Tammikuu, Vegaanihaaste ja uudet reseptit x 10!

Tammikuu vierähti taas yhdessä hujauksessa. Monelle vuoden vaihteeseen kuuluu menneen vuoden muisteleminen ja uuden suunnittelu. Se on myös täydellinen ajankohta haastaa itseä uusiin juttuihin, kuten vaikkapa vihreämpään elämäntapaan. Vegaanihaasteella on tänä vuonna suuri juhla, kun haaste täytti 10 vuotta – onneksi olkoon vegaanihaaste! Tammikuussa haasteen otti vastaan ennätykselliset 26 000 ihmistä – VAU! Haasteen ympärille on kasvanut todella kattava ja monipuolinen kokonaisuus, mutta edelleen keskiössä ovat monipuoliset päivittäiset uutiskirjeet, Facebook -ryhmä ja tietysti reseptit. Haasteella on muhkea reseptipankki, mutta lisäksi jokaiselle kuukauden haastepäivälle on suunniteltu erityinen päivän resepti. Viime keväänä sain yllättäen yhteydenoton ja minua pyydettiin mukaan uudistamaan haasteen päivän reseptit! Olin ihan mielettömän innoissani, että saan olla mukana näin hienossa projektissa. Samalla olin myös kauhuissani, koska näillä resepteillä todella kokataan paljon ja tämä oli ensimmäinen työstämäni ns. ”tilaustyö”. Syksyn mittaan hääräilin paljon omassa keittiössäni ja useana viikonloppuna pakkasin ruoat rasioihin, keräsin kuvauskamppeet mukaan ja majoittauduin mummini valoisaan keittiöön kuvaamaan annoksia. Reseptien taustalla on paljon suunnittelutyötä niin raaka-aineiden kuin valmistusmenetelmien kanssa ja lisäksi kolmen suunnittelijan resepteistä piti saada aikaan toimiva kokonaisuus täynnä nopeita arkiruokia, perjantain herkkuruokia ja viikonloppujen hieman enemmän vaivaa vaativia reseptejä.

Oma osuuteni oli kymmenen reseptiä, jotka haluan nyt esitellä teille yksitellen. Reseptin nimeä klikkaamalla pääset suoraa haasteen sivuille ja kyseiseen reseptiin. Toivottavasti rohkaistut kokeilemaan 🙂

Psst! Haasteen sivuilla on suuri määrä artikkeleja oikeastaan ihan miltei jokaiseen kysymykseen, mitä vegaaniseen ruokavalioon tutustuessa saattaa putkahtaa mieleen. Kun itse siirryin kokonaan vegaaniseen ruokavalioon, minua mietitytti erityisesti kananmunan korvaaminen ruoanlaitossa , juustosta luopuminen ja miten toimia sosiaalisissa ruokaan liittyvissä tilanteissa (kuten vaikka miten kieltäytyä kohteliaasti mummin leipomasta pullasta).

Vinkkaan vielä haasteen webinaareista, joista itse innostuin tänä vuonna erityisesti. Kaikki tämän ja viime vuoden webinaarit ja hyödylliset opastetut kauppakierrokset löydät täältä *klik* .

Uudet reseptit x 10

Seitan-sienipasta yrttiöljyllä

Seitan-sienipasta on herkullinen ja nopea arkiruoka, joka maistuu kaikille. Tämä herkkusienillä täydennetty ja yrttiöljyllä viimeistelty ruoka sopii myös viikonloppuun ja valmistuu lähes yhtä pikaisesti kuin pasta kiehuu!

Helpot linssipyörykät ja juuresmuusi

Tällä reseptillä saat nopeasti herkullisia ja hyvin kasassa pysyviä pyöryköitä. Ne maistuvat kotoisan juuresmuusin sekä kylmän kurkkukastikkeen kera. Pyörykät sopivat hyvin myös vaikkapa viikonlopun dippitarjottimelle tai välipalaksi – pyöryköitä kannattaakin tehdä kerralla vaikka tuplamäärä!

Kotoisa makaronilaatikko vegejauhiksesta

Tämä on helppo makaronilaatikon perusohje, johon makaroneja ei tarvitse erikseen keittää. Tarjoile makaronilaatikko tutun ja turvallisen ketsupin, porkkanaraasteen sekä suussasulaviksi paahdettujen ruusukaalien kanssa.

