Vadelmahyytelötorttu

Tämä hyytelötorttu on ollut ajatuksissa pitkään. Itseasiassa siitä lähtien, kun löysin todelliset vadelma-apajat puolison vanhempien mökiltä. Aloin heti unelmoida jonkinlaisesta leivostortusta kermaisella täytteellä ja hyytelöllä viimeistellyllä marjakerroksella. Muutaman kerran kokeilinkin erilaisia versioita, mutta usein täyte oli liian löysää tai jopa liian kiinteää. Tämän kesän aikana onnistuin ensimmäistä kertaa agar agarilla, joka on siis vegaaninen vaihtoehto liivatteelle. Ennen agar agar -jauhetta sai vain apteekista, mutta nykyään sitä on myynnissä useimpien markettien leivonta-osastolla. Jauhe sekoitetaan riittävään määrään nestettä, keitetään muutama minuutti ja sekoitetaan ohuena nauhana muun täytteen joukkoon. Voi hyvin olla, että nämä tuotteetkin ovat kehittyneet eteenpäin. Jauheen käyttö oli nimittäin niin näppärää, etten enää oikein ymmärrä kuinka meillä on niin epäonninen menneisyys.

Keksipohjan ja hyydytettävän täytteen ansiosta kakun tekoon ei tarvita uunia. Halutessaan kakun voi kuitenkin toki toteuttaa muro- tai kakkupohjalla, jolloin kakusta tulee leivosmaisempi. Täytettä voi myös maustaa makunsa mukaan, esimerkiksi sitrunankuoriraasteella tai vaikkapa marianne- tai turkinpipurirouheella. Päälle voi myös käyttää muitakin marjoja tai hedelmiä, mutta silloin se ei ole enää vadelmatorttu. Yritän kai sanoa, että tämä torttu on herkullinen, helppo ja todella muuntautumiskykyinen! 🙂

Vadelmahyytelötorttu

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

Pohja

  • 220 g digestivekeksejä
  • 100 g maidotonta margariinia

Täyte

  • 1 prk (a`2 ½ dl) kauravispiä
  • 1 prk (a`150 g) Oatly Påmackan kauratuorejuustoa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ dl vettä
  • ½ dl sitruunamehua
  • 2 – 3 tl agar agar -jauhetta
  • sitruunankuorta

Kiille

  • n. 250 g vadelmia
  • 1 dl hyytelösokeria
  • 2 dl vettä

Ohje

  1. Murusta keksit ja sulata margariini. Sekoita sula margariini keksimurun joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija n. 20 cm) pohjan väliin ja painele pohjamassa tasaisesti vuoan pohjalle. 
  2. 2.Vatkaa kauravispi vaahdoksi. Lisää kauratuorejuusto ja sokerit. Vatkaa vielä hetki, kunnes seos on tasaista.

    3.Mittaa vesi ja sitruunamehu kattilaan ja mittaa agar agar -jauhe joukkoon (kahdella teelusikallisella agar agaria kakku pysyy kasassa, mutta täyte on pehmeää leikattaessa. Jos haluat tiiviimmän täytteen, kolme lusikallista on sopiva määrä). Kuumenna kiehuvaksi ja keitä muutaman minuutin. Kaada ohuena nauhana kauravispiseoksen joukkoon koko-ajan samalla sekoittaen.

    4.Kauho massa keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä noin 3 tuntia ennen kiilteen tekoa.

    5.Asettele vadelmat tasaisesti kakun pinnalle. Mittaa vesi ja hyytelösokeri kattilaan. Kiehauta. Nosta kattila pois liedeltä ja lusikoi kiille vadelmien päälle. Anna hyytyä vielä muutama tunti.

Glutteniton? Käytä kakkupohjaan gluteenittomia keksejä. Käytä gluteenitonta kaura- tai soijavispiä ja vaihda kauratuorejuusto esimerkiksi soijapohjaiseen tuorejuustoon.

Vadelmahyytelötorttu on unelman pehmeä, kermaisa ja marjaisa herkku!

