Mummin reseptit: Pannukakku

Tässä tulee luottoresepti uunipannukakkuun eli meillä päin niin sanottuun ”kropsuun”. Lettujen tai vohvelien paistoon kuuluu usein aikaa ja vaivaa ja kynnys niiden paistamiseen ryhtymiseen on melko korkea. Pannukakku onkin siitä helppo, että uuni hoitaa työn ja lopputuloksena on pellillinen herkullista jaettavaa samalla kertaa. Pannukakusta ei yleensä myöskään tehdä kovin makeaa. Mummi teki pannukakkua aika usein välipalaksi tai iltapalaksi. Olen paistanut vuosien mittaan melkoisen määrän pannukakkuja erilaisilla resepteillä ja tämä on ehdottomasti paras tähän asti. Vegaanisessa pannukakussa on usein haasteena saada sisuksesta tiiviin sijaan kuohkea ja kostea, mutta silti kypsä. Kananmunat on tässä reseptissä korvattu soijamaidon ja omenaviinietikan yhdistelmällä. Etikka saostaa soijamaidon ja seos tuo kuohkeutta pannukakkuun. Reseptin soijamaito on erittäin olennainen ainesosa, joten en suosittele sen korvaamista esimerkiksi kauramaidolla – tulos ei ole sama. Alkuperäisessä ohjeessa pellilliseen pannukakkua tulee vain 3 rkl sokeria, mutta otin oikeuden hieman lisätä määrää. Älä kuitenkaan ripottele sokeria pannukakun pintaan, silloin pinta ottaa liikaa väriä eikä pannukakku nouse yhtä hyvin. Nämä seikat kun muistat, saat varmasti herkullisen lopputuloksen!

Pannukakun lisukkeena oli usein pakkasesta otettuja mansikoita, jotka olivat parasta ikinä. Mansikoihin oli pakastamisen yhteydessä lisätty sokeria, ja marjojen sulaessa neste ja sokeri sekoittuivat makeaksi mansikkamehuksi rasian pohjalle. Mansikoita ostettiin usein monen monta laatikkoa ja kesäpäiviin mummilassa kuului usein mansikoiden pakastustalkoot. Vuonna 2000 muistan osallistuneeni isoon pakastusprojektiin, koska etiketit tulivat uniin vielä pitkään jälkikäteen. Voi kumpa omassakin talossa olisi tilaa arkkupakastimelle!

Mummin muistiinpanoista löytyi myös omenapannarin resepti, jossa siis lisätään taikinan pinnalle ohuita omenarenkaita ja kanelia – nam! Mummi valmisti erikoisherkuksi myös ”Oolannin” tai ”Ahvenanmaan” pannukakkua, joissa taikinan sekaan sekoitetaan manna- tai riisipuuroa ja maustetaan reilusti kardemummalla. Puuron keittely kuulostaa hieman työläältä, mutta kaupastahan saa ainakin vegaanista riisipuuroa valmiinakin. Mutta nyt tuunausvinkit sikseen ja reseptiin.

Pannukakku

Ainekset

  • 6 dl vehnäjauhoja
  • ¾ – 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 8 ½ dl soijamaitoa
  • n. ¼ dl omenaviinietikkaa
  • 50 g maidotonta margariinia

Ohje

  1. Sekoita keskenään soijamaito ja omenaviinietikka. Anna saostua hetki.
  2. Mittaa ja sekoita keskenään kuivat aineet.
  3. Sulata margariini ja lisää soijamaito-viinietikkaseokseen.
  4. Lisää märät aineet kuivien joukkoon pienissä erissä ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä hetki.
  5. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. Öljyä paperi kevyesti. Kaada taikina leivinpaperin päälle. Voit halutessasi lisätä vielä muutaman margariininokareen taikinan pinnalle. 
  6. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes pannukakku on kypsää ja pinta saanut hieman väriä (voit halutessasi nostaa pellin uunin ylätasolle vielä hetkeksi). Tarjoa esimerkiksi sokeroitujen marjojen kanssa.


Sitruunainen pasta

Kevät ja sitruunareseptit on taas täällä! Olen lähi-aikoina yrittänyt taas kiristellä lomapakon nyörejä kaupassa, kun melkein kaikkien elintarvikkeiden hinnat on nousseet. Valmiiden kasviproteiinituotteiden kulutus on tästä johtuen kohdallani vähentynyt, mutta aina silloin tällöin haluaa vaihtelua. Ja varsinkin kaikki uutuudet kiinnostaa! Vähän aikaa sitten Suomalainen menestysresepti -ohjelman myötä markkinoille tuli Herkkäsnacksin ”tofunkaltainen”, eli härkäpavusta valmistettu, hyvin tofun kaltainen tuote. Ihastuin tähän maukkaaseen, hieman kovempaan ja murenevaan tuotteeseen. Tofunkaltainen muistuttaa jonkun verran kaurapalaa, jonka valmistaminen minun ja niin monen muun harmiksi lopetettiin.

Toinen tässä pastassa käytetty kasviproteiini on hernis, joten olkoon tämä samalla myös blogin ensimmäinen hernisresepti. Hernis on kuivatuote, joka paistetaan pannulla öljytilkan ja mausteiden kanssa ja turvotetaan lopuksi meheväksi. Hernis muistuttaa hieman soijasuikaletta, mutta se turpoaa paljon nopeammin, eikä siinä ole soijalle tyypillistä sivumakua. Tykkään, kun ruoassa on kunnolla sattumia ja tapaan tehdä kerralla melko suuria satseja ruokaa. Hyvä kikka onkin lisätä ”pääproteiinin” rinnalle jokin toinen hieman edullisempi kuiva- tai säilyketuote.