Munakoisopyörykät tomaattikastikkeessa

Jos munakoiso ei ole sinulle vielä tuttu kasvis, on tässä oiva resepti sen kokeilulle. Munakoisopyörykät ja tomaattikastikkeen voi tarjoilla esimerkiksi pastan kanssa, mutta niiden kaveriksi sopii myös ohra, riisi tai kvinoa. Tekovaiheita reseptissä on useampi, mutta aktiivista kokkausaikaa ei kulu paljoa. Tomaattikastikekin syntyy käden käänteessä valmiista paseeratusta tomaatista ja mausteista. Jos jääkaapissasi on yksinäinen kaurakermakermapurkki, voit lisätä myös sen kastikkeeseen.

Pitaleivät mausteisella tofumurulla

Maustamaton tofu on sellaisenaan hyvin miedon makuinen raaka-aine. Sopivilla mausteilla ja kypsennystavalla siitäkin saa oikein maukasta syötävää. Yksi tapa on repiä tofu pieniksi palasiksi ja paahtaa uunissa mausteiden kera. Tofumuru sujahtaa pitaleipien täytteeksi, mutta sopii myös vaikkapa sosekeiton päälle tai salaatin lisukkeeksi. 

Rapeat soijarouhetoastit ja parsakaalisalaatti

Soijarouheesta saa herkullista ja mehevää, kun sen paistaa ensin kuivana öljyssä ja turvottaa sitten mausteiden kera. Tällä tavoin valmistettu soijarouhetäyte sopii loistavasti rapeiden toastien väliin. Valmista toastien kaveriksi myös ihana parsakaalisalaatti!

Savutofu-minestronekeitto

Tämä keitto lämmittää ihanasti. Ruokaisuutta keitto saa perunasta sekä pastasta ja proteiinia tofusta. Kuutioidun savutofun voi lisätä keittoon sellaisenaan, mutta voit halutessasi paistaa siihen ensin maukkaan paistopinnan ja lisätä tofun annokseen vasta lautasella.

Tomaattinen parsakaalisosekeitto ja kikherneletut

Valkoiset pavut sopivat erityisen hyvin sosekeittoon, kuten tähän herkullisen pehmeään tomaattikeittoon. Punertavasta väristään huolimatta keitto sisältää myös vihreän kasviksen eli parsakaalia!

Uuniperunat Hernis-täytteellä

Hernis on monikäyttöinen, edullinen ja hyvin säilyvä kasviproteiini, joka sopii niin lämpimiin kuin kylmiinkin ruokiin. Tässä reseptissä Herniksestä valmistuu herkullinen uuniperunoiden täyte. Jos täytettä jää yli, se sopii mainiosti eväsleipien väliin!

Nopea soijasuikalewokki

Soijasuikaleet ovat edullisia ja näppäriä kuivakaapin hätävarana. Tässä reseptissä ne turvotetaan mausteiden kanssa suoraan pannulla, jolloin ne valmistuvat nopeammin kuin erikseen keittämällä. Wokki syntyy nopeasti sillä aikaa, kun lisukeohra kiehuu! Se on hyvää samantien, mutta melkein vielä parempaa seuraavana päivänä eli se sopii mainiosti myös evääksi.


Vegaaninen minestronekeitto

Lämmittävät keitot ovat ihanaa pakkaspäivän ruokaa. Ne ovat myöskin oivallista arkiruokaa nopeutensa, edullisuutensa ja riittoisuutensa ansiosta. Meillä lapset pitävät myös paljon keitoista, varsinkin jos päälle saa ripotella lisukkeita ja keiton seurana on jonkinlaista leipää. Välillä päänvaivaa on aiheuttanut kysymys – mitä proteiininlähdettä käyttää? Kokonaiset pavut ovat meidän makuraadille ehdoton ei. Kaupan valmiista kasviproteiinivalmisteista kelpaa vain muutama ja niitä käytettäessä keitto ei olekaan enään hirveän edullinen ruoka. Jokin aikaa sitten keksin käyttää punaisia halkaistuja linssejä ja soijarouhetta tavallisessa perunakeitossa ja lopputulos oli herkullinen. Punaiset linssit ovat miedon makuisia ja miltei hajoavat liemeen, kuten myös soijarouhe. Pientä purutuntumaa jää silti, ja ne lisäävät keiton täyttävyyttä ja ravintoarvoa. Sama kombo toimii hienosti tässä maukkaassa tomaattisessa minestronekeitossa. Minestrone on hauskaa vaihtelua ja se valmistuu nopsaan. Tomaatin hapokkuutta saa taitettua ripauksella sokeria ja lisäämällä päälle nokareen kaurafarichea. Pastana toimii parhaiten pienikokoinen pasta. Keitto on hyvää heti ja vielä parempaa seuraavana päivänä. Hiihtolenkin jälkeen miltei itkin onnesta syödessäni edellispäivänä tehtyä keittoa. Tämä on niiiin hyvää!

