Hernis on meillä yksi käytetyimmistä kasviproteiineista tällä hetkellä ja se on tosi monikäyttöinen kuivatuote. Suikaleet täytyy esikäsitellä, mutta rouhetta voi lisätä sellaisenaan kaikenlaisiin ruokiin. Laatikoita valmistaessa täytyy vain huomioida, että hernis imee itseensä nestettä kypsyessään. Tässä tulee hernisresepti helppoon arkiruokaan safkasuikaleista, joka sisältää paljon kasviksia ja makua. Valmistuksessa hyödynnetään valmista ateriakastiketta ja siksi se valmistuukin nopeasti. Lopputulos on ihanan herkullinen ja mehevä. Täytyy myöntää, että tämä ruokalaji on alunperin puolison keksintö, joten kunnia hänelle!
Luettuani kirjan Broilerin tarina (Ollila & Ääri, Into Kustannus 2026), tunnen tarvetta pistää jakoon lisää kanattomia reseptejä. Kirjan selvitysten mukaan kuuden viikon lyhyen elämänsä aikana äärimmilleen jalostettu broileri tuntee lähes koko-ajan jonkinasteista kipua ja kärsimystä. Tuotantomäärät ovat huikeita, ja arvioiden mukaan vuosittain lähes neljä miljoonaa broleriyksilöä on niin sairaita, että ne kuolevat tai hylätään jo ennen teurastusta (Ruokavirasto 2024). Mielestäni tähän kirjaan olisi ihan jokaisen syytä tutustua, sillä onhan broileri maamme yleisin lintu. Broileritietoutta lisää myös Animalian tuhotuotetut kampanja, jonka reseptipankista löydät myös useita herkullisia kanattomia reseptejä.
Kuumenna 1 rkl öljyä pannulla ja lisää Hernis -suikaleet. Kuullota suikaleita hetki ja lisää vettä pienissä erissä, kunnes suikaleet ovat turvonneet. Lisää suola, broilermauste ja soijakastike. Siirrä valmiit suikaleet sivuun odottamaan.
Pilko herkkusienet, kevätsipuli, kesäkurpitsa, paprika ja hienonna valkosipulinkynnet.
Kuumenna 2 rkl öljyä pannulla ja lisää pilkotut ainekset ja hienonnettu valkosipuli. Kuullota ja paista melkein kypsiksi.
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja siivilöi vesi pois.
Kevät ja sitruunareseptit on taas täällä! Olen lähi-aikoina yrittänyt taas kiristellä lomapakon nyörejä kaupassa, kun melkein kaikkien elintarvikkeiden hinnat on nousseet. Valmiiden kasviproteiinituotteiden kulutus on tästä johtuen kohdallani vähentynyt, mutta aina silloin tällöin haluaa vaihtelua. Ja varsinkin kaikki uutuudet kiinnostaa! Vähän aikaa sitten Suomalainen menestysresepti -ohjelman myötä markkinoille tuli Herkkäsnacksin ”tofunkaltainen”, eli härkäpavusta valmistettu, hyvin tofun kaltainen tuote. Ihastuin tähän maukkaaseen, hieman kovempaan ja murenevaan tuotteeseen. Tofunkaltainen muistuttaa jonkun verran kaurapalaa, jonka valmistaminen minun ja niin monen muun harmiksi lopetettiin.
Toinen tässä pastassa käytetty kasviproteiini on hernis, joten olkoon tämä samalla myös blogin ensimmäinen hernisresepti. Hernis on kuivatuote, joka paistetaan pannulla öljytilkan ja mausteiden kanssa ja turvotetaan lopuksi meheväksi. Hernis muistuttaa hieman soijasuikaletta, mutta se turpoaa paljon nopeammin, eikä siinä ole soijalle tyypillistä sivumakua. Tykkään, kun ruoassa on kunnolla sattumia ja tapaan tehdä kerralla melko suuria satseja ruokaa. Hyvä kikka onkin lisätä ”pääproteiinin” rinnalle jokin toinen hieman edullisempi kuiva- tai säilyketuote.