Tässä muutama idea:

  • Tofu/tofunkaltainen – hernis, kikherne tai valkoiset pavut
  • Härkis tai vegejauhis – musta- tai kidneypavut
  • Nyhtökaura – linssit tai hernis
  • Vöner – musta- tai kidneypavut, soijarouhe

Joka tapauksessa, kokeilin tofunkaltaista ja hernistä tähän ihanaan sitruunapastaan. Limonello on makumaailmaltaan jo varmasti monelle tuttu. Sitruunaa, valkosipulia, kurkumaa, musta- tai cayannepippuria ja kurkumaa väriksi. Nesteeksi sopii kaurakerma tai turkkilainen, paksu kaurajogurtti. Tuoreet yrtit nostaa ruoan nextille levelille. Mulla oli nyt ruohosipulia, mutta basilika tai korianteri sopii myös mainiosti!

Sitruunainen pasta

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 300 g täysjyväspagettia
  • 1 pkt (a`200 g) Herkkäsnacks tofunkaltainen
  • 4 dl hernis safkasuikale
  • 1 ½ dl kuumaa vettä
  • 2 tl kasvisliemijauhetta / ½ pala kasvisliemikuutiota
  • 1 luomusitruuna (käytetään kuori ja mehu)
  • 2 dl kaurakermaa
  • 1 tl kurkumaa
  • suolaa, mustapippuria

Ohje

  1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna rypsiöljy pannulla ja kuullota sipulit siinä.
  2. Laita spagetti kiehumaan samalla kun valmistat kastikkeen.
  3. Mittaa hernis pannulle sipuleiden joukkoon. Paista hetki ja lisää kasvisliemijauhe/-kuutio ja kuuma vesi pienissä erissä. Sekoita kunnes hernis on turvonnut.
  4. Kuutioi tofunkaltainen ja lisää pannulle. Paista vielä hetki.
  5. Lisää kaurakerma ja raasta sitruunan kuori pastan joukkoon. Puolita sitruuna ja purista puolikkaasta mehu. Lisää mehu pastan joukkoon.
  6. Mausta kastike kurkumalla, suolalla ja pippurilla.
  7. Lisää valutettu spagetti kastikkeen joukkoon. Sekoita. Voit lisätä halutessasi joukkoon vielä pastan keitinvettä, jos ruoka vaikuttaa kuivalta.
  8. Tarjoa tuoreiden yrttien kanssa.

Gluteeniton? Käytä gluteenitonta pastaa ja tarkista käyttämäsi kaurakerman gluteenittomuus.

Vinkki! Voit korvata osan kaurakermasta turkkilaistyyppisellä paksulla kaurajugurtilla.



Peltipiirakka kaali-härkistäytteellä

Tässä tulee aivan ihana piirakkaresepti, jolla saat pellillisen ruokaisaa piirakkaa lounaaksi salaatin kanssa tai vaikka teekupposen seuraksi iltapalalle. Pehmeän kuoren sisällä on mehevää ja maukasta täytettä, johon kasvisten ja härkiksen lisäksi ruokaisuutta tuovat ohrasuurimot. Pidän tällaisista piirakoista erityisesti siksi, että sämpylämaisen taikinan vuoksi piirakkapalan jos toisenkin jälkeen ei ole raskas olo.

Taikina kohoaa sopivasti sillä aikaa kun täyte valmistetaan. Täyte kaulitaan kahdeksi levyksi, joista toinen jää pohjaksi ja toinen nostetaan ”kanneksi” täytteen päälle. Taikinaa on onneksi helppo käsitellä ja kaulitaan, joten tässäkään vaiheessa ei tarvita sen kummempia kikkailuja. Piirakka on ihanan perinteisen makuinen, mutta täyte on hyvin muunneltavissa jos kaipaat erilaista makumaailmaa.

Peltipiirakka kaali-härkistäytteellä

Ainekset

Pohja

  • 25 g hiivaa
  • 2 ½ dl vettä
  • ½ tl suolaa
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 5 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl juoksevaa vegaanista margariinia

Täyte

  • 1 sipuli
  • 2 porkkanaa
  • 300 g valkokaalia
  • 3 rkl juoksevaa vegaanista margariinia
  • 2 rkl siirappia
  • 1 ½ dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
  • noin 3 ½ dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • ½ tl mustapippuria
  • ½ tl suolaa
  • 1 pkt a`250 g Härkis original -härkäpapumurskaa
  • 4 rkl vegaanista tuorejuustoa
  • 2 rkl tomaattipyreetä

