Soijarouhepihvit

Olen tykästynyt Anamman meheviin soijapyöryköihin, joita nappaan usein matkaan marketin pakastealtaasta. Viimeaikoina olen yrittänyt löytää sopivaa reseptiä samantyylisiin, ehkä hieman perinteisempiin pyöryköihin/pihveihin. Kokeilujen aikana olen seilannut eteen ja taakse, mutta tämä resepti tuntuu nyt oikein hyvältä. Gluteiinijauhojen (näitä myy ekokaupat ja esimerkiksi vegekauppa, nykyään myös isommat marketit) ansiosta pihvit pysyvät hyvin kasassa ja niissä on myös hiven sitkoa. Meheviä, perinteisiä, ihania, melko helposti valmistuvia ja edullisia pihvejä – olkaa hyvä! Annos on riittoisa, koska ylijääneet pihvit maistuvat ihanilta, jollei jopa paremmilta kylminä.

Soijarouhepihvit

Ainekset

  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 6 dl tummaa soijarouhetta
  • n.5 dl vettä turvottamiseen
  • 2 rkl paprikajauhetta
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 dl vehnägluteiinijauhoja
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

1.Kuori ja pilko sipulit. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulit.

2.Lisää pannulle kuiva soijarouhe ja paista vielä hetki. Seuraavaksi lisää pannulle vettä noin puolen desin erissä. Lisää vettä aina vasta silloin, kun edellinen erä on kunnolla imeytynyt rouheeseen. Kun soijarouhe on turvonnut, lisää mausteet joukkoon. Maistele rouhetta ja lisää tarvittaessa vaikkapa yrttejä.

3.Kaada seos pannulta kulhoon. Anna jäähtyä.

4.Sekoita (käsin) jäähtyneeseen soijarouheeseen gluteiini- ja vehnäjauho. Muotoile massasta n. 20 palloa ja litistä ne varovaisesti pieniksi pihveiksi. Pyöristä reunat. Kuumenna öljy pannulla ja paista pihvit muutamassa erässä molemmin puolin. Käytä mieluiten maltillista lämpötilaa, koska soijarouhe kärähtää herkästi. Tarjoa vaikkapa muusin ja höyrytettyjen kasvisten kera!

Muokkaa vauvalle!

Nämä pihvit sopivat hyvin myös vauvalle (7kk eteenpäin) pienillä muutoksilla. Sekoita soijakastike ja suola taikinaan vasta aivan lopuksi. Ota pieni annos taikinaa vauvalle sivuun ennen kyseisten ainesten lisäämistä. Paista vauvalle muutama oma pihvi tai vaikka pötkylä, joka pysyy helpommin pienissä näpeissä 🙂


Helpot linssipyörykät

Linssejä tulee usein käytettyä erilaisiin patoihin ja kastikkeisiin. Ne sopivat kuitenkin todella hyvin myös kotoisten pyöryköiden raaka-aineeksi. Tämän pyörykkätaikinan salaisuus on raastettu peruna, joka pitää taikinan hyvin koossa. Sain idean Jere Niemisen Vegaanin kotiruokakirjasta, josta olen kokkaillut useitakin ruokalajeja kyseistä kirjaa koskaan näkemättä (jos jollakin lojuu ylimääräisenä, otathan yhteyttä!). Taikinassa on todella hyvä koostumus, jonka ansiosta pyöryköiden muotoilu on helppoa. Nämä ovat peruspyöryköitä, jotka sopivat niin perjantai-illan herkuttelulautaselle, pitaleivän väliin, salaatin kanssa, kuin arkipäivän päivälliselle kaurakermakastikkeessa. Olkaa hyvä!

Helpot linssipyörykät

Ainekset

  • 1 peruna
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • 1 tlk (230g/3dl) vihreitä tai ruskeita linssejä
  • ¼ dl rypsiöljyä
  • 3 rkl ketsuppia
  • 1 ½ dl kaurahiutaleita
  • ½ dl korppujauhoja
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 1 rkl paprikajauhetta
  • ½ tl mustapippuria

rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

1.Kuori ja raasta peruna hienoksi raasteeksi. Kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Valuta linssit. Aseta kulhoon perunaraaste, hienonnetut sipulit, linssit, rypsiöljy sekä ketsuppi. Sekoita ja aja massaa hienommaksi sauvasekoittimella (hieman sattumia saa jäädä).