Supernopea suklaamoussekakku

Tämä resepti on pysynyt matkassa mukana jo pian vuosikymmenen ja nyt ajattelin kirjoitella sen blogiin talteen. Kakussa on simppelit ainekset ja se valmistuu sekä jähmettyy tarjoiluvalmiiksi nopeasti. Plantin (jääkaappikylmä) kauravispi on itseasiassa sen verran jähmeää jo valmiiksi, että sitä käyttämällä täyte jämäköityy miltei välittömästi ja kakku on melkolailla heti tarjoiluvalmis. Jos käytät muita vispautuvia kasvikermoja, kakun pitää jähmettyä muutama tunti ennen tarjoilua. Kakun suklaisuus riippuu käyttämäsi suklaan kaakaopitoisuudesta. Täytettä kannattaa ehdottomasti maistella ja lisätä leivontakaakaojauhetta tarvittaessa. Kakkuun saa kivaa vaihtelua käyttämällä pohjassa erimakuisia täytekeksejä tai maustamalla täytettä eri makuaineilla. Mansikkasesonki käy nyt kuumimmillaan ja mansikat sopivat ehdottomasti myös tämän kakun kaveriksi!

Tämä on siis se kakku, jonka ehtii hyvin tehdä vielä juhlapäivän aamuna jos on vaikka hieman epävarma tarjoilujen riittävyyden suhteen. Kakku on vegaaninen (eli luonnollisesti myös munaton ja maidoton), soijaton ja siitä saa helposti myös gluteenittoman.

Supernopea suklaamoussekakku

  • Annoksia: 10
  • Tulosta

Ainekset

Pohja

  • n. 150 g kaakaotäytekeksejä, esim Oreo tai Domino (tarkista vegaanisuus)
  • 50 g maidotonta margariinia

Täyte

  • 2 prk (a`2 dl) kauravispiä (esim. Planti)
  • 250 g – 300 g maidotonta tummaa suklaata
  • maun mukaan sokeria/leivontakaakaojauhetta
  • 2 tl piparminttuaromia/pikakahvijauhetta
  • Koristeluun esimerkiksi kauden marjoja, suklaata, keksejä, mintunlehtiä, syötäviä kukkia

Ohje

  1. Murusta keksit ja sulata margariini. Sekoita sula margariini keksimurun joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija n. 20 cm) pohjan väliin ja painele pohjamassa tasaisesti vuoan pohjalle. 
  2. Jos haluat tehdä kakkuun mansikkareunuksen, mansikat on hyvä laittaa paikoilleen tässä vaiheessa. Halkaise mansikka ja aseta mansikka nojaamaan leikkuupinta vuoan reunaa vasten. Toista niin kauan, että ulkoreuna on täynnä mansikoita. 
  3. Vispaa kauravispi sähkövatkaimella vaahdoksi. Sulata suklaa ja kaada ohuena nauhana vispin joukkoon samalla koko-ajan sekoittaen. Maistele massaa ja lisää tarpeen mukaan sokeria tai kaakaojauhetta. Voit maustaa massaa myös piparminttuaromilla, jolloin kakkuun tulee raikas vivahde tai pikakahvijauheella, jolloin maku on hennon mokkainen.
  4. Kauho massa vuokaan ja painele tasaiseksi kerrokseksi. 
  5. Siirrä jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Jos sinulla on kiire saada kakku pöytään, se on kuitenkin mahdollista tarjota heti (varsinkin jos käytät jähmeää kauravispiä kuten Plantin). Koristele vaikkapa marjoilla, suklaalla, kekseillä, mintunlehdillä tai syötävillä kukilla. 

Vinkki! Gluteenittoman version saat käyttämällä gluteenittomia keksejä ja gluteenitonta kauravispiä. 

Jos pidät keksipohjasta, voit hyvin jopa tuplata pohjan määrän. Käyttämällä erimakuisia keksejä, saat kakkuun vaihtelua. Marianne-dominot toimivat ainakin tosi hyvin!

Täyteläisen, kaikille sopivan suklaakakun voi leipoa tarvittaessa vielä juhlapäivän aamuna!

