Joulu lähestyy hurjaa vauhtia! Joka vuosi sitä ajattelee ettei mitään joulukiireitä ole näkyvissä, mutta kummasti tekemistä riittää aina viimeisille päiville saakka. Mitä jouluna syödään, on hyvin tärkeää ja suunnittelu on ruokien suhteen miltei hauskempaa kuin syötävien valmistelu. Rakastan uppoutua sohvannurkkaan keittokirjojen ja muistiinpanojen kanssa! Täksi jouluksi ajattelin saada blogiinkin muutaman reseptin, mutta katsotaan kuinka aika riittää. Jokatapauksessa, tässä tulee ihanan pehmoinen kuorrutettu suklaakakku! Suklaakakun taikina valmistuu Jasmin Raitakarin hurmaavalla suklaakakkureseptillä, jonka bongasin Syömään! Äitien tekemää kasvisruokaa -kirjasta. Meidän perhe on kovin tykästynyt tähän reseptiin. Halusin kokeilla taikinan paistoa myös kuivakakkujen paistoon tarkoitetussa vuoassa ja se toimi täydellisesti!
Halusin kakkuun vähän enemmän makuja, joten lisäsin joulumausteita taikinaan ja kerroksen marmeladia suklaakuorrutteen alle. Kakkuun saa vaihtelua käyttämällä erimakuisia marmeladeja. Koristeluun voi käyttää myös vaikkapa erilaisia makeisia, pakastekuivattuja marjoja tai sokeroitua appelsiininkuorta.

Pehmoinen kuorrutettu suklaakakku
Ainekset
- 3 ½ dl kauramaitoa
- 2 ½dl sokeria
- 1 rkl vaniljasokeria
- 1 dl rypsiöljyä
- 2 tl omenaviinietikkaa
- 4 dl vehnäjauhoja
- 1 dl tummaa kaakaojauhetta
- 2 rkl perunajauhoja
- 1 rkl leivinjauhetta
- ¾ tl suolaa
- 1 rkl kanelia
- 1 tl kardemummaa
- vuoan jauhotukseen maidotonta margariinia & korppujauhoja
Kuorrutus
- ½ – 1 prk (a`230-300 g ) paistonkestävää marmeladia (esim. omena, omena-kaneli tai appelsiini)
- 100 g tummaa maidotonta suklaata
- 1 dl kaurakermaa
- 40 g maidotonta valkosuklaata (esim. iChoc White Vanilla)
- 2 rkl mantelilastuja
Ohje
- Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Aseta uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
- Sekoita kauramaito, sokerit, öljy ja viinietikka keskenään. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat aineet.
- Kaada nesteet kuivien aineiden joukkoon pienissä erissä, koko-ajan sekoittaen.
- Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 45 minuuttia. Anna jäähtyä.
- Kuorruta kakku kauttaaltaan marmeladilla.
- Lisää suklaa ja kaurakerma astiaan ja lämmitä vesihauteessa tai varovasti mikrossa pienissä erissä. Sekoita sulanut suklaa ja lämmin kaurakerma tasaiseksi.
- Kuorruta kakun pinta kauttaaltaan suklaakuorrutteella.
- Lämmitä myös valkosuklaa ja siirrä sulanut suklaa jämäkkään muovipussiin (esim. minigrip). Leikkaa pussi nurkasta auki ja tee valkosuklaalla raitoja kakun pintaan. Ripota mantelilastuja päälle.
Vinkki! Jos haluat marmeladia myös kakun sisälle, voit lisätä kerroksen marmeladia jo siinä vaiheessa kun siirrät taikinaa kakkuvuokaan. Lisää taikinaa ensin vain sen verran, että vuoan pohja peittyy. Tiputa sitten pieniä marmeladinokareita taikinan keskelle niin, etteivät marmeladinokareet osu kakkuvuoan reunoihin. Lisää sitten loput taikinasta ja paista kuten ohjeessa.
Vinkki! Voit tehdä kakun myös vaaleana versiona. Jätä silloin kaakaojauhe pois reseptistä