Tässä muutama idea:
Tofu/tofunkaltainen – hernis, kikherne tai valkoiset pavut
Härkis tai vegejauhis – musta- tai kidneypavut
Nyhtökaura – linssit tai hernis
Vöner – musta- tai kidneypavut, soijarouhe
Joka tapauksessa, kokeilin tofunkaltaista ja hernistä tähän ihanaan sitruunapastaan. Limonello on makumaailmaltaan jo varmasti monelle tuttu. Sitruunaa, valkosipulia, kurkumaa, musta- tai cayannepippuria ja kurkumaa väriksi. Nesteeksi sopii kaurakerma tai turkkilainen, paksu kaurajogurtti. Tuoreet yrtit nostaa ruoan nextille levelille. Mulla oli nyt ruohosipulia, mutta basilika tai korianteri sopii myös mainiosti!
2 tl kasvisliemijauhetta / ½ pala kasvisliemikuutiota
1 luomusitruuna (käytetään kuori ja mehu)
2 dl kaurakermaa
1 tl kurkumaa
suolaa, mustapippuria
Ohje
Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna rypsiöljy pannulla ja kuullota sipulit siinä.
Laita spagetti kiehumaan samalla kun valmistat kastikkeen.
Mittaa hernis pannulle sipuleiden joukkoon. Paista hetki ja lisää kasvisliemijauhe/-kuutio ja kuuma vesi pienissä erissä. Sekoita kunnes hernis on turvonnut.
Kuutioi tofunkaltainen ja lisää pannulle. Paista vielä hetki.
Lisää kaurakerma ja raasta sitruunan kuori pastan joukkoon. Puolita sitruuna ja purista puolikkaasta mehu. Lisää mehu pastan joukkoon.
Mausta kastike kurkumalla, suolalla ja pippurilla.
Lisää valutettu spagetti kastikkeen joukkoon. Sekoita. Voit lisätä halutessasi joukkoon vielä pastan keitinvettä, jos ruoka vaikuttaa kuivalta.
Tarjoa tuoreiden yrttien kanssa.
Gluteeniton? Käytä gluteenitonta pastaa ja tarkista käyttämäsi kaurakerman gluteenittomuus.
Vinkki! Voit korvata osan kaurakermasta turkkilaistyyppisellä paksulla kaurajugurtilla.
Tammikuu vierähti taas yhdessä hujauksessa. Monelle vuoden vaihteeseen kuuluu menneen vuoden muisteleminen ja uuden suunnittelu. Se on myös täydellinen ajankohta haastaa itseä uusiin juttuihin, kuten vaikkapa vihreämpään elämäntapaan. Vegaanihaasteella on tänä vuonna suuri juhla, kun haaste täytti 10 vuotta – onneksi olkoon vegaanihaaste! Tammikuussa haasteen otti vastaan ennätykselliset 26 000 ihmistä – VAU! Haasteen ympärille on kasvanut todella kattava ja monipuolinen kokonaisuus, mutta edelleen keskiössä ovat monipuoliset päivittäiset uutiskirjeet, Facebook -ryhmä ja tietysti reseptit. Haasteella on muhkea reseptipankki, mutta lisäksi jokaiselle kuukauden haastepäivälle on suunniteltu erityinen päivän resepti. Viime keväänä sain yllättäen yhteydenoton ja minua pyydettiin mukaan uudistamaan haasteen päivän reseptit! Olin ihan mielettömän innoissani, että saan olla mukana näin hienossa projektissa. Samalla olin myös kauhuissani, koska näillä resepteillä todella kokataan paljon ja tämä oli ensimmäinen työstämäni ns. ”tilaustyö”. Syksyn mittaan hääräilin paljon omassa keittiössäni ja useana viikonloppuna pakkasin ruoat rasioihin, keräsin kuvauskamppeet mukaan ja majoittauduin mummini valoisaan keittiöön kuvaamaan annoksia. Reseptien taustalla on paljon suunnittelutyötä niin raaka-aineiden kuin valmistusmenetelmien kanssa ja lisäksi kolmen suunnittelijan resepteistä piti saada aikaan toimiva kokonaisuus täynnä nopeita arkiruokia, perjantain herkkuruokia ja viikonloppujen hieman enemmän vaivaa vaativia reseptejä.