Ohje

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola. Alusta joukkoon ensin ruisjauhot ja sen jälkeen vehnäjauhot pienissä erissä. Lisää lopuksi juokseva margariini. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa täytteen valmistamisen ajan. 
  2. Kuori ja kuutioi sipuli hienoksi ja kuori ja raasta porkkanat. Silppua kaali. Kuumenna juokseva margariini laakeassa kasarissa ja lisää sipulikuutiot, porkkanaraaste ja silputtu kaali. Kuullota hetki. Lisää siirappi, ohrasuurimot, vesi ja kasvisliemikuutio. Hauduta seosta miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes ohrasuurimot ovat pehmenneet. Sekoita välillä ja lisää vettä tarvittaessa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää joukkoon Härkis, tuorejuusto ja tomaattipyree. Sekoittele hetki ja siirrä pois levyltä. 
  3. Aseta leivinpaperi työtasolle ja ripota päälle hieman jauhoja. Kumoa kohonnut taikina leivinpaperin päälle, vaivaa hetki ja jaa taikina kahtia. Kauli toinen osa leivinpaperin kokoiseksi levyksi ja siirrä leivinpaperi ja sen päällä oleva taikinalevy uunipellille. Levitä täyte taikinalevyn päälle (jättäen noin 1 cm verran tilaa reunoille ilman täytettä). 
  4. Aseta toinen leivinpaperi työtason päälle. Ripota paperille hieman jauhoja ja kauli toinen osa taikinasta leivinpaperin kokoiseksi levyksi. Käännä levy varovasti ylösalaisin niin, että leivinpaperi on päällimmäisenä. Aseta toinen levy täytteen päälle ja vedä sen jälkeen leivinpaperi varovasti pois. 
  5. Nipistä taikinalevyjen reunat yhteen ja pistele haarukalla kanteen reikiä. Voitele pinta vedellä tai kauramaidolla. Paista 200 asteisen uunin alatasossa noin 30–35 minuuttia.

Vinkki! Piirakkaa pystyy tuunaamaan mielensä mukaan. Täytteeseen voi kokeilla härkiksen tilalla vaikkapa Vöneriä ja porkkanan voi vaihtaa paprikaan. Jos pidät mausteisesta, älä epäröi laittaa reilummin mausteita.


Mummin reseptit: Kahvikehrät

Tässä tulee toinen mummin resepti, joka taitaa olla suurelle yleisölle hieman tuntemattomampi. Kahvikehrät trendasi erityisesti 70- ja 80 -luvulla. Olen syntynyt 1989, mutta mummi tarjosi näitä usein vielä 90 -luvun puolella. Näistä vuokiin leivotuista pullamaisista herkuista minulla on kaikista vahvin muistijälki mummin kahvipöydän herkkuna. Parasta oli, kun runsas täyte kuumeni paiston aikana karamelliksi vuoan pohjalle. Pullan syönnin jälkeen näitä makeita kiteitä piti tietysti pyydystää vuokien pohjalta viimeistä kidettä myöten. Tarina ei kerro mistä mummi on alunperin saanut ohjeen, mutta kyllä nämä reseptit kiersivät kahvipöydästä toiseen ja reseptit vaihtoivat omistajaa. Näillä leivonnaisilla on monta nimeä, joten ehkä kahvikehrä ei sano sinulle mitään. Nämä tunnetaan myös nimellä ”tuntipullat”, ”vaniljahyrrät”, ja eri nimisten leipojien mukaan nimetyt viinerit tai pullat.

Kuten sanottua, kahvikehrät ovat kuin pullia, mutta muutamalla erolla. Taikina sekoitetaan vaivaamisen sijaan, sitä ei kohoteta kuin kerran, eikä taikinaan tule kardemummaa. Taikina on huokea ja mureampi kuin pullassa, hieman viineriä muistuttava. Perinteisen reseptin kananmunat korvasin kikhernepurkin liemellä, eli aquafaballa. Yhdestä säilyke kikhernepurkista tulee n. 1,5 dl aquafabaa, joten yksi purkki riittää yhtä kehräsatsia kohden. Täyte koostuu vegaanisesta voista, vanilja- ja tomusokerista, ja se saa ihanan paahteisen maun uunissa. Niin paahteisen, että muistin ensin näissä olleen pähkinärouhetta. Kokeilin lisätä täytteeseen hasselpähkinärouhetta, mutta maku ei ollutkaan juuri se oikea. Mummi valmisti nämä alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta miksei näitä voisi hieman myös tuunailla halutessaan! Otin myös oikeuden hieman suurentaa täyteen määrää, epäilen että mummikin mitaili siihen tulevia aineksia reilulla kädellä. Tutustu ihmeessä näihin herkkuihin.

Kahvikehrät

  • Annoksia: 25
  • Tulosta

Ainekset

  • 150 g vegaanista voita (esim. Eleplant)
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 25 g hiivaa
  • 1 dl kauramaitoa
  • 1 dl aquafabaa eli kikhernepurkin lientä
  • 2 rkl sokeria

Täyte

  • 120 g vegaanista voita
  • 2 ½ dl tomusokeria
  • 4 tl vaniljasokeria

Pinalle

  • sivelyyn kauramaitoa ja päälle raesokeria

Ohje

  1. Nypi jauhot ja rasvat keskenään. Liuota hiiva hieman lämpimään kauramaitoon ja lisää se jauhoseokseen. Vatkaa aquafaba ja sokeri keskenään kuohkeaksi ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
  2. Valmista täyte. Vatkaa vegaanisen voin rakenne sileäksi ja sekoita joukkoon tomu- sekä vaniljasokeri.
  3. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (20×45 cm). Levitä päälle täytettä ohueksi kerrokseksi. Täyte on aika tahmeaa ja vaikeaa käsitellä. Voit helpottaa levittämistä kastamalla sormesi tai vaikka lusikan kylmään veteen, sen jälkeen nokareita on helpompi levittää joko sormilla tai lusikan avulla. Seuraavaksi rullaa taikina tiukaksi rullaksi. Paloittele se noin 2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. Muotoile viipaleet lappeellaan pyöreiksi ja nosta viipaleet pullavuokiin leivinpaperin päälle. Kehrät kohoavat ja leviävät hieman, joten n. 10-12 kehrää / uuninpelti on hyvä määrä.
  4. Kohota kahvikehrät lämpimässä paikassa leivinliinalla peitettynä n. 30 minuutin ajan. Voitele sitten kauramaidolla ja ripottele pinnalle raesokeria.
  5. Paista varovasti 225`c uunissa n.10 minuuttia. Kehrät ottavat herkästi väriä, joten tarkkaile uunia paiston aikana. Kahvikehrät ovat parhaimmillaan tuoreina ja lämpiminä. Jos säilytät jäkaapissa, lämmitä hieman ennen tarjoilua. Kehrät kestävät hyvin pakastuksen.