Kuppikakut ja kakkupallot juhlapöytään

Tässä tulee resepti, jonka julkaisemista olen odottanut pitkään. Viimeisen vuoden aikana olen leiponut lukemattomat määrät kuppikakkuja sekä kakkupalloja. Olen laiska leipuri sillä tavalla, etten jaksa opetella uusia tekniikoita tai muutenkaan ottaa isoja riskejä. Kun joku resepti on hyväksi havaittu, otan siitä kaiken irti. Totta tosiaan niin voi sanoa tästä ohjeesta. Kuppikakkujen peruskaava on muokkautunut tästä Sunday Blondien näppärästä reseptistä. Erityisen hyviä kakuista saa kovertamalla, kostuttamalla ja täyttämällä ne esimerkiksi hillolla/hedelmäkompotilla/marjasurvoksella sekä lisäämällä vielä jotain pientä purutuntumaa antavaa (esimerkiksi keksin paloja) ennen pursotuksia.

Samat kuppikakut toimivat mainiona pohjamassana kakkupalleroille. Kakkutaikina ja muutama pikkuleipä hierotaan hienoksi, sekaan lisätään kauratuorejuustoa ja mieluisia sattumia. Massa pyöritellään suupalan kokoisiksi palloiksi. Pallot kuorrutetaan suklaalla ja koristellaan vaikkapa marjajauheilla tai pähkinä-/keksimurulla. Ja näin juhlien makeat on hoidettu yhdellä taikinalla!

Molempien reseptien kanssa saa olla luova ja etsiä ne hauskimmat ja herkullisimmat makuvaihtoehdot. Oma henkilökohtainen suosikki on kaakao-Oreo-tumma suklaa -kakkupallo (hyvänä kakkosena sitruuna-pistaasi-valkosuklaa) ja sitruunainen muffini täytettynä vadelma-chiahillolla ja sitruunaisella ja kurkumalla värjätyllä kuorrutteella. Niitä aionkin nyt nauttia syntymäpäivän kunniaksi useamman. Toivotaan aurinkoista ja maistuvaa kesää hauskoine juhlineen! Kurkkaa postauksen lopusta myös muut reseptiehdotukset juhlapöytään.

Kuppikakut

  • Annoksia: 12
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 ½ dl kasvimaitoa
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 1 ½ dl sokeria
  • ½ tl suolaa
  • ½ vaniljajauhetta
  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl ruokasoodaa
  • kaakaomuffineihin lisäksi 4 rkl kaakaojauhetta
  • sitruunamuffineihin lisäksi 1 luomusitruunan kuori raastettuna

Täyte, pursotus & koristeet

  • 2 ½ dl kauravispiä
  • 5 rkl kauratuorejuustoa
  • tomusokeria maun mukaan

vähäsokerista hilloa, marjoja, suklaata, keksimurua, syötäviä kukkia

Ohje

  1. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen. Aseta muffinipellin koloihin muffinivuoat.
  2. Sekoita kasvimaito, rypsiöljy, sokeri, suola ja vaniljajauhe keskenään. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, perunajauho, leivinjauhe ja ruokasooda.
  3. Kaada nesteet kuivien aineiden joukkoon pienissä erissä koko-ajan sekoittaen. Lisää lopuksi haluamasi makuaineet (kts vinkit alla.)
  4. Jaa taikina vuokiin ja paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.
  5. Jäähdytä.
  6. Vatkaa kauravispi kuohkeaksi vaahdoksi, lisää kauratuorejuusto ja vatkaa vielä hetki. Mausta tomusokerilla makusi mukaan. Lisää lopuksi haluamasi makuaineet (kts. vinkit alla)
  7. Koverra muffinien sisusta hieman. Kostuta kevyesti kauramaidolla ja lisää koloon halutessasi hieman hilloa ja/tai marjoja.
  8. Kauho kauravispi-tuorejuustoseos pursotinpusiin ja pursota kuorrute muffineille. Koristele makusi mukaan.

Vinkit! Esimerkkejä kuppikakkujen makuvaihtoehtoehdoista:

Kakkupohjassa ja kuorrutteessa sitruunankuorta (voi myös värjätä kurkumalla tai elintarvikevärillä), sisällä vadelma-/mansikkahilloa ja kokonainen marja. Koristeena pakastekuivattua vadelmaa sekä sitruunaviipale.

Kakkupohjassa kaakaota, sisällä kokonainen mansikka ja keksinpaloja. Kuorrutteessa keksimurua ja päällä keksimurua sekä syötäviä kukkia.

