Ääk se on täällä, olkaa hyvä!

Moi! Terve! Hei vaan! Ääh, nyt jännittää 😀 Minusta ei koskaan pitänyt tulla bloggaajaa. Ei koskaan. Lähiaikoina olen kuitenkin haastanut monia mielipiteitäni ja näkemyksiä asioista. Ehkä syy on 30v kriisi, ehkä jokin muu. Kuitenkin olen yhä enemmän sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus muuttua ja niin myös mielipiteillä. Niimpä olen nyt tehnyt paljon ”yövuoroja” (ainut aika pienten lasten kanssa, kun johonkin asiaan voi keskittyä) ja yrittänyt saada selkoa vimpainten, teemojen, pikakoodien ja linkkien maailmasta. Ja nyt vihdoin saan esitellä teille blogini.

Kirjoitin päävalikkoon muutamia tekstejä, jotka auttavat sisäistämään, mistä tässä kaikessa on oikeastaan kyse. Ruokavuoden tarinan ja lisää minusta voit lukea täältä. Kokkausfilosofia löytyy täältä. Blogiin läheisesti liittyvästä Pikkumassujen ruokavuosi -projektista voit lukea täältä.

Ja sitten asiaan, eli blogin sisältöön. Keskiössä ovat ehdottomasti vegaaniset kasvisruokareseptit, jotka on suunniteltu maistumaan koko perheelle. Kyselin yhdessä Facebook -ryhmässä, millaiselle blogille voisi olla kysyntää. Aivan älyttömän moni jaksoi vastata ja sain läjäpäin vinkkejä ja ajatuksia. Olen todella kiitollinen joka ikisestä. Kommentit auttoivat ihan älyttömän paljon. Kaikkia toiveita en pysty toteuttamaan, mutta joitain ainakin.

  • Helppoja ja nopeita ohjeita. Suurin osa tulee olemaan tällaisia. Pyrin kehittämään entistä enemmän ohjeita, joissa ei olisi montaa työvaihetta.
  • Keittoja ja vuokaruokia. Jep, näitä on tulossa.
  • Isoja satseja ja niistä jatkojalostusvinkkejä. Tämä oli hyvä huomio. Ohjeet taitavat pää-asiassa olla 4-6 hengelle. Harkitsen kuitenkin esimerkiksi ”tee tuplana” -raaka-ainelistan lisäämistä joihinkin ojeisiin.
  • Kotimaisia perus raaka-aineita. Pää-asiassa kotimaisia, helppous ja hinta menevät kuitenkin joissakin tapauksissa edelle.
  • Jos jotain kalliita raaka-aineita, loppuun vinkki voiko korvata jollain tai mihin laittaa lopun paketista. Hyvä huomio, tähän yritän kiinnittää huomiota. Minullakin on kaiken maailman pussin loppuja kaapit täynnä.
  • Maininta, miten voi muokata vauvalle sopivaksi. Vauvoille sopivia ohjeita ylipäätään pyydettiin paljon. Olen ollut tässä aina hieman arka, koska alle 1v:n ruokailun kanssa saa olla aika tarkkana. Olen kuitenkin nyt lisännyt kaikkiin vauvoille sellaisenaan sopiviin resepteihin tägin ”alle 1v” ja muokkauksin sopiviin ”muokkaa vauvalle”. Kyseisten ohjeiden lopusta löytyy kohta ”muokkaa vauvalle”, jossa kerrotaan tarkemmin reseptin muokkaamisesta pikkuihmiselle.
  • Vinkkejä ja reseptejä synttäritarjoiluihin. Oi kyllä varmasti näitäkin tulee!
  • Vähän rasvaa, suolaa ja sokeria. Näin sen olla pitää. En kuitenkaan pidä näitä itseisarvona. Lisäksi sokeri, ihan se valkoinenkin, mielestäni kuuluu elämään.
  • Max 5 lausetta ennen ohjetta. Mainio idea. Tätä aion ihan oikeasti yrittää toteuttaa. Jos en saa kaikkea tiivistettyä, reseptin jälkeen saattan vielä jatkaa höpinöitä.
  • Max 2 kuvaa. Ei työvaihekuvia, ellei jotain erityistä. Valmis tulos kiinnostaa. Jep, tähän pyrin.
  • Valmistusaika kerrottuna, aktiivinen ja passiivinen aika eriteltynä. Löytyy.
  • Helppo selata puhelimella! Tätä olen pitänyt miltei tärkeimpänä ominaisuutena. Halusin kuitenkin tietyn teeman, eikä se aukea puhelimella aivan kuten toivoin. Homma on kuitenkin pääpiirteittäin kunnossa ja tähän saattaa myöhemmin tulla vielä parannuksia. Hakukoneoptimoinnissa on vielä työsarkaa.

Lisäksi toivottiin suurpiirteisiä hinta- ja ravinnetietoja. Näihin ei rahkeet tällä hetkellä riitä. Yritän kuitenkin pitää kynnyksen melko matalana reseptejä julkaistessa. Reseptin kehittäminen, testaaminen, hiominen, kuvaaminen ja kirjoittaminen on jo sinänsä saavutus. Näihin voin kuitenkin palata vielä myöhemmin, jos toivotaan. Gluteenittomia ja viljattomia ohjeita pyydettiin myös paljon. Gluteeniton ruoan laitto ja leipominen on minun ”heikko kohta”, eli osaamista ei paljoa löydy – vielä. Panostan kuitenkin selkeisiin merkintöihin, jotta valmiiksi gluteenittomat ohjeet löytyvät helposti.

Loppuun haluaisin vielä sanoa asian, jota on aika vaikea muotoilla, mutta yritän kuitenkin. Se syy, miksi en alun perin ajatellut perustavani blogia. En tiedä sinusta, mutta minulla on tapa ajatella näin: jos jotain ei nää, sitä ei ole olemassa. Hassua, eikö totta. Kerron sinulle nyt tämän. Tiedän ruoanlaitosta ja syömisestä paljon. Oikeastaan paljonkaan muusta en sitten tiedäkkään. Myös arki on aikamoista kaaosta, ihan kuin kaikilla muillakin. Tämä alla oleva kuva, kuten kaikki muutkin ruokakuvat täällä, ovat vähintään 70% lavastettuja. Tämä on ainut siedettävä kuva, joka minulla on minusta ja lapsista keittiössä. Yleisin uniformuni omassa keittiössäni on sotkuinen tukka, lämpökerraston kulahtaneet kalsarit ja toppi, johon yleensä joku on vähintäänkin käynyt pyyhkimässä nenänsä. Mutta lukijoiden parhaaksi, pyrin kuitenkin jonkinlaiseen esteettisyyteen. Tiivistettynä – tämä ei siis ole miltä näyttää, mutta se on lukijan omaksi parhaaksi. Heh.

Kiitos että olet siellä, tästä tämä lähtee!

❤ :lla Aino

2 thoughts on “Ääk se on täällä, olkaa hyvä!

  1. minskumaria

    Nänhän se menee tosielämässä; elämä on suurimmaksi osaksi arkea – ja siltä pitää osata nauttia … Kiva kun oot pmalta osaltas auttamassa sen arjen sujumisessa !😉👍

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle minskumaria Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s