Suklaakiisseli

Kiisseli on klassikkojälkiruoka jo kotitaloustunneilta. Siitä voi toki olla montaa mieltä voiko kiisseliä sanoa jälkiruoaksi ollenkaan, mutta tätä suklaakiisseliä kyllä voi. Keitin tästä useita eri versioita, kunnes vihdoin resepti oli kohdallaan. Rakenne on paksu ja vanukasmainen, ja suklaista makua voi säädellä oman mieltymyksensä mukaan. Käytän pohjana valmista kaurapohjaista kaakaojuomaa, jolloin kiisselin tekoon ei yksinkertaisimmillaan tarvitse kuin kaakaojuomaa ja maizenaa. Simppeliä ja herkullista!

Suklaakiisseli

  • Annoksia: 4
  • Tulosta

Ainekset

  • 0,75l kaurapohjaista kaakaojuomaa
  • 4 rkl maissitärkkelystä
  • kaakaojauhetta, sokeria maun mukaan
  • koristeluun kauravispiä, suklaarouhetta, mansikoita

Ohje

  1. Mittaa kaakaojuoma ja maissitärkkelys paksupohjaiseen kattilaan. Sekoita voimakkaasti.
  2. Kuumenna seosta koko-ajan sekoittaen, kunnes se alkaa paksuuntua. Maistele ja lisää kaakaojauhetta ja sokeria tarvittaessa.
  3. Ota kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä hieman.
  4. Jaa tarjoiluastioihin ja siirrä jääkaappiin hyytymään n. 2 tunniksi.
  5. Vispaa hieman kauravispiä vaahdoksi ja mausta vaniljalla. Annostele nokare vispiä kiisseleiden päälle, paina vaahtoon muutama mansikkaviipale ja ripota päälle suklaarouhetta.

Kiisseli sopii piristämään ihan tavallista arkipäivää.

One thought on “Suklaakiisseli

  1. Päivitysilmoitus: Helpot vegaaniset pääruoat ja välipalat | Vegaanin ruokavuosi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s