Olen tykästynyt Anamman meheviin soijapyöryköihin, joita nappaan usein matkaan marketin pakastealtaasta. Viimeaikoina olen yrittänyt löytää sopivaa reseptiä samantyylisiin, ehkä hieman perinteisempiin pyöryköihin/pihveihin. Kokeilujen aikana olen seilannut eteen ja taakse, mutta tämä resepti tuntuu nyt oikein hyvältä. Gluteiinijauhojen (näitä myy ekokaupat ja esimerkiksi vegekauppa, nykyään myös isommat marketit) ansiosta pihvit pysyvät hyvin kasassa ja niissä on myös hiven sitkoa. Meheviä, perinteisiä, ihania, melko helposti valmistuvia ja edullisia pihvejä – olkaa hyvä! Annos on riittoisa, koska ylijääneet pihvit maistuvat ihanilta, jollei jopa paremmilta kylminä.

Soijarouhepihvit
Ainekset
- 2 sipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- ½ dl rypsiöljyä
- 6 dl tummaa soijarouhetta
- n.5 dl vettä turvottamiseen
- 2 rkl paprikajauhetta
- ½ tl mustapippuria
- 1 tl suolaa
- 2 rkl tomaattipyrettä
- 1 rkl soijakastiketta
- 1 dl vehnägluteiinijauhoja
- ½ dl vehnäjauhoja
- rypsiöljyä paistamiseen
Ohje
1.Kuori ja pilko sipulit. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulit.
2.Lisää pannulle kuiva soijarouhe ja paista vielä hetki. Seuraavaksi lisää pannulle vettä noin puolen desin erissä. Lisää vettä aina vasta silloin, kun edellinen erä on kunnolla imeytynyt rouheeseen. Kun soijarouhe on turvonnut, lisää mausteet joukkoon. Maistele rouhetta ja lisää tarvittaessa vaikkapa yrttejä.
3.Kaada seos pannulta kulhoon. Anna jäähtyä.
4.Sekoita (käsin) jäähtyneeseen soijarouheeseen gluteiini- ja vehnäjauho. Muotoile massasta n. 20 palloa ja litistä ne varovaisesti pieniksi pihveiksi. Pyöristä reunat. Kuumenna öljy pannulla ja paista pihvit muutamassa erässä molemmin puolin. Käytä mieluiten maltillista lämpötilaa, koska soijarouhe kärähtää herkästi. Tarjoa vaikkapa muusin ja höyrytettyjen kasvisten kera!
Muokkaa vauvalle!
Nämä pihvit sopivat hyvin myös vauvalle (7kk eteenpäin) pienillä muutoksilla. Sekoita soijakastike ja suola taikinaan vasta aivan lopuksi. Ota pieni annos taikinaa vauvalle sivuun ennen kyseisten ainesten lisäämistä. Paista vauvalle muutama oma pihvi tai vaikka pötkylä, joka pysyy helpommin pienissä näpeissä 🙂
Päivitysilmoitus: Minihampurilaiset mehukkaalla soijarouhepihvillä | Vegaanin ruokavuosi
Päivitysilmoitus: Helpot vegaaniset pääruoat ja välipalat | Vegaanin ruokavuosi
Päivitysilmoitus: Vegaanin karmiva halloweenkattaus | Vegaanin ruokavuosi