Vegaaninen minestronekeitto

Ainekset

  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli tai pätkä purjoa
  • 2 porkkanaa
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 1 dl soijarouhetta
  • n. 8 dl vettä
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 2 tetraa tomaattimurskaa (a`400g)
  • 1 dl raakoja punaisia linssejä
  • 2 dl pienikokoista pastaa (tarvittaessa gluteenitonta)
  • 1 tl sokeria
  • suolaa, mustapippuria
  • tarjoiluun kaurafraichea tai turkkilaistyyppistä paksua kaurajogurttia, tuoretta basilikaa tai persiljaa, auringonkukansiemeniä

Ohje

  1. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit, porkkanat ja soijarouhe. Paista aineksia hetki sekoitellen. Lisää vettä ensin vähän kerrallaan ja anna soijarouheen turvota. Lisää balsamiviinietikka ja kasvisliemikuutiot. Sekoittele ja lisää loputkin vedestä. Keitä viitisen minuuttia.
  2. Lisää tomaattimurska, huuhtele tölkit vesitilkalla ja lisää myös huuhteluvesi kattilaan. Huuhtele linssit ja lisää linssit ja pasta mukaan kattilaan. Keitä kymmenisen minuuttia välillä sekoitellen, kunnes pasta ja linssit ovat kypsyneet.
  3. Mausta lopuksi sokerilla, suolalla ja pippurilla.
  4. Jaa kulhoihin ja viimeistele kaurafraichella, tuoreilla yrteillä ja auringonkukansiemenillä. Tässä vaiheessa on helppo lisätä päälle myös vaikkapa tabascoa tai shirachaa jos ruokailijat pitävät tulisesta. Nauti höyryävän kuumana hyvän leivän tai näkkärin kera.

Vinkki!

Saat gluteenittoman version käyttämällä gluteenitonta pastaa.

Muokkaa vauvalle!

Vauva voi maistella tätä keittoa 7 kk iästä eteenpäin. Kokatessasi vauvalle jätä liemikuutiot, suola ja sokeri pois ohjeesta tai lisää ne vasta lopuksi joukkoon, kun olet ottanut vauvan annoksen erilleen. Mausta keitto kuivatuilla yrteillä tuoreiden sijaan ja keitä ainekset kunnolla pehmeiksi. Vaihda kaurafraiche maustamattomaan soija- tai kaurajogurttiin. Siemenet kannattaa myös jättää pois vauvan lautaselta.

Jokainen voi lisätä oman annoksensa päälle haluamiaan lisukkeita. Kaurafraiche, tuoreet yrtit, siemenet, pähkinät, chilikastikkeet tai vaikka murustetut tortillalastut tekevät keitosta hivenen jännittävämmän.

Oranssi sosekeitto ja helppo peltileipä

Meillä ei kovin usein syödä sosekeittoja. Lasten mielestä niissä on jotain epäilyttävää. Yhtenä sunnuntaipäivänä onnistuin kuitenkin valmistamaan sosekeiton, jossa ei toden totta ollut mitään epäilyttävää. Sosekeittojen valmistamisessa parasta on se, että aineksia ei tarvitse pilkkoa. Riittää, että lohkot niitä vain hieman. Keiton makeus mahdollistaa sen, että sinne voi ujuttaa myös linssejä – ilman että kukaan huomaa mitään.

