Suolaiset hyrrät tofu- tai soijarouhetäytteellä

Aina silloin tällöin tekee mieli leipoa jotain pikkusuolaista vaihtelua iltapalapöytään. Hyrrät maistuvat iltapalalla, mutta ne sopivat aivan yhtä hyvin myös juhlapöydän suolaiseksi tarjottavaksi. Hyrrät ovat periaatteessa vähän kuin pieniä pizzoja, mutta täyte on yksinkertaisempi ja se jää taikinan sisään. Täyte levitetään taikinan päälle, koko komeus rullataan tiiviiksi rullaksi ja rulla pilkotaan annospaloiksi. Hyrriin olen kehittänyt kaksi erilaista tomaattista täytettä. Toisessa on mehevää maustettua soijarouhetta ja vegejuustoa ja toisessa marinoitua tofua ja kauratuorejuustoa. Maut ovat simppeleitä ja myös lasten suosikkeja. Jos aikaa on, kannattaa taikina ehdottomasti tehdä itse. Jos kuitenkin haluat oikaista, näistä saa näppärän tarjottavan nopeasti käyttämällä valmista pizzataikinaa.

Itse tehty taikina on vaivan arvoinen!
Hyrrät soijarouhetäytteellä valmiina rullattavaksi!

Suolaiset hyrrät kahdella tapaa

  • Annoksia: 20
  • Tulosta

Ainekset

Taikina

  • 2 dl kauramaitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 1 dl maustamatonta soijajogurttia
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • ¾ dl vehnärouhetta/kauraleseitä 
  • n. 7 dl vehnäjauhoja
  • 50 g vegaanista margariinia

tai

  • 1 kpl pizzantekopakkaus eli ”pizzakit” a´600g (sisältää pohjataikinan ja tomaattikastikkeen)

Tofutäyte

  • 100 g kauratuorejuustoa (esim. Oatly Påmackan)
  • 1 pkt (a `300 g) marinoitua tofua
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa (tarvittaessa)
  • voiteluun kauramaitoa
  • pinnalle auringonkukansiemeniä

Soijarouhetäyte

  • ½ sipuli
  • ½ rypsiöljyä
  • 2 dl soijarouhetta
  • 2 dl vettä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 4 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus suolaa
  • lisäksi n. 100 g raastettua vegejuustoa (esim. Porlammin VegePlus).
  • voiteluun kauramaitoa

Ohje

  1. Lämmitä kauramaito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää soijajogurtti, suola, sokeri ja vehnärouhe. Sekoita taikinaa ja lisää samalla vehnäjauhot joukkoon pienissä erissä. Sulata margariini ja lisää joukkoon alustuksen loppupuolella. Lisää tarvittaessa vielä jauhoja. Taikinan tulee olla pehmeää, mutta sen täytyy kuitenkin olla muotoiltavissa jo tässä vaiheessa. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa noin tunnin ajan.
  2. Tofutäyte. Mittaa kauratuorejuusto ja tomaattipyre kulhoon. Kuivaa tofusta enimmät nesteet painelemalla talouspaperilla ja murusta joukkoon. Sekoita tahnaksi ja mausta pippurilla. Lisää hieman suolaa jos tarpeen. Soijarouhetäyte. Kuori ja hienonna sipulin puolikas hienoksi silpuksi. Ota paistinpannu ja lisää rypsiöljy, sipuli ja soijarouhe. Kuullota hieman ja lisää vesi joukkoon puolen desin erissä. Lisää vettä lisää aina vasta, kun edellinen erä on imeytynyt rouheeseen. Mausta soijakastikkeella, tomaattipyreellä, mustapippurilla ja suolalla. Ota täyte hellalta ja anna jäähtyä. Raasta juusto raasteeksi ja kääntele soijarouheen joukkoon.
  3. Kaada hyvin noussut taikina kunnolla jauhotetulle leivinpöydälle ja kauli suorakaiteen muotoiseksi (noin 35×40 cm) levyksi. Jos käytät valmista pizzataikinaa, avaa rulla ja levitä se tasolle.
  4. Levitä täyte taikinan päälle ohueksi kerrokseksi ja kääri levy rullalle. Viipaloi rulla noin 1 cm paksuisiksi paloiksi ja aseta palat lappeelleen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Taputtele paloja hieman pyöreämmiksi ja painele matalaksi. Voitele kauramaidolla. Paista 200 asteessa noin 15–20 minuuttia.

