dl ohrasuurimoita
- maidotonta margariinia vuoan voiteluun ja laatikon pinnalle
Ohje
- Silppua kaali ja sipulit. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja lisää kaalit ja sipulit. Kuullota, kunnes kaali alkaa mennä hieman kasaan. Mausta siirapilla ja suolalla.
- Lisää soijarouhe, soijakastike ja 2 dl vettä. Sekoittele hetki ja anna soijarouheen turvota. Lisää mustapippuria, meiramia ja timjamia makusi mukaan.
- Lisää kattilaan n. 5 dl vettä, kasvisliemikuutio ja kaurakerma. Kuumenna seosta hetki välillä sekoitellen.
- Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele laakea uunivuoka ja ripottele ohrasuurimot sen pohjalle. Kaada kattilan sisältö ohrasuurimoiden päälle ja tasoita pinta.
- Lisää vuoan pinnalle margariininokareita ja paista suunnilleen tunti. Kokeile paiston aikana onko nestettä tarpeeksi ja lisää tarvittaessa. Nauti puolukkahillon ja kauden kasvisten kera.
Vinkki! Jos aikataulu antaa myöten, hyödynnä uunin jälkilämpö. Paiston jälkeen napasauta uuni pois päältä ja anna laatikon hautua uunin jälkilämmössä paiston jälkeen vielä puolisen tuntia. Maku voimistuu, kun laatikko saa hautua rauhassa (huolehdi, että laatikko on edelleen kosteaa, lisää nestettä tarvittaessa).
