Keväiset kikherne-maissipihvit G

Tässä tulee hauska kasvispihviohje, jonka aineksia voi pitää aina hätävarana kaapissa. Yksinkertaisimmillaan nämä valmistuvat kolmesta säilyketölkistä, maissitärkkelyksestä ja mausteista. Kiireessä sipulinkin voi korvata sipulijauheella. Kikherne-maissipihvit ovat helppoja, edullisia ja kaiken lisäksi gluteenittomia! Maissi antaa pihveille kivaa makeutta ja keväistä pirtsakkaa väriä. Osa maisseista jätetään kokonaiseksi, jotta pihveihin jää hieman purutuntumaa. Wokkasin pihvien kaveriksi kevään ensimmäiset parsat ja tarjoilin sitruunalohkojen ja yrteillä maustetun soijajogurtin kera. Herkullista!

Keväiset kikherne-maissipihvit

  • Annoksia: 5
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 tlk (a´ 230g) kikherneitä
  • 1 tlk (a´300g) maissia
  • ½ sipuli
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 5 rkl maissitärkkelystä
  • 1 dl tuoretta persiljaa
  • rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

  1. Valuta kikherneet ja maissi siivilässä. Kuori ja pilko sipuli. Huuhtele ja hienonna persilja. Mittaa kikherneet, osa maissista, sipuli, paprika ja mausteet kulhoon. Aja tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella (pieniä sattumia voi jäädä). Kääntele joukkoon maissitärkkelys, persiljasilppu ja loput maissit. Anna massan jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Taikina kiinteytyy jääkaapissa. Jos massa on kuitenkin edelleen liian pehmeän tuntuista, voit lisätä hieman maissitärkkelystä.
  2. Muotoile massasta n. 10 pihviä. Kuumenna rypsiöljy lettu- tai paistinpannussa ja paista pihvit molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Tarjoa lämpiminä yrteillä maustetun soijajogurtin tai -fraichen kera.

Muokkaa vauvalle! Vauva voi maistella näitä pihvejä 7 kk iästä lähtien seuraavin muokkauksin: Käytä suolattomia, itse keitettyjä kikherneitä ja suolatonta maissia (vaikkapa pakastemaissia, joistain kaupoista löytyy myös suolatonta säilykemaissia). Jätä myös suola pois taikinasta ja vaihda tuore persilja kuivattuihin yrtteihin. Aja taikina hienoksi ja paista vaikka pötkylöinä, jolloin vauvan on helpompi pitää pihviä kädessä.

Nämä aurinkoiset pihvit maistuvat parhailta lämpiminä vaikkapa wokatun parsan ja jogurttikastikkeen kera.


Linssi-kikhernetäyte eväsleiville G

Monet ovat varmaan kuulleet ”mock-tuna salad” -leipien täytteestä. Tuohon täytteeseen tulee yksinkertaisimmillaan muussattuja kikherneitä, mausteita ja vegaanista majoneesia. Tämä täyte vie tuota ideaa vielä hieman pidemmälle – tätä voi todella kutsua myös salaatiksi. Mutta me kutsumme sitä leipien täytteeksi, koska tällä ihanien raaka-aineiden värittämällä seoksella täytetyt leivät ovat mahtavan maistuva, täyttävä ja monipuolinen ateria. Kokeile, et pety!

Sateenkaaren värit!

Linssi-kikhernetäyte eväsleiville G

Ainekset

  • 1 tlk (230 g/3 dl) punaisia tai ruskeita linssejä
  • 1 tlk (175 g) kikherneitä
  • 1 porkkana
  • ¼ vihreää tai punaista paprikaa
  • pala punasipulia
  • 1 suolakurkku
  • 4 – 6 rkl vegaanista majoneesia
  • 3 rkl ravintohiivahiutaleita
  • 1 tl kuivattua tilliä (tuorekin käy)
  • 1 rkl sitruunamehua

-suolaa, mustapippuria

Ohje

1.Valuta linssit ja kikherneet hyvin. Murskaa kikherneiden ja linssien rakenne rikki haarukkaa apuna käyttäen. Tämä onnistuu parhaiten pienissä erissä.

2.Pese ja raasta porkkana. Pilko paprika, punasipuli ja suolakurkku pieniksi kuutioiksi. Lisää linssien ja kikherneiden joukkoon.

3.Sekoita toisessa kulhossa keskenään majoneesi, ravintohiivahiutaleet, tilli ja sitruunamehu. Kääntele kastike muiden ainesten joukkoon. Tarjoile esimerkiksi eväsleipien täytteenä!

Vinkki! Täytteen maku paranee entisestään, kun maut saavat tasottua muutaman tunnin.