Kakkupohjassa kaakaota, sisällä vadelmia ja vadelmahilloa, kuorrutteessa 100g sulatettua suklaata ja hieman kaakaojauhetta. Päällä rouhittua suklaata ja vadelmia.

Kakkupohjassa kanelia, sisällä omenakompottia ja lotus biscoff-tahnaa. Kuorrutteessa kanelia ja päällä biscoff -keksimurua.

Kakkupohjassa kanelia, sisällä puolukkasurvosta ja glögisiirappia. Kuorrutteessa piparimurua ja päällä puolukoita ja keksinpala.

Vinkki! Voit paistaa kuppikakkutaikinan myös donitsivuoasssa, silloin paistoaika on hieman lyhyempi. Halkaise donitsit ja täytä täytekakun tapaan. Näin saat minikokoisia pikkukakkuja.

Kakkupallot

Ainekset

  • 3 kpl kuppikakkuja (ilman päällisiä)
  • 2 rkl kauratuorejuustoa
  • 2-3 vegaanista pikkuleipää koosta riippuen (esim. Oreo tai Digestive)

Kuorrutus & koristelu

n. 100 g maidotonta suklaata

koristeluun pähkinämurua, strösseleitä, marjajauheita, pakastekuivattuja marjoja, keksimurua

Ohje

  1. Murusta kuppikakut ja pikkuleivät kulhossa. Lisää kauratuorejuusto ja sekoita tasaiseksi massaksi. Tässä vaiheessa voit lisätä myös muita makuaineita (kts. vinkit alla).
  2. Pyörittele massa n. 10 pieneksi palluraksi leivinpaperin päälle.
  3. Sulata suklaa.
  4. Upota kakkupallo suklaaseen tai pursota sen pinnalle suklaaraitoja. Nosta paperille kuivumaan ja ripota koristeet heti pintaan.

Vinkit! Esimerkkejä kakkupallojen makuvaihtoehdoista:

Kaakao-Oreo-tumma suklaa

Sitruuna-vadelma-valkosuklaa

Kaakao-mansikka-tumma suklaa

Sitruuna-pistaasi-valkosuklaa

Sitruuna-valkosuklaa-strösseli

Kaakao-appelsiini-tumma suklaa-manteli

Lime-valkosuklaa

Sitruuna-mansikkakuppikakku.
Kuppikakkutaikinan voi paistaa myös donitsivuoassa.

Muita juhlapöytään sopivia tarjottavia:

Keskikesän täytekakku – Helppo ja kaunis kermakakku

Vadelmaiset raakakakkuset – Ihanan raikkaita minikokoisia raakakakkuja

Porkkanapiirakka – Mehevä porkkanapiirakka, tarjoa vaikkapa pieninä suupaloina buffetissa

Ylihyvä vegaaninen voileipäkakku – Porkkalatahnaa ja savutofutäytettä maalahden limpun kaverina. Näyttävä tarjottava!

Suolaiset hyrrät – Pientä suolaista joko alusta alkaen tai valmiista taikinasta

Vöner -pizzakupit – Kuin pikkupizzoja, mutta vaivattomammin

Minihampurilaiset – Herkullista ja söpöä syötävää, tarjoa täytteet komponentteina buffetissa


Vegaaniset vadelma-suklaa laskiaispullat

En kovin usein leivo pullaa. Meidän laskiaispullataikinan on monena vuonna valmistanut Pirkka, ja minä olen vain paistanut ja täyttänyt nuo pullat. Ja koska itse taikinan tekoon ei ole käytetty energiaa, on puolestaan panostettu täytteisiin. On kokeiltu monenmoisia vaahtoja ja hilloja. Tänä vuonna intouduttiin tekemään taikina itse – ja paluuta entiseen ei taida olla näköpiirissä. Upottaessani kädet taikinaan, muistin, miten terapeuttista pullan leipominen onkaan. Pullan leipominen on prosessi, johon on pakko rauhoittua. Ja tuo rauhoittuminen palkitaan. Taikinan huolellinen tunnustelu ja vaivaaminen sekä kärsivällinen odottelu taikinan kohotessa kahteen kertaan, tuottavat ihanan maukkaan ja ilmavan pullan.