Keiton kanssa on pakko saada leipää. Peltileipä on oikein mainio ratkaisu, jos haluaa leipää, mutta haluaa päästä siinäkin helpolla. Nämä ohjeet sopivat hyvin myös arkipäivään, koska ne eivät vaadi paljoa aktiivista läsnäoloa keittiössä. Reilussa tunnissa valmistuukin sekä keitto, että leipä – ja välissä kerkeää tyhjätä tiskikoneen ja laittaa vaikka pyykit.

Oranssi sosekeitto

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 peruna
  • 1 kg porkkanoita
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1rkl paprikajauhetta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 dl punaisia linssejä
  • 1/2 tl mustapippuria
  • kuivattua chiliä

Ohje

  1. Kuori porkkanat, peruna ja sipulit. Lohko hieman pienemmiksi
  2. Kuumenna rypsiöljy kattilassa ja lisää sipuli. Kuullota sipuli ja lisää porkkanat ja peruna. Lisää paprikajauhe ja kääntele kasviksia hieman. Lisää tomaattipyree ja kasvisliemikuutio. Kaada vettä kattilaan niin paljon, että kasvikset peittyvät. Anna poreilla kannen alla n.25 min.
  3. Kun kasvikset ovat pehmenneet, lisää huuhdellut linssit. Anna linssien kypsyä miedolla lämmöllä n. 10 min. Kurkistele välillä kannen alle ja lisää vettä tarvittaessa.
  4. Mausta keitto lopuksi mustapippurilla (ja halutessasi kuivatulla chilillä). Soseuta. Jos keitto on liian paksua, lisää hieman vettä joukkoon. Tarjoa kuumana peltileivän kaverina 🙂

Vinkki! Keiton päälle voi paahtaa vielä pähkinöitä. Tämä toimii meillä ainakin maistamisen kannustamisena. Jokainen syö ainakin ne pähkinät ja samalla tulee maistaneeksi keittoa.

Muokkaa vauvalle!

Jätä liemikuutio laittamatta ja vauva voi syödä keittoa 7kk eteenpäin.

Helppo peltileipä

  • Annoksia: 20 palaa
  • Tulosta

Ainekset

  • 5 dl vettä
  • 35 g tuorehiivaa / 1 pss kuivahiivaa
  • 4 dl kaurahiutaleita
  • 1 tl suolaa
  • 5-6 dl vehnäjauhoja
  • ½ dl rypsiöljyä
  • pinnalle auringonkukansiemeniä

Ohje

  1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Lisää kaurahiutaleet, suola ja vehnäjauhot. Sekoita hyvin. Sekoita lopuksi öljy taikinan joukkoon. Taikina saa jäädä melko löysäksi.
  2. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla ja kaada taikina sille. Peitä leivinliinalla ja anna kohota noin 40 minuuttia.
  3. Ripottele päälle auringonkukansiemeniä ja paista 225 asteessa n.20 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Vinkki! Voit myös korvata yhden desin kaurahiutaleita erilaisilla leseillä tai rouheilla. Jos haluat leipään pirtsakan värin, voit korvata osan vedestä porkkanamehulla.

Muokkaa vauvalle!

Ota vauvalle pieni osa taikinaa sivuun ennen suolan lisäämistä ja paista pieni leipänen erikseen vaikkapa toisella pellillä.


Punajuurilaatikko 2.0

Monen joulupöytään on astellut perinteisten laatikoiden lisäksi myös uudempia suosikkeja. Näistä vakiintuneimpia taitaa olla bataatti- ja punajuurilaatikko. Itse olen tykästynyt viimeisimpänä mainittuun. Punajuuri on täynnä makua ja uunissa kypsennettäessä sen maut vain voimistuvat. Parasta on pinnalta hieman ruskettunut, mutta sisältä mehevä ja täyteläinen laatikko. Punajuurilaatikosta on varmasti yhtä monta versiota, kuin on tekijöitä. Yleensä sitä valmistetaan lisukkeeksi, mutta minä rakastan sitä niin paljon, että haluan syödä sitä läpi joulun – ilman sen kummempia lisukkeita.