Muokkaa vauvalle!

Voit tehdä hyrriä myös vauvalle 7kk eteenpäin. Tällöin valmista taikina itse ja jätä siitä suola pois. Tofutäytteeseen käytä maustamatonta tofua ja korvaa kauratuorejuusto vaikkapa kaurakermalla. Voit käyttää lisäksi suolattomia mausteita kuten oreganoa, basilikaa ja hieman enemmän tomaattipyrettä. Soijarouhetäytteeseen voit käyttää kaikkia ohjeen aineksia, paitsi soijakastiketta, suolaa ja vegejuustoa. Mausta yrteillä ja tässäkin täytteessä vegejuuston tilalle voit laittaa kaurakermaa. Lisää kaurakerma jo täytteen ollessa pannulla ja anna imeytyä soijarouheen sekaan.

Vinkki!

Täytteitä voi muokata omien mieltymysten mukaan paljonkin. Molempiin täytteisiin voisivat sopia pilkotut oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit sekä erilaiset siemenet. Soijarouhetäytteeseen voit halutessasi lisätä hienoksi raastettua porkkanaa tai kesäkurpitsaa.

Jos käytät valmista pizzataikinaa, voit käyttää osan pakkauksen mukana tulleesta tomaattikastikkeesta täytteen maustamiseen tomaattipyreen sijaan.

Valmis pizzataikina on helppo tapa oikaista kun aikaa ei ole.
Taikina kannattaa jakaa veitsellä ensin puoliksi ja sitten puolikkaat vielä puoliksi. Tämän jälkeen jokaiseen lohkoon viisi osaa. Nyt sinulla on 20 tasakokoista palaa 🙂
Paloja kannattaa vielä muotoilla hieman pyöreämmiksi ja litistää matalammiksi.
Valmiista taikinasta tehdyt hyrrät ovat esteettisemmän näköisiä, mutta maussa ne häviävät hieman. Vai mitä sinä pidät, kokeile ihmeessä!

Portobello -pekoni ja tofukokkeli

Tässä tulee reseptit, jotka sopivat kuin nenä päähän kiireettömiin viikonloppuaamuihin. Uunissa paahdetut sienet ovat jotain todella herkullista ja maistuvat mahtavalta majoneesin, tuoreiden kasvisten ja rapean leivän kanssa. Sienistä vapautuu paahtaessa ihanaa umami-makua ja marinadi tuo hapokkuutta ja suolaisuutta sopivassa suhteessa. Voit käyttää Portobellojen sijaan myös suuria herkkusieniä, mutta herkullisimman lopputuloksen saat Portobelloilla.

Sieniviipaleiden paahtuessa uunissa voi pannulla pyöräyttää tofukokkelin. Tofukokkeli on todella helppo valmistaa ja sitä voi myös varioida lukemattomilla tavoilla. Musta suola tuo kokkeliin munamaista makua ja lisäämällä tilkan kaurakermaa teet kokkelista vielä mehevämpää.

Mitä isompi sieni, sitä vähemmän työtä. Puolitoista Portobelloa vie koko uuninpannun.
Uunista ulos!

Portobello-pekoni

  • Annoksia: 4
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 ½ -2 Portobellosientä tai n. 200g suuria herkkusieniä
  • 4 rkl rypsiöljyä
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ½ tl paprikajauhetta
  • ripaus timjamia ja mustapippuria
  • tarjoiluun rapeakuorista leipää, valkosipulimajoneesia (vegaanista), salaattia ja tomaattia

Ohje

  1. Lämmitä uuni 150 asteeseen. Pese sienet ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Asettele sienet leivinpaperilla vuoratulle uuninpannulle.
  2. Sekoita marinadin ainekset. Sudi marinadia sieniviipaleille. Halutessasi voit myös kastaa viipaleet marinadiin, mutta silloin sitä kannattaa valmistaa tuplamäärä.
  3. Paahda uunissa n. 20-30 minuuttia viipaleiden paksuudesta riippuen.
  4. Tarjoa leivällä runsaiden lisukkeiden kanssa. Herkullisia leipiä tulee, kun paahdat leipäviipaleet pannulla öljyssä ja lisäät lopuksi valkosipulia pintaan.