Vinkki! Saat vaihtelua kehriin sekoittamalla täytteen joukkoon vaikkapa kookoshiutaleita, mantelijauhetta/-rouhetta, tai sitruunan kuorta.


Mummin reseptit: Lusikkaleivät

Tästä alkaa blogisarja ”Mummin reseptit”. Mummini menehtyi reilu vuosi sitten. Oma tapani käsitellä kuolemaa on muistella niitä yhteisiä hetkiä, joita koettiin. Mummi oli valtavan luova ja lahjakas tekemään käsillä kaikenlaista. Mummin käsissä syntyi mm. erilaiset maalaukset, ompelukset arkivaatteista hääpukuihin, erilaiset tilkkutyöt ja neulomukset. Käsitöiden lisäksi mummi oli intohimoinen ruoanlaittaja. Mummi rakasti ruokaa ja opetti sen taidon myös meille lapsenlapsille. Suurin osa muistoista liittyykin tavalla tai toisella ruokaan. Jokin sisälläni läikähtää aina oliiviöljyssä paistetun sipulin ja vastakeitetyn marjakiisselin tuoksusta. Varhaislapsuudesta muistan erityisesti lusikkaleivät ja kahvikehrät, joita en sen koomin ole syönyt missään. Luojan kiitos mummin reseptikirjat olivat tallessa ja nyt haluan viedä mummin perintöä eteenpäin veganisoimalla näitä vanhoja klassikoita.

Täytetyt lusikkaleivät saavat ylleen sokerihunnun.

Lusikkaleivät. Nuo ihanat ja söpöt mureat, sokerissa pyöritellyt, marmeladitäytteiset kahvipöydän kruunut! Perinteisessä reseptissä käytetään voita, joka ruskistetaan ennen taikinaan lisäämistä. Mummin reseptistä ei selviä ruskistiko mummi voin, mutta ainakaan sitä ei ole merkattu tekovaiheeksi. Voi hyvin olla, että mummikin veti välillä mutkia suoraksi. Tämä on oikeastaan minun onneni, koska vegaanista voita ei pysty samalla lailla ruskistamaan kuin maitopohjaista. Joka tapauksessa mielestäni näissä pikkuleivissä on kuitenkin todella hyvä maku ja huolella paistettuna (pikkuleivät saavat hieman väriä) maku on myös hivenen paahteinen. Suosittelen siis käyttämään tähän reseptiin vegaanista voita, esimerkiksi Eleplant . Margariinilla (esimerkiksi sininen Keiju) onnistuu myös, mutta valmiin pikkuleivän maku ja rakenne ei ole ihan niin lähellä alkuperäistä.

Ajattelin ensin, että nämä lusikkaleivät muotoillaan ruokalusikalla. Teelusikka on niin pieni, etten voinut uskoa sen riittävän. Testattuani totesin, että taikina kohoaa ja leviää hieman uunissa ja teelusikka on sittenkin oikea väline. Valitse mahdollisimman kupera lusikka, jotta saat pulleita pikkuleipiä. Lusikkaleivät voi myös hyvin pakastaa ennen täyttämistä. Toivottavasti nämä herkut herättävät ihania muistoja myös toisella puolen ruutua!

Lusikkaleivät

Ainekset

  • 200 g vegaanista voita (esim. Eleplant)
  • 1 dl ½ sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • 4 dl vehnäjauhoja

Väliin:

1 dl vadelma- omena- tai aprikoosimarmeladia

Päälle:

sokeria

Ohje

  1. Sulata vegaaninen voi mikrossa ja sekoita sokerit joukkoon. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita huolellisesti rasva-sokeriseokseen.
  3. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. Ota mahdollisimman kupera teelusikka ja laita siihen taikinaa. Paina taikina tiiviiksi lusikkaa vasten ja ota ylimääräiset taikinat reunoilta pois. Asettele lusikan muotoiset pikkuleivät reilun sentin välein leivinpaperille kupera puoli ylöspäin. Jatka, kunnes taikina on käytetty. Taikinasta tulee n. 30 pikkuleipää.
  4. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 10-12 minuuttia, kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä.
  5. Levitä pikkuleivän tasaiselle puolelle marmeladia ja paina toinen puoli päälle kanneksi. Kierittele lopuksi sokerissa.


Pinaatti-filotaikinanyytit

Moi pitkästä aikaa! Kesä on pikkuhiljaa päättymässä ja syksy kolkuttelee jo ovella. Haluan jakaa reseptin näihin superherkullisiin filotaikinanyytteihin, joissa yhdistyy raikas pinaatti ja täyteläinen kasvipohjainen feta. Jostain syystä tällaisia suolaisia herkkuja tekee mieli kesällä, vaikka näitä voisi tietysti syödä mihin vuodenaikaan tahansa.

