Muistan, että olen ainakin kerran syönyt mummin valmistamaa marjaisaa kääretorttukakkua. Charlotte russe on hyvin perinteinen leipomus, joka on alunperin kehitetty jo 1800 -luvulla Venäjän keisarin ranskalaisen kokin toimesta. Pyöreä vuoka vuorataan sokerikakku- tai kääretorttuviipaleilla ja keskelle hyydytetään kermainen täyte. Mummin reseptivihoista löytyikin kaksi erilaista reseptiä Charlotte russeen, mutta ei sellaiseen kakkuun, jota muistan syöneeni. Niinpä täytyi mennä muistojen varassa ja kehittää sellainen kakku, joka maistuu mummin tekemälle. Tärkein ainesosa lienee marjat, joita oli mummin kakuissa aina todella runsaasti. En jaksa olla ihmettelemättä, miten mummi ja pappa jaksoivat marjastaa sellaiset määrät joka vuosi. Mustikkaa, puolukkaa ja vadelmaa metsästä ja karviaisia, viinimarjoja ja kirsikkaa omasta pihasta. Jopa metsämansikoita riitti joskus pakkaseen asti. Marjoja pakastettiin sellaisenaan ja tehtiin kiisseleitä, hilloja, survoksia, mehuja ja viiniä. Mummi rakasti erityisesti vadelmia ja mustikoita, joten ne ovat tämänkin kakun päätähtiä. Marjoja on sekä tortun sisään käärittynä, että keskelle tulevassa täytteessä. Suosittelen käyttämään torttuun mahdollisimman marjaisaa hilloa, mielellään itse tehtyä. Hillon saa keitettyä helposti pakastevadelmista ja hyydytettyä chiansimenillä. Hillo syntyy kaavalla : 200g vadelmia + 2 rkl chiansimeniä + 2 rkl sokeria. Tarkemman valmistusohjeen löydät tästä reseptistä.

Totta puhuen jossain vaiheessa alkoi usko loppua tämän kakun kanssa. Melko kunnianhimoinen tavoite kehittää vegaaninen kääretorttupohja ja sen lisäksi vielä täyte, joka oikeasti hyytyy juuri sopivasti. Testailuihin tuli kuitenkin uutta intoa, kun Animalialta pyydettiin kesäisiä mummin reseptejä ja lopulta kakku kehitettiinkin lehteä varten (Animalia median verkkojulkaisu luettavissa täällä). Kääretorttureseptejä on tullut kokeiltua monia erilaisia, ensimmäiset vegaaniset versiot jo varmasti kymmenisen vuotta sitten. Taikina on haastava siksi, että sen tulee olla koossa pysyvä, mutta silti pehmeä, jotta se pysyy kasassa rullatessa. Olin joulun aikaan vegaanisella ruoanlaittokurssilla ja siellä tehtiin kääretorttupohja, jossa nesteenä käytettiin säilykepersikoiden lientä. Taikina oli hyvän makuinen, pehmeä ja kohosi hienosti. Ajattelin kuitenkin, että olisi hölmöä käyttää hedelmäsäilykkeen lientä, jos persikoita ei tulisi itse kakkuun. Tuunasin reseptiä omien aiempien kokemusteni pohjalta. Lisäsin perunajauhoja sitomaan taikinaa ja vaihdoin lopulta nesteeksi kikhernepurkin liemen eli aquafaban. Kikherneille on helppo keksiä käyttöä ja myydäänhän kaupoissa myös pelkästään aquafabaa vegaanisena kananmunan korvikkeena, jos aikoo leipoa paljon kerralla. Täyte oli tosiaan myös oma haasteensa, mutta lopulta riittävällä määrällä agar agaria kakku pysyi koossa. Kakkua on kuitenkin miellyttävämpi syödä, kun täyte on lusikoitavaa eikä ihan hyytelöä.

Kääretortun reseptistä on kovasti pyydelty gluteenitonta versiota ja lupaan testata sitä mahdollisimman pian!