Vinkki! Nämä sienet maistuvat herkulliselta myös esimerkiksi pastassa tai pizzassa (jos mitään sattuu jäämään :D).

Tofukokkeli

Ainekset

  • ½ sipuli
  • 1 paprika
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 pkt tofua (a`n. 300g) (maustamaton tai kylmäsavu)
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1tl paprikajauhetta
  • ½ tl savupaprikajauhetta
  • ½ tl mustaasuolaa tai tavallista
  • tilkka kaurakermaa

Ohje

  1. Kuori ja pilko sipulit. Huuhdo paprika ja paloittele reilun kokoisiksi paloiksi.
  2. Kuumenna öljy pannulla ja lisää mausteet, silputtu sipuli sekä paprika. Paista keskilämmöllä niin kauan, että kaikki ainekset alkavat saada väriä. Murusta tofu joukkoon.
  3. Kuumenna hetki ja lisää tilkka kaurakermaa. Anna hautua hetki ja tarjoile 🙂

Vinkki! Kokkeliin sopii hyvin muutkin kasvikset tai palkokasvit. Lisäämällä joukkoon purkin kidneypapuja, kokkelista riittää ainakin kuudelle hengelle.


Keväinen paahdettu peruna-parsasalaatti G

Kevät on täällä! Tykkään kovasti fiilistellä kaikilla ihanilla raikkailla mauilla pääsiäisen lähestyessä. Tämä salaatti sisältää paljon kaikkea ja se on helposti muunneltavissa. Joskus kokoan sen kaikkinensa kulhoon, mutta toisinaan se katetaan pöytään komponentteina. Tuolloin jokainen voi koota haluamansa annoksen pienistä kulhoista.

Paahdetut perunat on herkullinen pohja salaatille ja kivaa vaihtelua pastasalaatille. Tankoparsa on jo useampana vuonna kuulunut meidän pääsiäisherkkuihin. Aloin valmistamaan parsaa useammin kun tajusin, että keittämisen sijaan se kannattaa vain wokata kevyesti pannulla.

Keväinen paahdettu peruna-parsasalaatti

  • Annoksia: 6
  • Tulosta

Ainekset

Salaatti

  • 1 kg perunoita
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 pkt (a`300g) marinoitua tofua
  • ½ punasipuli
  • 1 nippu tankoparsaa
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • ripaus suolaa
  • 1 rs kirsikkatomaatteja
  • 1 pss jääsalaattia
  • 250 g tuoretta pinaattia

Kastike

  • ½ dl rypsiöljyä
  • 2 rkl balsamiviinietikkaa
  • 2 rkl sinappia
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 dl silputtua persiljaa

pinnalle paahdettuja cashewpähkinöitä, sitruunansiivuja

Ohje

  1. Aseta uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pese perunat huolellisesti. Lohko perunat ja pyörittele öljyssä. Lisää suola ja mustapipuri. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja asettele perunat sille tasaisesti. Siirrä uuniin.
  2. Ota marinoitu tofu pakkauksesta. Viipaloi suunnilleen puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja painele talouspaperilla enin neste pois.  
  3. Paahda perunoita noin 20–25 minuuttia, ja lisää sitten tofuviipaleet perunoiden päälle. Paahda vielä n. 10 minuuttia,  kunnes perunat ovat kypsiä ja tofu sekä perunat ovat saaneet hieman väriä. Ota uunista ja anna jäähtyä. 
  4. Huuhtele parsat ja poista kannat (n. 1-2cm varresta). Kuori ja viipaloi punasipuli. Kuumenna laakea paistinpannu ja lisää tilkka öljyä. Kuullota sipuli ja lisää parsat. Wokkaa parsoja n. 5 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä, mutta silti vielä napakkoja. Mausta suolalla. 
  5. Huuhtele salaatti, pinaatti ja kirsikkatomaatit. Halkaise kirsikkatomaatit. 
  6. Kokoa salaatti laakeaan astiaan. Jääsalaatti, pinaatti ja kirsikkatomatit pohjalle, paahdetut perunat päälle, kolmas kerros parsa-punasipuliseosta ja päälle vielä paahdetut tofut. Aineksia on paljon, joten voit joko koota kaikki yhteen tai tarjota osan aineksista erikseen pienistä kulhoista. 
  7. Mittaa rypsiöljy, balsamiviinietikka, sinappi ja sitruunamehu kulhoon ja vispaa voimakkaasti. Kääntele persiljasilppu joukkoon. Lisää salaatin pinnalle tai tarjoa erikseen. 