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt sopivaa reseptiä tähän ihanaan kreikkalaistyyppiseen herkkuun. Filotaikina ei ole kovin helppo käsiteltävä, joten hermojen säästämiseksi halusin jättää pois kaikenlaisen ylimääräisen kikkailun taikinan kanssa. Paketin kyljessä on komeillut tämä resepti, jonka päätin veganisoida. Taikinaa käsitellessä ei haittaa, vaikka pieniä repeämiä tulisi sinne tänne, koska arkki kerrostetaan useasti. Täytteen makumaailmaa voi vapaasti varioida muuntelemalla yrttien suhdetta ja valkosipulin määrää. Myös vihreä vegaaninen pesto sopii täytteen joukkoon, jos haluat vaihtelua. Nämä nyytit rapsahtavat ihanasti haukatessa ja sopivat tarjottavaksi kahvipöydässä tai vaikka lounaana raikkaan salaatin kanssa.

Pinaatti-filotaikinanyytit

  • Annoksia: 24
  • Tulosta

Ainekset

  • 1 pkt (a’ 500 g) filotaikinaa, esim. Myllyn Paras
  • 1 dl oliiviöljyä

Täyte

  • 1 iso sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 400 g pakastepinaattia
  • 1 pkt (a’200 g ) maidotonta fetajuustoa, esim. Mö Kreikkalainen
  • 1 prk (a’200 g ) kaurafraichea
  • 1 dl paksua soijajogurttia, esim. Alpro Greek Style
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 1,5 dl yrttejä silputtuna (basilikaa, persiljaa, minttua)
  • 1 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
  • 1/2 tl mustapippuria

Ohje

  1. Sulata filotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Ota muffinipelti ja sipaise hiukan oliiviöljyä sen koloihin.
  2. Kuori ja pilko sipulit. Kuullota sipulisilppu pannulla pienessä tilkassa öljyä. Lisää pakastepinaatti. Paista seosta niin kauan, kunnes iso osa nesteestä on haihtunut. Ota pannu levyltä ja anna seoksen hieman jäähtyä.
  3. Sekoita jäähtyneeseen sipuli-pinaattiseokseen täytteen loput aineet, eli maidoton kreikkalainen juusto, kaurafraiche, soijarahka, maissitärkkelys, silputut yrtit ja mausteet.
  4. Avaa filotaikinarulla ja ota levyistä noin puolet riippuen muffinipellin kolojen määrästä (yhdestä levystä tulee kaksi nyyttiä). Suojaa loput filotaikinalevyt kuivumiselta peittämällä ne tuorekelmulla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä.
  5. Aseta iso leikkuulauta tai jokin muu hyvä työtaso eteesi ja ota pinosta varovasti yksi filotaikina-arkki. Voitele kevyesti levystä puolet oliiviöljyllä ja käännä alareuna yläreunan päälle siten, että taikina on kaksin kerroin. Voitele taitetun levyn puolikas öljyllä ja käännä alareuna uudestaan yläreunan päälle. Sipaise taitellun taikinalevyn päälle vielä kerran kevyesti öljyä ja leikkaa se kahteen osaan saksilla tai veitsellä. Painele palat muffivuoan koloihin ja jatka seuraavien levyjen kanssa samoin. Annostele noin puolet täyteestä vuokiin taikinan päälle ja taivuta taikinaliepeet lopuksi täytteen päälle.
  6. Paista nyyttejä 190`c uunin alatasolla noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Irrota hieman jäähtyneet nyytit koloista ja siirrä ne tarjoiluvadille.
  7. Valmista loput levyt ja täyte nyyteiksi ja paista.

Vinkki! Nyytit ovat parhaimmillaan vastapaistettuna. Säilytä jäähtyneitä nyyttejä kannellisessa astiassa jääkaapissa. Jos haluat nyyteistä uudelleen rapeita, lämmitä ne 140 ´c uunissa n. 10 minuuttia tarjoilua varten.

Vinkki! Voit lisätä nyyttien ruokaisuutta lisäämällä täytteeseen maustamatonta tofua.

Tässä herkussa on paljon ihanan lehteviä kerroksia!


Sitruuna-tuorejuustopullat

Vielä ainakin yksi sitruunainen resepti tähän kevääseen! Kaikenlaiset makeat ja raikkaat pullat, donitsit ja munkit kuuluvat vappuun. Tällä kertaa halusin kokeilla pullia, joissa on runsaasti makua ja täytettä. Täyte koostuu itse keitetystä sitruunatahnasta ja vegaanisesta tuorejuustosta. Pinta raidoitetaan vielä sokerikuorrutteella ja päälle voi halutessaan raastaa vielä sitruunankuorta. Nämä pullat on todellakin övereitä, mutta sillä lailla hyvällä tavalla! 😄

Sitruuna-tuorejuustopullat

  • Annoksia: 20
  • Tulosta

Pullataikina

  • 2 ½ dl kauramaitoa
  • 1 pss kuivahiivaa / 25 g tuorehiivaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • n. 7 dl vehnäjauhoja
  • 100 g maidotonta margariinia
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl sitruunan kuoriraastetta

Lemon curd

  • 1¼ dl sitruunamehua
  • 2 tl sitruunan kuorta
  • 1 prk (a’ 329 g ) kondensoitua kookosmaitoa
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 1 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria
  • ripaus suolaa 
  • ripaus kurkumaa väriksi

Täytteeseen 1 – 2 dl lemon curdia (resepti yllä) ja 1 rs (a`200 g) maidotonta maustamatonta tuorejuustoa (esim. Violife Creamy)

Tomusokerikuorrute

  • 2 ½ dl tomusokeria
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl sitruunan kuoriraastetta