Hillon keittäminen itse on todella helppoa chiansiemenien avulla. Tätä hilloa on keitetty meillä jo vuosikaudet siksi, että sokerin määrää voi säännöstellä todella helposti. Sitä ei itseasiassa ole pakko laittaa ollenkaan jos ei tahdo, sillä chiansiemenet hyydyttävät hillon. Siemeniä ei myöskään erota helposti hillon joukosta, koska vadelmassa itsessään on samankaltaisia kiviä. Tällä kertaa kokeiltiin suklaista levitettä maustamaan kauravispiä ja suklaa sopi vadelman makupariksi todella hyvin. Kaapissa sattui olemaan Valsoian pähkinä-suklaalevitettä, mutta markkinoilla taitaa olla hyviä muitakin vaihtoehtoja. Kunnolla jäähtyneet pullat kannattaa vielä kostuttaa kevyesti ennen täytteiden kasaamista, tällöin saat parhaan pullakokemuksen 🙂 Ja eikun leipomaan!

Pullat häviävät parempiin suihin varsin nopeasti!

Nuoremman makuraadin mielestä pulla maistui parhaalta, kun suklaavaahdon osuus oli suuri. Vanhempien makuun oli taas 50/50 suklaa-vaniljavaahtoa ja välissä myös valmiiksi paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä rouhittuna. Kiva suolaisen ja makean liitto ja hieman tekstuuria.

Vegaaniset vadelma-suklaa laskiaispullat

  • Annoksia: 12
  • Tulosta

Ainekset

Pullataikina

  • 2,5 dl kauramaitoa
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • n. 7 dl vehnäjauhoja
  • 100 g maidotonta margariinia
  • ripaus suolaa
  • voiteluun kauramaitoa ja pinnalle sokeria ja/tai pähkinärouhetta

Chia-vadelmahillo

  • 250 g pakastevadelmia
  • 2 rkl chiansiemeniä
  • 2 rkl sokeria

Pullien väliin

  • 1 prk vispautuvaa kaurakermaa
  • n. ½ dl vegaanista pähkinä-suklaalevitettä (esim. Valsoia)
  • kostuttamiseen kauramaitoa

Ohje

1.Valmista ensiksi chiahillo. Kaada pakastevadelmat kattilaan ja kuumenna kuplivaksi pienen vesitilkan kera. Lisää chiansiemenet ja sokeri. Anna jäähtyä.

2.Sulata margariini. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva, sokerit, kardemumma ja suola. Lisää noin puolet jauhoista muutamassa osassa ja sekoita taikinaa hetki. Lisää loput jauhoja vähitellen samalla koko ajan kädellä vaivaten. Lisää sulanut margariini alustamisen lopulla. Vaivaa taikinaa ja tunnustele, onko jauhoja tarpeeksi. Taikina saa jäädä mielummin hieman liian löysäksi kuin paksuksi.

3.Taikina on valmista, kun se on 1. kimmoisaa, 2. irtoaa kulhosta ja 3. irtoaa kädestä. Kohota taikinaa noin tunti joko leivinliinalla peitettynä tai esimerkiksi mikroaaltouunissa (vedoton ja lämmin paikka). 

4.Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle ja pyörittele taikinasta pyöreitä pullia. Asettele pullat leivinpaperin päälle uuninpellille ja peittele leivinliinalla. Kohota pullia vielä puolisen tuntia (onnistumisen kannalta on tärkeää, että pullat kohoavat vielä tässäkin vaiheessa hyvin).

5.Lämmitä uuni 200 asteeseen.

6.Voitele kohonneet pullat kauramaidolla. Ripota pinnalle pähkinärouhetta/mantelilastuja ja hienoa sokeria.

7.Paista pullia uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Jäähdytä.

8.Halkaise jäähtyneet pullat. Penslaa pullan molemmat puoliskot vaniljasokerilla maustetulla kauramaidolla.

9.Vatkaa kauravispi kuohkeaksi. Mausta vaniljasokerilla. Ota puolet vaahdosta sivuun ja sekoita siihen mielestäsi sopiva määrä pähkinäsuklaalevitettä. Asettele massat pursotinpussiin vieretysten niin, että molempia massoja on pussin koko matkalta.

