Jokin aika sitten törmäsin Pinterestissä ”Overnight Weetabix” -resepteihin (esimerkiksi tähän Sainsbury`s Magazinen reseptiin) . Jos rehellisiä ollaan, ensimmäinen ajatus oli: ”Onko mitään kaameampaa, kuin vettynyt Weetabix?!” Ajatus alkoi kuitenkin kiinnostaa, koska meillä syödään paljon Weetabixejä. Olen myös jo jonkin aikaa etsinyt arkiaamupalaa, joka olisi tuorepuuron tavoin helposti valmisteltava ja aamulla valmis syötäväksi.
Tällä kertaa olen iloinen, että annoin tälle reseptille mahdollisuuden. Nämä näppärät annokset ovat herkullisia, täyttäviä ja loputtomasti varioitavissa. Vaihtelua annoksiin saa käyttämällä erilaisia mausteita (esim. vaniljaa, kardemummaa, kanelia), pähkinöitä, erimakuisia kasvipohjaisia jogurtteja, erilaisia kasvimaitoja tai muita nesteitä, hilloja ja tahnoja sekä vaihtelevasti marjoja ja hedelmiä. Tein kolme erilaista annosta esimerkiksi, mutta kannustan rohkeasti kokeilemaan erilaisia makuyhdistelmiä! Vegaanisen lemon curd -tahnan valmistat helposti tästä postauksesta löytyvällä ohjeella. Katsotaan kokoaminen vaihe vaiheelta ja siirrytään sen jälkeen tarkempiin resepteihin.

- Kaksi Weetabix -muroketta murustetaan annosvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi (voit käyttää lasista tai muovista rasiaa). Tämän jälkeen murokkeen päälle kaadetaan ¾ dl kasvimaitoa niin, että massa kostuu tasaisesti. Kostuttamiseen voi halutessaan käyttää myös tuoremehua tai jopa kylmää kahvia (banaani-biscoffversioon kahvi voisi hyvinkin sopia). Olen testannut reseptin sekä Weetabixilla, että kaurapohjaisella Oatbixilla. Molemmat toimivat.

2. Tämän jälkeen murokepohjan päälle levitetään marjoja tai hedelmää, esimerkiksi banaanisiivuja, vadelmia, mansikoita tai mustikoita.
3. Seuraavaksi hedelmä/marjakerroksen päälle levitetään 1 ½ dl kasvipohjaista maustamatonta jogurttia. Itse pidän eniten soijajogurtista, erityisesti Alpro Mild & Creamy maustamattomasta. Myös paksu kaurajogurtti käy hyvin. Jos annoksesta haluaa proteiinipitoisemman, jogurtin tilalla voi käyttää soijarahkaa (Alpro Greek style) tai jogurtin joukkoon voi sekoittaa hieman proteiinijauhetta. Jogurttia voi halutessaan maustaa hieman vaikka valmiilla hedelmä- tai marjasoseella.

4. Lopuksi lisätään päälliset. Päälle voi laittaa samoja sattumia kuin murokepohjan päällekin. Lisäksi koristeluun sopii erilaiset hedelmä- ja marjasoseet, kastikkeet tai tahnat. Tässä tapauksessa persikkasosetta, lemon curdia ja biscoff -keksilevitettä! Pinnalle voi lisätä myös vaikkapa pähkinöitä, granolaa tai muuta mieleistä rouskuvaa.

Yön yli Weetabix
Ainekset
- 2 Weetabix -muroketta (myös kaurapohjainen Oatbix toimii)
- ¾ dl kasvimaitoa
Banaani-biscoff
- 1 pieni banaani
- 1 ½ dl kasvipohjaista jogurttia
- 2 rkl biscoff -keksilevitettä
- 1 rkl vaahterasiirappia
- kanelia
Mansikka-lemon curd
- 1 dl mansikoita
- 2 rkl lemon curdia
- 1 ½ dl kasvipohjaista jogurttia
- kookoshiutaleita
Vadelma-persikka
- 1 dl vadelmia
- 2 rkl persikkasosetta
- mantelilastuja
Ohje
- Murusta Weetabix -murokkeet annosvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Kaada murustettujen murokkeiden päälle ¾ dl kasvimaitoa niin, että massa kostuu tasaisesti.
- Valitse, minkä makuisen annoksen haluat tehdä. Banaani- biscoff: Viipaloi banaani siivuiksi ja levitä suurin osa viipaleista pohjamassan päälle. Ripota viipaleiden päälle hieman kanelia. Mausta jogurtti vaahterasiirapilla ja levitä banaaniviipaleiden päälle. Lämmitä keksilevitettä hetki miedolla lämmöllä mikroaaltouunissa ja valuta jogurtin päälle. Koristele lopuilla banaaniviipaleilla ja ripota hieman kanelia pinnalle. Mansikka-lemon curd: Viipaloi mansikat ja levitä suurin osa viipaleista pohjamassan päälle. Sekoita jogurtti ja 1 rkl lemon curdia keskenään ja levitä mansikoiden päälle. Koristele lopuilla mansikoilla, lemon curdilla ja kookoshiutaleilla. Vadelma-persikka: Asettele suurin osa vadelmista pohjamassan päälle. Sekoita jogurtti ja 1 rkl persikkasosetta keskenään ja levitä vadelmien päälle. Koristele lopuilla vadelmilla, persikkasoseella ja mantelilastuilla.
- Siirrä jääkaappiin tekeytymään seuraavaan aamuun. Jos sinulla kuitenkin on akuutti nälkä, mikään ei estä syömästä annosta vaikka heti. Valmis annos säilyy jääkaapissa 2-3 vrk.
Huom! Annos on aika reilun kokoinen. Jos sinulla ei ole aamuisin kovin iso nälkä, voit huoletta puolittaa reseptin. Annoksen voi silloin koota pienempään rasiaan tai vaikka kahvikuppiin, jos annosta ei tarvitse kuljettaa.

Valmiita annoksia odottamassa seuraavaa aamua!