Ainekset

  1. Valmista pullataikina. Sulata margariini. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva, sokerit, kardemumma ja suola. Lisää noin puolet jauhoista muutamassa osassa ja sekoita taikinaa hetki. Lisää loput jauhot vähitellen samalla koko ajan kädellä vaivaten. Voit maustaa taikinan halutessasi raastetulla sitruunankuorella. Lisää sulanut margariini alustamisen lopulla. Vaivaa taikinaa ja tunnustele, onko jauhoja tarpeeksi. Taikina saa jäädä mielummin hieman liian löysäksi kuin paksuksi.
  2. Taikina on valmista, kun se on 1. kimmoisaa, 2. irtoaa kulhosta ja 3. irtoaa kädestä. Kohota taikinaa noin tunti joko leivinliinalla peitettynä tai esimerkiksi mikroaaltouunissa (vedoton ja lämmin paikka). 
  3. Taikinan kohotessa valmista lemon curd. Mittaa kaikki lemon curdin ainekset kattilaan ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna hiljalleen, kunnes seos sakenee. Siirrä levyltä ja jäähdytä esimerkiksi vesihauteessa.
  4. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja kauli suorakaiteen muotoiseksi (n. 25 × 40 cm) levyksi.
  5. Sekoita tuorejuusto ja makusi mukaan valmistamaasi lemon curd -tahnaa suht tasaiseksi massaksi. Levitä täyte kaulitulle taikinalevylle. Kääri tiiviiksi rullaksi.
  6. Leikkaa taikinasta terävällä veitsellä 3–4 cm leveitä viipaleita. Nosta viipaleet leikkuupinta ylöspäin leivinpaperoidulle uunipellille tai paperisiin muotteihin. Painele pullia hieman matalammiksi.
  7. Kohota sitruunapullia leivinliinalla peitettynä n. 30 minuuttia.
  8. Paista sitruunapullia 225 asteisen uunin keskitasolla 12–15 minuuttia.
  9. Lopuksi valmista kuorrute. Sekoita tomusokeriin sen verran sitruunamehua, että saat notkean kuorrutuksen. Valuta kuorrutus jäähtyneille sitruunapuusteille. Viimeistele pullat halutessasi sitruunankuoriraasteella.

Ohje

Huom! En ole kokeillut täytettä muunlaisella tuorejuustolla, joten en voi luvata miten muut tuotteet kestävät uunissa kuumentamista.


Limonello-perunasalaatti

Muutamia vuosia siten limonello -tyyliin maustetut pastat olivat iso hitti. Kokeilin itsekin ainakin kikherne – ja tofupastaa ja ai että miten herkullisia ne olivat! Limonellossa kohtaavat sitruunan kipakkuus, täyteläinen kermaisuus, tymäkkä valkosipuli ja aromikas inkivääri.

Lähestyvä vappu saa ajattelemaan perunasalaattia, mutta tänä vuonna halusin vaihtelua perinteiseen perunasalaattiin. Niimpä ajattelin yhdistää ihanan limonellon kastikkeen ja perunasalaatin, sekä rouskuvia kasviksia ja rapeaa tempemurua. Tästä tuli kerrassaan ihana salaatti! Jos et pidä tempestä, voit tarjoilla salaatin kanssa myös vaikkapa vegekanasuikaleita tai paahdettuja kikherneitä. Inkiväärin kanssa kannattaa olla alkuun varovainen, maku vahvistuu salaatin tekeytyessä. Sitruunan ystävä raastaa päälle vielä luomusitruunan kuoriraastetta!

Limonello-perunasalaatti

  • Annoksia: 6
  • Tulosta

Perunasalaatti

  • 1 kg kiinteitä perunoita
  • 2 – 3 dl Oatly Turkish -kaurajogurttia (tai muuta vastaavaa, esimerkiksi kaura- tai soijafraichea)
  • 1 dl vegaanista majoneesia
  • pieni pala tuoretta inkivääriä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 rkl luomusitruunan kuorta
  • 4 rkl sitruunamehua
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • ½ valko- tai cayannepippuria

Marinoitu varsiparsakaali ja sipuli

  • 1 punasipuli
  • 1 pkt (a`150 g) varsiparsakaalia
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl vaahterasiirappia

Tempe

  • 1 pkt (a`250 g) Jalotempe soijapapu -tempeä
  • 1 – 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl balsamicoa

Tarjoiluun

1 pkt ( a`250 g ) tuoretta pinaattia

Ainekset

  1. Kuori ja keitä tai hörytä perunat kypsiksi. Jäähdytä. Perunoiden jäähtyessä valmista kastike.
  2. Sekoita keskenään kaurajogurtti ja majoneesi. Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja pilko valkosipuli. Raasta sitruunan kuorta ja purista mehu. Sekoita perunasalaatin kastikkeen ainekset keskenään. Lopuksi kuutioi jäähtyneet perunat ja sekoita kastike joukkoon. Siirrä jääkaappiin tekeytymään.
  3. Kuori ja suikaloi punasipuli. Huuhtele varsiparsakaali ja pilko sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Sekoita sipulin ja varsiparsakaalin joukkoon omenaviinietikka, rypsiöljy, suola ja sokeri. Sekoittele huolellisesti, jotta marinadia on joka puolella. Siirrä jääkaappiin tekeytymään.
  4. Kuutioi tempe ohuiksi suikaleiksi ja paista kuumalla pannulla rapeaksi. Siirrä pannulta astiaan ja sekoita joukkoon soija, rypsiöljy ja balsamico. Siirrä jääkaappiin. Anna salaatin osien makujen tekeytyä muutama tunti tai vaikka seuraavaan päivään.
  5. Kokoa salaatti. Huuhtele tuore pinaatti ja asettele tarjoilukulhon pohjalle. Sekoita kevyesti keskenään perunasalaatti ja marinoidut sipulit ja varsiparsakaalit. Asettele salaatti tarjoiluastiaan pinaatinlehtien päälle. Murustele lopuksi marinoitu tempe salaatin pinnalle.