10.Annostele hillo pullien keskelle ja pursota vaahto keoksi hillon ympärille. Asettele pullien ”lakit” paikoilleen ja hunnuta päälle tomusokeria.


Kuusimetsän luumukakku

Luumusta joko pitää tai sitten ei pidä. Minä totisesti pidän. Mielestäni luumu on aivan liian vähän käytetty hedelmä. Se maistuu ihanalta kiisselissä, piiraissa, smoothiessa ja tietysti rahkassa. Luumurahka kuuluukin monen perheen joulunajan jälkiruokiin. Rahkasta saa hieman juhlavemman leipomalla sen kakuksi. Useampana vuonna olen valmistanut joulunaikaan luumu-juustokakkua ja nyt onnistuin veganisoimaan tuon herkun. Herkullisen piparipohjan päällä täyteläistä, muttei liian makeaa luumutäytettä.

Minä ja vegegel ei totisesti olla luodut toisillemme. Olen useamman kerran yrittänyt hyydyttää leipomuksia tuolla vegaanisella hyytelöimisaineella, heikoin tuloksin. Siispä yritän aina selvitä ilman, jos mahdollista. Tämän kakun täyte on moussemaista, eikä kovin kiinteää. Silti se pysyy hyvin kasassa ilman vegegeliä, ja siitä saa leikattua siistejä paloja. Ihana luminen kuusimetsä herää eloon, kun pursotat sulatetusta maidottomasta valkosuklaasta kuusen muotoisia suklaakuvioita ja nostat jähmettyneet kuuset lopuksi kakun päälle.

Kuusimetsän luumukakku

  • Annoksia: 10
  • Tulosta

Ainekset

Pohja

  • 200 g vegaanisia piparkakkuja (esim. Annas)
  • 50 g maidotonta margariinia

Täyte

  • 1 prk kauravispiä (Fazer Aito)
  • 2 prk (a´150 g) kauratuorejuustoa (esim. Oatly Påmackan)
  • 1 prk (a´300 g) luumumarmeladia
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 levyä (a´80g ) maidotonta valkosuklaata (iChoc white vanilla)

  • Pinnalle tomusokeria
  • Tarjoiluun luumusosetta (Piltti)

Ohje

1. Murusta pohjan piparkakut pieneksi muruksi. Sulata margariini ja sekoita piparimuruun.

2. Pingoita leivinpaperi keskikokoisen irtopohjavuoan pohjalle ja painele keksimurumassa vuoan pohjalle.

3. Vispaa kauravispi sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi suuressa kulhossa. Lisää kauratuorejuustot, luumumarmeladi ja sitruunamehu. Ja vispaamista, kunnes ainekset ovat sekoittuneet tasaiseksi massaksi. Sulata 1 ½ levyä valkosuklaata matalalla lämmöllä mikrossa. Sekoittele välillä. Lisää sulanut suklaa massan joukkoon samalla koko-ajan sähkövatkaimella vispaten. Maista täytettä ja lisää hieman makeutusta jos tarve.

4. Kauho täyte keksipohjan päälle irtopohjavuokaan. Tasoita pinta ja laita kakku jääkaappiin tekeytymään.

5. Sulata loput valkosuklaasta ja siirrä sulatettu suklaa minigrip-pussiin. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä ja pursota suklaasta kuusen muotoisia koristeita leivinpaperin päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään.

6. Lopuksi siirrä kakku irtopohjavuoasta tarjoilulautaselle, koristele suklaakuusilla ja ripota päälle tomusokeria. Tarjoile luumusoseen kera.

[/recipe-directions] [/recipe]

Vinkki! Gluteenittoman version saat vaihtamalla piparkakut gluteenittomiin. Reseptissä käytettävä kauravispi ja kauratuorejuusto ovat gluteenittomia, mutta valkosuklaa saattaa sisältää jäämiä gluteenista.

Vinkki! Jos et ole luumun ystävä, jouluisen kakun saat myös käyttämällä luumumarmeladin tilalla omena-kanelimarmeladia. Tuolloin kakun kaveriksi voisi sopia vaikkapa kevyesti kypsennetyt omenakuutiot.

