Kinkuttomat sarvet

Esikoisemme suorastaan rakasti kinkkusarvia ollessaan pieni. Niitä tuli leivottua aika usein ja vietyä myös muihin kahvipöytiin. Monta vuotta olen kehitellyt kinkuttomia sarvia. Ensin täytyi löytää oikeanlainen, pehmeä taikina ja sen jälkeen sopivan suolainen ja maukas täyte. Ja nyt resepti on vihdoin julkaisukunnossa!

Näiden sarvien juju on nakkiraaste!

Muutamia vuosia sitten bongasin Facebookin Vegaaniset kasvisruuat -ryhmästä nakkiraasteen. Erityisesti Bon Soyan kasvisnakit ovat niin kiinteitä, että niitä voi raastaa. Kaikenlisäksi maku on kovin kinkkumainen. Yhdessä vegejuuston kanssa sarviin saa simppelin ja maistuvan täytteen. Sarvet ovat hitti kahvi- tai iltapalapöydässä tai vaikkapa lastenkutsuilla. Tässä on maistuva vegaaninen leivonnainen, sopiva pikkusuolainen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aikuiseen makuun reseptiä voi toki tuunata hieman ja lisäillä täytteitä oman maun mukaan. Esimerkiksi sipaisu jotain maustettua kasvipohjaista tuorejuustoa voisi sopia hyvin.

Kauli, jaa osiin, levitä täytteet ja rullaa!

Taikina kannattaa kaulia ohueksi kuin pizzataikina, jotta sektoreihin jää kunnolla tilaa täytteille ja ne saa rullattua kunnolla sarven sisään. Anna sarvien kohota rauhassa vielä muotoilun jälkeenkin, niin saat unelmanpehmeitä herkkuja.

Kinkuttomat sarvet

Ainekset

Taikina

  • 2 ½ dl kasvimaitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 1 tl sokeria
  • ¾ tl suolaa
  • n. 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurajauhoja
  • 100 g margariinia

Täyte

  • n. 100 g vegejuustoa
  • 3 kpl (n. 150 g) kiinteitä kasvisnakkeja (esim. Bon Soya)
  • pinnan voiteluun kauramaitoa
  • koristeluun seesaminsiemeniä

Ohje

  1. Mittaa kauramaito mikron kestävään kulhoon ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Murusta joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää sokeri ja suola.
  2. Lisää kaurajauho ja suurin osa vehnäjauhoista. Vaivaa taikinaa, lisää jauhoja ja jatka vaivaamista.
  3. Lisää margariini vaivaamisen loppupuolelle. Jatka vaivaamista, kunnes rasva on sekoittunut taikinaan. Lisää vielä tarvittaessa hieman vehnäjauhoja. Valmis taikina on kimmoisaa, eikä tartu käteen kun painat sitä puhtaalla kämmenellä.
  4. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa n. 30 minuuttia. Raasta sillä välin juusto ja nakit.
  5. Leivo ensin puolet sarvista: Tee taikinasta pallo ja kauli se pyöreäksi levyksi. Käytä tarvittessa hieman jauhoja, jotta taikina ei tartu käsiin eikä pöytään. 
  6. Jaa levy 8 sektoriin. Levitä sektoreiden päälle juusto- sekä nakkiraastetta. Asettele nakkiraaste sektoreiden leveään päähän.
  7. Kääri sektorit sarviksi. Muotoile niistä hieman kaarevia ja laita ne pellille leivinpaperin päälle. Leivo toinen puolikas taikinasta samoin. 
  8. Anna sarvien kohota leivinliinan alla noin 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  9. Voitele sarvet kauramaidolla juuri ennen uuniin laiitamista. Ripottele pinnalle unikonsiemeniä.
  10. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, tai kunnes sarvet ovat kauniin värisiä.  

Vinkki! Jos et löydä oikeanlaisia vegenakkeja, voit laittaa väliin myös pilkottua vegeleikkelettä tai valmiita kasvipohjaisia suikaleita (esim. Meeat Muu Vegesuikale).

Vinkki! Jos sinulla ei ole kaurajauhoja, voit tehdä taikinan myös pelkästään vehnäjauhoihin.

Vinkki! Voit lisätä valiin myös maustettua kasvipohjaista tuorejuustoa tai levitettä.

Muokkaa vauvalle! Voit tehdä myös vauvalle omat sarvet. Jätä taikinasta suola ja sokeri pois. Käytä margariinin tilalla rypsiöljyä. Vaihda täytteen vegejuusto ja nakit -> murustettua tai kuutioitua maustamatonta tofua ja valitsemiasi suolattomia mausteita (esimerkiksi suolatonta tomaattipyrettä ja yrttejä). Vauva ei myöskään tarvitse seesaminsiemeniä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s