Ohje

Huom! Jos pidät varsiparsakaalista, voit hyvin tuplata määrän tähän salaattiin. Lisää silloin hieman myös marinadin aineksia.

Gluteeniton? Käytä gluteenitonta soijakastiketta. Tarkista käyttämästäsi kaura/-soijafraichesta tai jogurtista gluteenittomuus. Jalotempen soijapapu -tempessä saattaa olla jäämiä esimerkiksi rukiista, mutta ainakin Tofumoonin tempet ovat gluteenittomia.


Yön yli Weetabix

Jokin aika sitten törmäsin Pinterestissä ”Overnight Weetabix” -resepteihin (esimerkiksi tähän Sainsbury`s Magazinen reseptiin) . Jos rehellisiä ollaan, ensimmäinen ajatus oli: ”Onko mitään kaameampaa, kuin vettynyt Weetabix?!” Ajatus alkoi kuitenkin kiinnostaa, koska meillä syödään paljon Weetabixejä. Olen myös jo jonkin aikaa etsinyt arkiaamupalaa, joka olisi tuorepuuron tavoin helposti valmisteltava ja aamulla valmis syötäväksi.

Tällä kertaa olen iloinen, että annoin tälle reseptille mahdollisuuden. Nämä näppärät annokset ovat herkullisia, täyttäviä ja loputtomasti varioitavissa. Vaihtelua annoksiin saa käyttämällä erilaisia mausteita (esim. vaniljaa, kardemummaa, kanelia), pähkinöitä, erimakuisia kasvipohjaisia jogurtteja, erilaisia kasvimaitoja tai muita nesteitä, hilloja ja tahnoja sekä vaihtelevasti marjoja ja hedelmiä. Tein kolme erilaista annosta esimerkiksi, mutta kannustan rohkeasti kokeilemaan erilaisia makuyhdistelmiä! Vegaanisen lemon curd -tahnan valmistat helposti tästä postauksesta löytyvällä ohjeella. Katsotaan kokoaminen vaihe vaiheelta ja siirrytään sen jälkeen tarkempiin resepteihin.

  1. Kaksi Weetabix -muroketta murustetaan annosvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi (voit käyttää lasista tai muovista rasiaa). Tämän jälkeen murokkeen päälle kaadetaan ¾ dl kasvimaitoa niin, että massa kostuu tasaisesti. Kostuttamiseen voi halutessaan käyttää myös tuoremehua tai jopa kylmää kahvia (banaani-biscoffversioon kahvi voisi hyvinkin sopia). Olen testannut reseptin sekä Weetabixilla, että kaurapohjaisella Oatbixilla. Molemmat toimivat.

2. Tämän jälkeen murokepohjan päälle levitetään marjoja tai hedelmää, esimerkiksi banaanisiivuja, vadelmia, mansikoita tai mustikoita.

3. Seuraavaksi hedelmä/marjakerroksen päälle levitetään 1 ½ dl kasvipohjaista maustamatonta jogurttia. Itse pidän eniten soijajogurtista, erityisesti Alpro Mild & Creamy maustamattomasta. Myös paksu kaurajogurtti käy hyvin. Jos annoksesta haluaa proteiinipitoisemman, jogurtin tilalla voi käyttää soijarahkaa (Alpro Greek style) tai jogurtin joukkoon voi sekoittaa hieman proteiinijauhetta. Jogurttia voi halutessaan maustaa hieman vaikka valmiilla hedelmä- tai marjasoseella.

4. Lopuksi lisätään päälliset. Päälle voi laittaa samoja sattumia kuin murokepohjan päällekin. Lisäksi koristeluun sopii erilaiset hedelmä- ja marjasoseet, kastikkeet tai tahnat. Tässä tapauksessa persikkasosetta, lemon curdia ja biscoff -keksilevitettä! Pinnalle voi lisätä myös vaikkapa pähkinöitä, granolaa tai muuta mieleistä rouskuvaa.

Yön yli Weetabix

  • Annoksia: 1
  • Tulosta

Ainekset

  • 2 Weetabix -muroketta (myös kaurapohjainen Oatbix toimii)
  • ¾ dl kasvimaitoa

Banaani-biscoff

  • 1 pieni banaani
  • 1 ½ dl kasvipohjaista jogurttia
  • 2 rkl biscoff -keksilevitettä
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • kanelia

Mansikka-lemon curd

  • 1 dl mansikoita
  • 2 rkl lemon curdia
  • 1 ½ dl kasvipohjaista jogurttia
  • kookoshiutaleita