Luumukakku sopii ihanasti joulun ajan kahvipöytään.

Keskikesän täytekakku ja vinkkejä vegaanin juhannuspöytään

Tässä tulee resepti älyttömän helppoon täytekakkuun, joka on meillä koristanut jo todella monien juhlien kahvipöytää. Kakku koostuu mehevistä kaakao-kakkupohjista, joiden välissä on kauravispi-soijatuorejuustotäyte marjaisilla sattumilla. Päälle valutetaan sulatettua suklaata ja komeus viimeistellään marjoilla ja syötävillä kukilla. Kakkupohjaa varten ei tarvita mitään monimutkaisia aineksia ja tekovaiheitakin on ihan muutama. Täytteenkään kanssa ei tarvita mitään kikkailuja. Kakku onnistuu siis hyvin vaikkapa mökkiolosuhteissa, kunhan uuni löytyy. Yksi asia on kuitenkin hyvin tärkeä huomioida. Kakku on kehittetty vuosia sitten, jolloin kaupan hyllyllä kauravispiä ei ollut kuin yhtä merkkiä. On siis tärkeää, että täytteeseen käyttää nimenomaan Plantin kauravispiä. Se on rakenteeltaan jähmeää, hyvin erilaista kuin muun merkkiset vispit, joita nykyään kaupasta löytää. Tällöin voi olla varma siitä, että täyte on juuri sopivan jähmeää ja pysyy sellaisena myös säilytyksen aikana. Alta löydät kakun reseptin ja reseptin jälkeen vielä Vegaanin ruokavuosi -blogin muut vinkit juhannuksen ruokapöytään 🙂

Keskikesän täytekakku

Ainekset

Pohja

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 2,5 dl sokeria
  • 1tl vaniljasokeria
  • 1tl soodaa
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 5 rkl rypsiöljyä
  • 2,5 dl vettä
  • 1 rkl maidotonta margariinia vuoan voiteluun

Täyte

  • ½ dl kauramaitoa pohjien kostuttamiseen
  • 2 prk jähmeää kauravispiä (Planti)
  • 125g soijatuorejuustoa (esim. Tofutti) 
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ dl sokeria
  • 500 g tuoreita mansikoita
  • n. 6 palaa maidotonta suklaata koristeluun

Ohje

  1. Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen. Ota halkaisijaltaan n. 22cm leveä irtopohjavuoka ja pinnoita leivinpaperi sen pohjalle. Voitele ja korppujauhota vuoka.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja sen jälkeen märät aineet keskenään toisessa kulhossa. Kaada märät kuivien joukkoon ja kääntele seos tasaiseksi.
  3. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 35 min. Anna jäähtyä. 
  4. Ota kakku ulos vuoasta ja leikkaa pitkittäin kahteen osaan. Tiskaa vuoka. Kostuta pohjat kauramaidolla. 
  5. Tyhjennä jääkaappikylmät kauravispit suurehkoon kulhoon ja vispaa vaahdoksi. Lisää soijatuorejuusto ja sokerit ja sekoita tasaiseksi.
  6. Leikkaa puolet mansikoista ja kirsikoista pieniksi kuutioiksi ja lisää täytteen joukkoon. Jätä muutama kokonainen marja koristeeksi ja halkaise loput kahtia. 
  7. Aseta toinen pohjista irtopohjavuoan pohjalle. Asettele puolikkaat marjat vuoan reunoille leikkuupinta reunaa vasten. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Aseta toinen pohja täytteen päälle. 
  8. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti ja koristele muutamalla marjalla ja sulatetulla suklaalla juuri ennen tarjoilua!

Keskikesän täytekakku on juhlapöydän ehdoton tähti.

Tämä kakku sopii mainiosti koristamaan keskikesän kekkereitä. Juhannuksena herkutellaan yhdessä tai erikseen, merellä tai maalla, kaupungissa tai kaukana. Ruoka on kuitenkin jokatapauksessa pää-osassa. Monen juhannukseen kuuluu uudet perunat, mansikat, grilliherkut sekä merelliset ja raikkaat maut. Tässä muutamia reseptejä, jotka tämän kakun lisäksi sopivat keskikesän juhlintaan:

Raikas coucoucs -salaatti Tämä salaatti on raikas grilliruokien kaveri. Salaatin joukkoon voi ehdottomasti lisätä myös mansikoita ja nektariinia.