Vinkki! Tästä salaatista saa muokattua monia versioita. Tofun voi vaihtaa paketilliseen pannulla paistettua Yosa kaurapalaa tai muutamaan desiin kypsiä vihreitä linssejä. Kesällä se valmistuu uusista perunoista ja päälle sopii hienosti myös mansikat!


Täytetyt tortillakolmiot

Vuodenvaihteessa kyselin lukijoilta reseptitoiveita ja esille nousi mm. ohjeita suolaisiin aamupaloihin. Tämä ohje on saanut innoitusta Pinterestissä pyörivistä ihanista aamiaisburritoista. Nämä kolmiot ovat oivallista jääkaapintyhjäysruokaa ja ne pitävät nälkää pitkälle päivään. Paistettua perunaa, sipulia, tofua, papuja, tomaattia ja vegejuustoa taitellaan tortillan sisään ja käytetään uunissa. Tortillat pysyvät napakasti kiinni, kun ”pakettien” saumat valelee kauramaidolla ennen uuniin viemistä. Lisäkkeeksi käy raikas salaatti ja erilaiset salsat ja dipit. Nam!

Täytetyt tortillakolmiot

  • Annoksia: 8
  • Tulosta

Ainekset

  • 400 g keitettyjä perunoita
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl paprikajauhetta
  • 1 pkt (300 g) marinoitua tofua
  • 200 g kirsikkatomaatteja
  • 1 prk (150 g) maissia
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 10 kpl keskikokoisia tortilloja (tarvittaessa gluteenittomia)
  • 1 pkt (150–200 g) vegaanista juustoa
  • kauramaitoa 

Ohje

  1. Aseta uuni lämpenemään 200 asteeseen. 
  2. Kuutioi perunat. Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi tofu, halkaise kirsikkatomaatit ja valuta maissit. 
  3. Kuumenna öljy laakeassa kasarissa ja kuullota sipulit. Lisää paprikajauhe ja peruna- ja tofukuutiot. Paista hetki, kunnes ne ruskistuvat hieman. Lisää lopuksi maissit ja kirsikkatomaatit. Kuumenna vielä hetki ja mausta suolalla ja pippurilla. 
  4. Ota kaksi tortillaa ja jaa kumpainenkin neljään osaan. Aseta työtasolle tortilla ja lusikoi keskelle täytettä. Ripottele halutessasi juustoraastetta täytteen päälle. Seuraavaksi aseta yksi leikkaamistasi kolmioista täytteen päälle ja sivele kolmion reunat kauramaidolla. Käännä tortillan reunat kolmion päälle ja aseta täytetty tortilla ylösalaisin leivinpaperin päälle. Tee samoin lopuille tortillalätyille ja paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Tarjoa salaatin ja erilaisten dippien kera.
  5. Vinkki! Tortillan täytteeseen voit hyödyntää melkein mitä vain tähteitä jääkaapista sattuu löytymään. Perunan tilalle voit laittaa vaikkapa keitettyä riisiä tai bataattia. Vihanneksista täytteeseen sopii hienosti myös eriväriset paprikat sekä kesäkurpitsa tai munakoiso.


Ruokaisat vohvelit tofulla

Tässä tulee Pikkumassujen ruokavuoden tiimille rakkain ohje, joskin nämä eivät aluksi olleet vohveleita laisinkaan, vaan muffineja. Näiden makujen voimalla on mm. tanssittu häissä ja iloittu ristiäisissä. Luottoresepti, joka sopii moneen tilanteeseen. Taikinaan voit käyttää vaihdellen jääkaapista löytyviä kasviksia, ja taikinan joukossa on myös paketillinen tofua nälkää karkottamassa. Vohvelit käyvät siis mainiosti myös lounaasta sopivien lisukkeiden kera.

