Joulun herkkuihin on meillä kuuluneet aina myös itsetehdyt makeiset. Makeiset sopivat hyvin joulun kahvipöytään tai vaikka pieneksi lahjaksi tai tuliaiseksi. En yleensä perusta kovin makeista herkuista, mutta joskus niillekin on paikkansa (ja makeannälkä totisesti talttuu tällä melko nopeasti 😀 ). Kaikenlaisia versioita on vuosien varrella kokeiltu, mutta mantelitoffee on valmistunut keittiössä joka vuosi. Se syntyy melko yksinkertaisista ja edullisistakin aineksista. Herkku muistuttaa hieman Daim- suklaapatukkaa.
Tässä ohjeessa yhdistyy rapsakka mantelitoffeepohja ja herkullinen suklaakerros. Herkun voi koristella tai maustaa haluamallaan tavalla. Tällä kertaa toffeemassaan ripsautetaan kanelia ja suklaan pintaan ripotellaan biscoff- tai piparkakkumurua. Lapset voi ottaa mukaan ainakin suklaan levitys- ja koristelupuuhiin. Ehdottomasti kokeilun arvoinen ohje! 🙂

Jouluinen mantelitoffee
Ainekset
Toffee
- 4 rkl maidotonta margariinia
- 4 rkl vehnäjauhoja
- 4 rkl tummaa siirappia
- 2 rkl kaurakermaa (vispautuvaa)
- 1 dl mantelijauhetta
- 2 dl sokeria
- ripaus kaakaojauhetta
- 1 tl ceylonin kanelia
Kuorrute
- 150 g tummaa suklaata
- 4 biscoff -keksiä tai piparkakkua
Ohje
- Mittaa kaikki toffeen ainekset kattilaan ja keitän n. 15 minuuttia.
- Aseta leivinpaperi työtasolle ja kaada toffee paperin päälle. Aseta toffeen päälle toinen leivinpaperi ja kauli toffee ohueksi levyksi leivinpaperien välissä. Ole varovainen, toffee on kuumaa!
- Sulata suklaa mikrossa välillä sekoitellen. Levitä suklaa toffeen päälle ja ripottele pinnalle haluamiasi lisukkeita, kuten keksimurua. Siirrä viileään jähmettymään. Lopuksi leikkaa paloiksi suurella keittiöveitsellä. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa. Toffee säilyy hyvänä n. 1-2 viikkoa.
Huom! Toffee on parhaimmillaan, eli rapeimmillaan juuri valmistettuna. Säilytyksessä kannattaa käyttää ilmatiivistä rasiaa, kosteus tekee siitä sitkeää.