Oma osuuteni oli kymmenen reseptiä, jotka haluan nyt esitellä teille yksitellen. Reseptin nimeä klikkaamalla pääset suoraa haasteen sivuille ja kyseiseen reseptiin. Toivottavasti rohkaistut kokeilemaan 🙂
Vinkkaan vielä haasteen webinaareista, joista itse innostuin tänä vuonna erityisesti. Kaikki tämän ja viime vuoden webinaarit ja hyödylliset opastetut kauppakierrokset löydät täältä *klik* .
Seitan-sienipasta on herkullinen ja nopea arkiruoka, joka maistuu kaikille. Tämä herkkusienillä täydennetty ja yrttiöljyllä viimeistelty ruoka sopii myös viikonloppuun ja valmistuu lähes yhtä pikaisesti kuin pasta kiehuu!
Tällä reseptillä saat nopeasti herkullisia ja hyvin kasassa pysyviä pyöryköitä. Ne maistuvat kotoisan juuresmuusin sekä kylmän kurkkukastikkeen kera. Pyörykät sopivat hyvin myös vaikkapa viikonlopun dippitarjottimelle tai välipalaksi – pyöryköitä kannattaakin tehdä kerralla vaikka tuplamäärä!
Tämä on helppo makaronilaatikon perusohje, johon makaroneja ei tarvitse erikseen keittää. Tarjoile makaronilaatikko tutun ja turvallisen ketsupin, porkkanaraasteen sekä suussasulaviksi paahdettujen ruusukaalien kanssa.
Jos munakoiso ei ole sinulle vielä tuttu kasvis, on tässä oiva resepti sen kokeilulle. Munakoisopyörykät ja tomaattikastikkeen voi tarjoilla esimerkiksi pastan kanssa, mutta niiden kaveriksi sopii myös ohra, riisi tai kvinoa. Tekovaiheita reseptissä on useampi, mutta aktiivista kokkausaikaa ei kulu paljoa. Tomaattikastikekin syntyy käden käänteessä valmiista paseeratusta tomaatista ja mausteista. Jos jääkaapissasi on yksinäinen kaurakermakermapurkki, voit lisätä myös sen kastikkeeseen.
Maustamaton tofu on sellaisenaan hyvin miedon makuinen raaka-aine. Sopivilla mausteilla ja kypsennystavalla siitäkin saa oikein maukasta syötävää. Yksi tapa on repiä tofu pieniksi palasiksi ja paahtaa uunissa mausteiden kera. Tofumuru sujahtaa pitaleipien täytteeksi, mutta sopii myös vaikkapa sosekeiton päälle tai salaatin lisukkeeksi.
Soijarouheesta saa herkullista ja mehevää, kun sen paistaa ensin kuivana öljyssä ja turvottaa sitten mausteiden kera. Tällä tavoin valmistettu soijarouhetäyte sopii loistavasti rapeiden toastien väliin. Valmista toastien kaveriksi myös ihana parsakaalisalaatti!
Tämä keitto lämmittää ihanasti. Ruokaisuutta keitto saa perunasta sekä pastasta ja proteiinia tofusta. Kuutioidun savutofun voi lisätä keittoon sellaisenaan, mutta voit halutessasi paistaa siihen ensin maukkaan paistopinnan ja lisätä tofun annokseen vasta lautasella.
Valkoiset pavut sopivat erityisen hyvin sosekeittoon, kuten tähän herkullisen pehmeään tomaattikeittoon. Punertavasta väristään huolimatta keitto sisältää myös vihreän kasviksen eli parsakaalia!
Hernis on monikäyttöinen, edullinen ja hyvin säilyvä kasviproteiini, joka sopii niin lämpimiin kuin kylmiinkin ruokiin. Tässä reseptissä Herniksestä valmistuu herkullinen uuniperunoiden täyte. Jos täytettä jää yli, se sopii mainiosti eväsleipien väliin!
Soijasuikaleet ovat edullisia ja näppäriä kuivakaapin hätävarana. Tässä reseptissä ne turvotetaan mausteiden kanssa suoraan pannulla, jolloin ne valmistuvat nopeammin kuin erikseen keittämällä. Wokki syntyy nopeasti sillä aikaa, kun lisukeohra kiehuu! Se on hyvää samantien, mutta melkein vielä parempaa seuraavana päivänä eli se sopii mainiosti myös evääksi.