2.Lisää joukkoon kaurahiutaleet, korppujauho, maissitärkkelys ja mausteet ja sekoita massa tasaiseksi.

3.Muotoile massasta noin 15 pyörykkää ja paista pannulla kauniin ruskeiksi.

Muokkaa vauvalle! Nämä mehevät pyörykät soveltuvat vauvalle 7kk eteenpäin, kunhan teet pieniä muutoksia. Käytä itse keitettyjä linssejä (jos haluat olla varma suolattomuudesta) ja vaihda ketsuppi kahteen ruokalusikalliseen tomaattipyrettä. Ennen paistoa voit myös ottaa hieman taikinaa sivuun ja pyöritellä vauvalle omat pyörykät. Loppuun taikinaan voit lisätä hieman suolaa ja muista mausteita.


Kesäiset nyhtökaurapihvit

Follow my blog with Bloglovin

Nämä pihvit ovat todellista kotiruokaa. Meheviä ja maistuvia pannupihvejä, joihin tuore tilli tuo ripauksen kesää. Nyhtökauran rakenne on näissä pihveissä erityisen edukseen, purutuntumaa on sopivasti jäljellä. Jos sinulla sattuu olemaan tähteeksi jääneitä keitettyjä perunoita, muista silloin tämä ohje. Sipuli silpuksi, ainekset sekaisin ja pannulle, vartissa valmista!

Kesäiset nyhtökaurapihvit

Ainekset

  • 1 pkt nyhtökauraa (Monday tai Nude)
  • ½ sipuli
  • 3 keitettyä ja muussattua perunaa
  • 1 dl korppujauhoja
  • ½ dl silputtua tilliä
  • ½ tl valkopippuria
  • 1 tl suolaa
  • (50 g vegaanista juustoraastetta) 
  • rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

1.Kaada nyhtökaura kulhoon ja murusta hieman, että isoimman kappaleet hieman pienenevät. 

2.Kuori ja hienonna sipuli. Lisää nyhtökauran joukkoon sipuli ja loput ainekset (sekä halutessasi vegaanista juustoraastetta). Sekoita tasaiseksi massaksi käsin. Anna taikinan tekeytyä hetki. 

3.Muotoile massasta 12 pihviä ja paista kullanruskeiksi molemmin puolin. Tarjoa sitruunalla, valkopippurilla, tillillä ja hienonnetulla suolakurkulla maustetun soijajogurtin kanssa! 😊


Vegaaninen ”munakastike” tofusta G

Maustamattomasta tofusta, kaurakermasta ja mausteista syntyy kerrassaan herkullinen kastike. Syötyäsi pohdiskelet, saako lautasen nuolla?!? Täyteläistä kananmunan makua kastikkeeseen tuo ripaus mustaa suolaa, mutta kastike on herkullinen ilmankin! Mustaa suolaa (kala namak) myy isoimmat marketit, mutta varmimmin löydät sitä esimerkiksi Vegekaupasta tai Ruohonjuuresta.

Vegaaninen munakastike tofusta G

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 200 g maustamatonta tofua
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 4 dl kaurakermaa (tarkista gluteenittomuus)
  • ¼ tl valkopippuria
  • ripaus mustaa suolaa

Ohje

1.Pilko sipuli. Silppua tofu pieneksi hakkelukseksi. 

2.Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuli. Lisää kaurakerma ja hauduta, kunnes kastike sakenee. Lisää tofuhakkelus. Mausta valkopippurilla ja mustalla suolalla. 

Tarjoa pinaattilettujen ja/tai keitettyjen perunoiden kanssa!

Vinkki! Yksinkertaisimmillaan kastike syntyy kahdesta aineksesta. Keitä kattilassa valmiiksi sipulilla maustettua kaurakermaa ja lisää maustamaton tofu. Valmista! Kesällä tähän kannattaa ehdottomasti käyttää kesäsipulin varsia, nam!

Muokkaa vauvalle!

Tämä kastike sopii hyvin 7kk iästä alkaen, kun jätät suolan pois.