Juuri tämä kyseinen ohje on muokkautunut nykyiselleen kymmenien valmistuskertojen tuloksena. Halusin tehdä ruokalajista monipuolisen, joten ymppäsin siihen paljon kaikkea hyvää 😀 Ensialkuun ainesosalistan pituus voi mietityttää, mutta esikypsennettävät raaka-aineet (eli linssit ja spelttihelmet) kypsyvät samassa kattilassa. Sen jälkeen kuutioidaan sipulit ja raastetaan punajuuri sekä peruna. Kaikki sekaisin ja lisätään loput aineet. Koko komeus uuniin ja odottelemaan. Ohje on suuri, joten tästä riittää syötävää useammaksi kerraksi. Tätä todella täytyy kokeilla!

Punajuurilaatikko 2.0

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 dl ohrasuurimoita/spelttihelmiä
  • 2 dl vihreitä linssejä
  • 2 kasvisliemikuutiota
  • 1 sipuli
  • 2 perunaa
  • 8 punajuurta
  • 2 ½ dl kaurakermaa
  • 1 dl soijajogurttia tai ”turkkilaista” paksua kaurajogurttia
  • 1 tl timjamia
  • 1 tl oreganoa
  • ½ tl valkopippuria
  • vegaanista margariinia vuoan voiteluun

Ohje

1.Keitä spelttihelmet tai ohrasuurimot sekä linssit kypsiksi liemikuutioilla maustetussa vedessä. Keittämisen loppupuolella suurin osa vedestä tulisi olla imeitynyt. Älä siivilöi suurimo- linssiseosta, vaan siirrä ainoastaan kattila pois levyltä.

2.Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja raasta perunat ja punajuuret. Kumoa suureen kulhoon suurimo- linssiseos nesteineen, sipuli ja raasteet. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita huolellisesti. 

3.Aseta uuni 200 asteeseen. Voitele laakea uunivuoka ja taputtele seos tasaisesti vuokaan. Paista uunissa 50–60 minuuttia. Tarjoa kaurafraichenokareen kanssa.

Vinkki! Jos laatikkoa jostain syystä jää yli, siitä voi hyvin jatkojalostaa pihvejä. Lisää massaan vaikkapa hieman paahdettuja ja rouhittuja saksanpähkinöitä (tai muita pähkinöitä) ja korppujauhoja. Anna tekeytyä hetki, muotoile pihveiksi ja paista rypsiöljyssä molemmin puolin.


Kevyt linssilasagne

Lasagne on pimeiden päivien lohturuoka nro 1. Se on myös yleensä melko tuhti ruoka, mutta sen ei tarvitse olla. Tämä lasagne täyttää ja lämmittää mukavasti, mutta ei jätä raskasta oloa. Kahden kastikkeen valmistus voi tuntua vaivalloiselta ajatukselta, mutta se onkin aika simppeliä. Kun kasvikset on pilkottu, homma hoituu nopeasti. Kovan rasvan määrä on minimissä ja valkokastike onkin yllättävän täyteläinen kauramaitoon tehtynä.

Kevyt linssilasagne

  • Annoksia: 6
  • Tulosta

Ainekset

  • Täyte
  • -n. 500g kasviksia (esim. 2 porkkanaa ja pieni kesäkurpitsa)
  • 1 sipuli
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 400 g tomaattimurskaa
  • 50 g tomaattipyrettä
  • 4 dl vettä
  • 2 ½ dl punaisia linssejä
  • 150 g pakastepinaattia
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl paprikajauhetta
  • Kastike
  • 4 dl kauramaitoa
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • 1-2 tl sinappia
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 2 rkl vegaanista margariinia 
  • 9 (kokojyvä)lasagnelevyä

Ohje

  1. Kuori porkkanat. Huuhtele kesäkurpitsa ja poista kanta. Raasta porkkana ja kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Kuori ja pilko sipuli hienoksi silpuksi. 
  2. Kuumenna rypsiöljy kasarissa ja kuullota sipuli. Lisää raastettu porkkana ja kesäkurpitsa. Lisää tomaattimurska ja -pyree sekä vesi. Huuhtele linssit ja lisää muiden ainesten joukkoon. Lisää myös pakastepinaatti, kasvisliemikuutio, mustapippuri ja paprikajauhe. Anna poreilla hiljalleen n.10 minuuttia, kunnes linssit ovat pehmeitä. 
  3. Mittaa kauramaito, jauhot, sinappi ja viinietikka paksupohjaiseen kattilaan ja sekoita voimakkaasti. Kuumenna kastiketta sekoitellen, kunnes se sakenee hieman. Ota kattila liedeltä. 
  4. Voitele suorakaiteen muotoinen uunivuoka margariinilla. Kauho kasvismuhennosta ohut kerros vuoan pohjalle ja asettele päälle kerros lasagnelevyjä. Lisää levyjen päälle kerros muhennosta ja valkokastiketta ja lado päälle uusi kerros lasagnelevyjä. Tee samoin vielä kolmannes kerros. Laita viimeisen kerroksen päälle vielä ohut kerros kastikkeita. Paista 175 asteessa 45 min. 