Paahdettu peruna-parsasalaatti Toinen ihana salaatti. Tee salaatti uusista perunoista ja lisää joukkoon mansikoita. Salaatin voi tarjota joko koottuna suurelle vadille tai komponentteina.

Kesäiset nyhtökaurapihvit Superherkulliset kesäiset pihvit uusien perunoiden kaveriksi.

”Munakastike” tofusta Toinen oiva kumppani uusille perunoille. Nopeaa, supersimppeliä ja herkullista!

Vegaaninen mansikkarahka Perinteinen jälkiruoka vegaanisena. Mansikkaherkkujen klassikko!

Kauraisa välipalaherkku Raikas marjaherkku vaikka juhannusaamun aamupalaksi. Surauta ja päällystä mansikoilla ja syötävillä kukilla.

Lisäksi juhannuksena on pakko saada porkkalaa, eli savumarinoitua porkkanaa. Porkkala sopii niin uusien perunoiden kaveriksi kuin myös kauratuorejuuston ja tillin kanssa limpun päälle. Porkkalan valmistan usein tällä helpolla Alkon ohjeella.

Ihanaa juhannusta!

Pupun pullakupit

Muffinipellistä on moneen, mutta olettekos kokeilleet käyttää sitä ”väärinpäin”? Pienille pullahirmuille syntyy hauskoja kuppeja, jotka voi täyttää vaikkapa kermaisella persikkatäytteellä. Sokerinkaan määrä ei nouse hurjaksi. Näppärä syödä käsin ajattelin, kunnes 3v alkoi kaivaa persikanpaloja täytteen seasta.. 😀

Ihanat täytetyt pullakupit pääsiäisen tunnelmissa – olkaa hyvä! 

Pupun pullakupit

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

Pullataikina
-50 g vegaanista margariinia
-1 1/4 dl vettä tai kauramaitoa
-12 g tuorehiivaa / ½ pss kuivahiivaa -½ dl sokeria
-1 tl kardemummaa
– lusikan kärjellinen suolaa
-n. 4 dl vehnäjauhoja

Täyte
-1 prk (2 dl) Plantin paksua kauravispiä
-100 g Oatly Påmackan-levitettä
-1 prk (n. 425 g) säilykepersikanpuolikkaita
-1 rkl sitruunamehua
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Ohje

1.Sulata margariini. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Sekoita joukkoon sokerit, kardemumma ja suola. Lisää noin puolet jauhoista muutamassa osassa ja sekoita taikinaa hetki. Lisää loput jauhot vähitellen samalla koko ajan kädellä vaivaten. Lisää sulanut margariini alustamisen lopulla. 

2.Taikina on valmista, kun se on 1. kimmoisaa, 2. irtoaa kulhosta ja 3. irtoaa kädestä. Kohota taikinaa noin 45 minuuttia joko leivinliinalla peitettynä tai esimerkiksi mikroaaltouunissa (vedoton ja lämmin paikka). 

3.Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kumoa taikina hyvin jauhotetulle tasolle. Vaivaa taikinaa hetki jauhojen kanssa. Ota muffinipelti ja voitele se nurjalta puolelta. Pyörittele taikinasta 8 palloa ja kauli ne ohuiksi lätyiksi. Aseta taikinalätyt muffinipellin kohoumien päälle ja siisti ylimenevät reunat. Voit halutessasi penslata kupit kauramaidolla.

4.Paista 200 asteessa uunin keskiosassa n. 12 min. Anna jäähtyä hieman ja irrota kupit muffinipellistä. 

5.Vispaa kaurakerma ja sekoita kauratuorejuusto mukaan. Valuta persikan puolikkaat ja kuutioi pieniksi kuutioiksi (säästä halutessasi muutama puolikas koristelua varten!). Sekoita persikkakuutiot ja sitruunamehu täytteeseen. Mausta sokereilla ja lusikoi pullakuppeihin. Koristele persikkaviipaleilla.

Pullakupit saavat muotonsa väärinpäin käännetystä muffinipellistä.
Ihanan pehmeä pullakuppi valmiina täytettäväksi!