Vadelma-persikka

  • 1 dl vadelmia
  • 2 rkl persikkasosetta
  • mantelilastuja

Ohje

  1. Murusta Weetabix -murokkeet annosvuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Kaada murustettujen murokkeiden päälle ¾ dl kasvimaitoa niin, että massa kostuu tasaisesti.
  2. Valitse, minkä makuisen annoksen haluat tehdä. Banaani- biscoff: Viipaloi banaani siivuiksi ja levitä suurin osa viipaleista pohjamassan päälle. Ripota viipaleiden päälle hieman kanelia. Mausta jogurtti vaahterasiirapilla ja levitä banaaniviipaleiden päälle. Lämmitä keksilevitettä hetki miedolla lämmöllä mikroaaltouunissa ja valuta jogurtin päälle. Koristele lopuilla banaaniviipaleilla ja ripota hieman kanelia pinnalle. Mansikka-lemon curd: Viipaloi mansikat ja levitä suurin osa viipaleista pohjamassan päälle. Sekoita jogurtti ja 1 rkl lemon curdia keskenään ja levitä mansikoiden päälle. Koristele lopuilla mansikoilla, lemon curdilla ja kookoshiutaleilla. Vadelma-persikka: Asettele suurin osa vadelmista pohjamassan päälle. Sekoita jogurtti ja 1 rkl persikkasosetta keskenään ja levitä vadelmien päälle. Koristele lopuilla vadelmilla, persikkasoseella ja mantelilastuilla.
  3. Siirrä jääkaappiin tekeytymään seuraavaan aamuun. Jos sinulla kuitenkin on akuutti nälkä, mikään ei estä syömästä annosta vaikka heti. Valmis annos säilyy jääkaapissa 2-3 vrk.

Huom! Annos on aika reilun kokoinen. Jos sinulla ei ole aamuisin kovin iso nälkä, voit huoletta puolittaa reseptin. Annoksen voi silloin koota pienempään rasiaan tai vaikka kahvikuppiin, jos annosta ei tarvitse kuljettaa.

Valmiita annoksia odottamassa seuraavaa aamua!


Pehmoiset banaani-marjamuffinit G

Huomasin, ettei netistä löydy vegaanista marjaisaa banaanimuffinien reseptiä (varsinkaan tällaista välipalaversiota). Päätin korjata tilanteen! Joten tässä tulee vegaaniset, gluteenittomat, soijattomat, kuitupitoiset ja miltei sokerittomat välipalamuffinit. Meillä tällaiset marjaisat välipalamuffinit ovat jatkuvassa käytössä. Muffineja on oltava aina pakkasessa, josta niitä on helppo lämmittää nopeaksi välipalaksi. Yksikin tällainen pullea muffini on jo ihan kelpo välipala.

Banaanimuffinin idea on, että banaanin ansiosta lisättyä sokeria ei taikinaan juuri tarvita. Banaani tekee muffiniin myös kuohkean rakenteen. Pellavansiemenet ja mantelijauhe tuovat lisäkuitua ja hyviä rasvoja. Olen tykästynyt kaurajauhoihin, kaurassa on herkullisen ”pyöreä” maku. Kaurajauhosta tehdyt leivonnaiset eivät kuitenkaan kohoa niin hyvin, joten kaverina on hyvä olla myös muita jauhoja. Gluteenittomia reseptejä toivotaan ihan tosi usein, joten tällä kertaa ajattelin tehdä reseptistä myös gluteenittoman.

Olen vasta aloittelija gluteenittomassa leivonnassa. Erilaisissa leivontoseoksissa on paljon eroja. Isoja eroja aiheuttaa käytettyjen jauhojen laatu ja se, onko sisältääkö seos psylliumia. Psyllium on ratamokasvin kuivatusta siemenkuoresta valmistettu kuitulisä. Sitä käytetään usein etenkin gluteenittomassa leivonnassa, koska se tuo leivonnaisille samanlaista sitkoa ja kuohkeutta kuin gluteeni niihin toisi. Psyllium on todella kuitupitoista ja se turpoaa runsaasti nesteessä. Virtasalmen viljatuoteen leivontaseoksessa on psylliumia, kun taas Semperin vastaavassa ei. Semperin seoksessa on myös sokeria. Olen testannut muffinit hyvällä lopputuloksella molemmilla seoksilla. Virtasalmen seoksella rakenteesta tulee vähän tuhdimpi ja kuitupitoisempi.

Pehmoiset baanani-marjamuffinit

  • Annoksia: 12
  • Tulosta

Ainekset

  • 3 ruskeapilkullista banaania
  • 3 dl kauramaitoa
  • ½ dl rypsiöljyä
  • 1 tl kardemummaa
  • 3 rkl pellavansiemenrouhetta
  • 2 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Virtasalmen viljatuote vaalea jauhoseos tai Semper fin mix)
  • 3 dl gluteenittomia kaurajahoja
  • ½ dl mantelijauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • neljä kourallista (n. 3 dl) valitsemiasi pakastemarjoja, esimerkiksi mustikoita ja vadelmia

Ohje

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Muussaa banaanit haarukalla soseeksi – soseen ei tarvitse olla sileää, vaan vähän sinne päin. Sekoita joukkoon kauramaito, öljy, kardemumma ja pellavansiemenrouhe. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää sitten taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon marjat.
  3. Jaa muffinivuokiin tai muffinipellille. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Varmista muffinin kypsyys tikulla kokeilemalla, jos tikkuun ei jää taikinaa, muffini on kypsä. Anna jäähtyä ja nauti.

Muokkaa vauvalle! Nämä muffinit käyvät vauvan maisteltaviksi pienin muutoksin kudesta kukaudesta eteenpäin. Jätä pellavansimenrouhe pois reseptistä. Jätä myös vaniljasokeri pois reseptistä, voit laittaa tilalle vaniljajauhetta. Käytä nesteenä alle 12 kk vauvalle luomukauramaitoa (eli ei vitaminoitua versiota) tai vettä. Gluteenittomaksi jauhoseokseksi suosittelen vauvalle vitaminoimatonta ja sokeritonta jauhoseosta, eli vaikkapa tuota Virtasalmen viljatuotteen seosta.

Vinkki! Jos sinulla ei ole gluteenittomia jauhoseoksia, eikä muffinien tarvitse olla gluteenittomia – voit hyvin käyttää jauhoseoksen tilalla vehnäjauhoja.