Helpot linssipyörykät

Linssejä tulee usein käytettyä erilaisiin patoihin ja kastikkeisiin. Ne sopivat kuitenkin todella hyvin myös kotoisten pyöryköiden raaka-aineeksi. Tämän pyörykkätaikinan salaisuus on raastettu peruna, joka pitää taikinan hyvin koossa. Sain idean Jere Niemisen Vegaanin kotiruokakirjasta, josta olen kokkaillut useitakin ruokalajeja kyseistä kirjaa koskaan näkemättä (jos jollakin lojuu ylimääräisenä, otathan yhteyttä!). Taikinassa on todella hyvä koostumus, jonka ansiosta pyöryköiden muotoilu on helppoa. Nämä ovat peruspyöryköitä, jotka sopivat niin perjantai-illan herkuttelulautaselle, pitaleivän väliin, salaatin kanssa, kuin arkipäivän päivälliselle kaurakermakastikkeessa. Olkaa hyvä!

Helpot linssipyörykät

Ainekset

  • 1 peruna
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • 1 tlk (230g/3dl) vihreitä tai ruskeita linssejä
  • ¼ dl rypsiöljyä
  • 3 rkl ketsuppia
  • 1 ½ dl kaurahiutaleita
  • ½ dl korppujauhoja
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 1 rkl paprikajauhetta
  • ½ tl mustapippuria

rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

1.Kuori ja raasta peruna hienoksi raasteeksi. Kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Valuta linssit. Aseta kulhoon perunaraaste, hienonnetut sipulit, linssit, rypsiöljy sekä ketsuppi. Sekoita ja aja massaa hienommaksi sauvasekoittimella (hieman sattumia saa jäädä).

2.Lisää joukkoon kaurahiutaleet, korppujauho, maissitärkkelys ja mausteet ja sekoita massa tasaiseksi.

3.Muotoile massasta noin 15 pyörykkää ja paista pannulla kauniin ruskeiksi.

Muokkaa vauvalle! Nämä mehevät pyörykät soveltuvat vauvalle 7kk eteenpäin, kunhan teet pieniä muutoksia. Käytä itse keitettyjä linssejä (jos haluat olla varma suolattomuudesta) ja vaihda ketsuppi kahteen ruokalusikalliseen tomaattipyrettä. Ennen paistoa voit myös ottaa hieman taikinaa sivuun ja pyöritellä vauvalle omat pyörykät. Loppuun taikinaan voit lisätä hieman suolaa ja muista mausteita.


Linssi-kikhernetäyte eväsleiville G

Monet ovat varmaan kuulleet ”mock-tuna salad” -leipien täytteestä. Tuohon täytteeseen tulee yksinkertaisimmillaan muussattuja kikherneitä, mausteita ja vegaanista majoneesia. Tämä täyte vie tuota ideaa vielä hieman pidemmälle – tätä voi todella kutsua myös salaatiksi. Mutta me kutsumme sitä leipien täytteeksi, koska tällä ihanien raaka-aineiden värittämällä seoksella täytetyt leivät ovat mahtavan maistuva, täyttävä ja monipuolinen ateria. Kokeile, et pety!

Sateenkaaren värit!

Linssi-kikhernetäyte eväsleiville G

Ainekset

  • 1 tlk (230 g/3 dl) punaisia tai ruskeita linssejä
  • 1 tlk (175 g) kikherneitä
  • 1 porkkana
  • ¼ vihreää tai punaista paprikaa
  • pala punasipulia
  • 1 suolakurkku
  • 4 – 6 rkl vegaanista majoneesia
  • 3 rkl ravintohiivahiutaleita
  • 1 tl kuivattua tilliä (tuorekin käy)
  • 1 rkl sitruunamehua

-suolaa, mustapippuria

Ohje

1.Valuta linssit ja kikherneet hyvin. Murskaa kikherneiden ja linssien rakenne rikki haarukkaa apuna käyttäen. Tämä onnistuu parhaiten pienissä erissä.