Ruokaisat vohvelit tofulla

  • Annoksia: 8 kpl
  • Tulosta

Ainekset

  • ½ punasipuli
  • ½ kesäkurpitsa
  • 2 porkkanaa
  • 5-10 aurinkokuivattua tomaattia + ½ dl tomaattien öljyä
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl kauraleseitä
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • ½ dl rypsiöljyä 
  • 1 dl kauramaitoa
  • 1 pkt (250-300g) pehmeää tofua / kiinteää tofua murustettuna

Ohje

1.Kuori ja hienonna punasipuli. Pese ja kuori porkkanat. Pese kesäkurpitsa huolellisesti ja poista kanta. 

2.Raasta kesäkurpitsa ja porkkanat hienoksi raasteeksi tai kuutioi oikein pieniksi kuutioiksi. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit. 

3.Kuumenna aurinkokuivattujen tomaattien öljy pannulla ja kuullota kaikki kasvikset siinä. Laske hieman lämpötilaa ja anna kasvisten pehmetä hetki kannen alla. 

4.Sekoita kuivat aineet ja suola kulhossa. Lisää joukkoon hieman jäähtynyt kasvisseos, öljy, kauramaito ja pehmeä tofu (tai kiinteä tofu pieniksi muruiksi murskattuna). Sekoita käsin tasaiseksi massaksi. Lisää hieman nestettä jos massa tuntuu liian kuivalta muotoiltavaksi.

5.Kuumenna vohvelirauta. Ota taikinasta noin 1 dl kokoinen pala ja aseta se öljytylle vohveliraudalle. Pirskota hieman öljyä taikinan päälle ja paina vohvelirauta huolellisesti kiinni (tässä kohtaa voi käyttää voimaa). Paista vohvelia keskilämmöllä noin 3-4 minuuttia. 

Taikinasta tulee noin 8 vohvelia. Tarjoile esimerkiksi lempimausteillasi maustetun soijajogurtin ja jääkaapista löytyvien kasvisten kera.

Huom! Taikinasta voi paistaa myös muffineita uunissa. Jätä kauramaito pois taikinasta, jolloin se on hieman jämäkämpää. Annostele muffinivuokiin (n. 12 kpl) ja paista noin 30–35 minuuttia 200 asteessa. Lisää halutessasi vegaanista juustoraastetta muffinien pinnalle, kun paistoaikaa on jäljellä noin 10-15 minuuttia.

Muokkaa vauvalle!

Vaihda 1. Aurinkokuivatut tomaatit -> 3 rkl tomaattipyreetä. 2. Aurinkokuivattujen tomaattien öljy -> rypsiöljy. Jätä suola pois. Muokkauksin oivallista mutustettavaa vauvalle 7kk eteenpäin.


Vegaaninen ”munakastike” tofusta G

Maustamattomasta tofusta, kaurakermasta ja mausteista syntyy kerrassaan herkullinen kastike. Syötyäsi pohdiskelet, saako lautasen nuolla?!? Täyteläistä kananmunan makua kastikkeeseen tuo ripaus mustaa suolaa, mutta kastike on herkullinen ilmankin! Mustaa suolaa (kala namak) myy isoimmat marketit, mutta varmimmin löydät sitä esimerkiksi Vegekaupasta tai Ruohonjuuresta.

Vegaaninen munakastike tofusta G

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 200 g maustamatonta tofua
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 4 dl kaurakermaa (tarkista gluteenittomuus)
  • ¼ tl valkopippuria
  • ripaus mustaa suolaa

Ohje

1.Pilko sipuli. Silppua tofu pieneksi hakkelukseksi. 

2.Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuli. Lisää kaurakerma ja hauduta, kunnes kastike sakenee. Lisää tofuhakkelus. Mausta valkopippurilla ja mustalla suolalla. 

Tarjoa pinaattilettujen ja/tai keitettyjen perunoiden kanssa!

Vinkki! Yksinkertaisimmillaan kastike syntyy kahdesta aineksesta. Keitä kattilassa valmiiksi sipulilla maustettua kaurakermaa ja lisää maustamaton tofu. Valmista! Kesällä tähän kannattaa ehdottomasti käyttää kesäsipulin varsia, nam!

Muokkaa vauvalle!

Tämä kastike sopii hyvin 7kk iästä alkaen, kun jätät suolan pois.