2.Pese ja raasta porkkana. Pilko paprika, punasipuli ja suolakurkku pieniksi kuutioiksi. Lisää linssien ja kikherneiden joukkoon.

3.Sekoita toisessa kulhossa keskenään majoneesi, ravintohiivahiutaleet, tilli ja sitruunamehu. Kääntele kastike muiden ainesten joukkoon. Tarjoile esimerkiksi eväsleipien täytteenä!

Vinkki! Täytteen maku paranee entisestään, kun maut saavat tasottua muutaman tunnin.


Massua lämmittävä linssikeitto G

Nyt on aika lisätä blogiin ensimmäinen resepti. Tämä ohje on julkaistu aiemmin mm. Vegaanihaaste 2017 reseptipankissa. Tänä vuonna saimme kyselyjä, mistä ohjeen vielä voisi saada käsiinsä. Tämä on siis kuulemamme mukaan monessakin keittiössä lunastanut paikkansa vakkarireseptinä. Mahtavaa! 🙂

Markkinoin tätä lapsille ”oranssina hernekeittona” ja se sujuikin aika hyvin. Toden totta, tässä keitossa on aika paljon hernekeiton ominaisuuksia. Tämä on kuitenkin paljon nopeampi, linssejä kun ei tarvitse liottaa eikä keitellä tuntitolkulla.

Massua lämmittävä linssikeitto G

Keittoa ei soseuteta, joten ainesten pilkkominen pieniksi kuutioiksi on hyvin tärkeää. Vinkki! Keiton makeus vähenee hiukan, kun vaihdat bataatin muutamaan jauhoiseen perunaan.

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 3 porkkana
  • 1 keskikokoinen bataatti
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1rkl (savu)paprikajauhetta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 3 dl punaisia linssejä
  • 1/2 tl mustapippuria
  • kuivattua chiliä

Ohje

  1. Kuori porkkanat, bataatti ja sipuli. Silppua sipuli hienoksi ja kuutioi juurekset pieniksi kuutioiksi.
  2. Kuumenna rypsiöljy kattilassa ja lisää sipuli. Kuullota sipuli ja lisää porkkanat sekä bataatti. Lisää (savu)paprikajauhe ja kääntele kasviksia hieman. Lisää tomaattipyree ja kasvisliemikuutio. Kaada vettä kattilaan niin paljon, että kasvikset peittyvät. Anna poreilla kannen alla n.15 min.
  3. Kun kasvikset ovat pehmenneet, lisää huuhdellut linssit. Anna linssien kypsyä miedolla lämmöllä n. 10 min. Kurkistele välillä kannen alle ja lisää vettä tarvittaessa.
  4. Mausta keitto lopuksi mustapippurilla (ja halutessasi kuivatulla chilillä).    

 

Massua lämmittävä linssikeitto on mitä mainioin keitto. Poiketen monista muista linssikeittoresepteistä, tätä keittoa ei soseuteta. Keittoa valmistaessa onkin syytä muistaa kuutioida sipuli ja juurekset pieniksi kuutioiksi. Siinä onkin keiton työläin osuus, loppu sujuu melkein kuin itsestään. Kasvisten kuullotaminen savupaprikajauheen kanssa syventää makua, joten tätä vaihetta ei kannata jättää välistä. Jos et pidä savupaprikan mausta, niin älä nyt hyvä ihminen siinä tapauksessa laita sitä tähän 😀  Sen voi siis korvata vaikkapa tavallisella paprikajauheella tai muulla mieluisella mausteella.

Muokkaa vauvalle!

Tämä ihana keitto sopii hyvin myös vauvoille, 7-8 kk iästä eteenpäin (palkokasvien aloitus, lähde: Vegaaniliitto.) Jätä tuolloin kuitenkin kasvisliemikuutio pois ohjeesta. Suolaa ja ripauksen chiliä voit lisätä vaikkapa omalle lautasellesi.