Kesäiset aamupalat lasten kanssa 5 x

Kesällä ei ole kiire minnekään! Parasta on heräämisen jälkeen venytellä pitkään sängyssä, hipsiä sohvalle tai ulos tuoksuttelemaan ulkoilmaa ja pyöritellä ajatusta ”mitä kivaa tänään tehtäisiin?”. Loman aikana meillä on otettu tavaksi kattaa aamupala terassille, nyt kun kelit on olleet mitä ihanimmat. Aamupaloihin on kuulunut tietysti paljon ihania kesän hedelmiä kuten vesimelonia ja nektariinia, kasviksia kuten suoraan kasvihuoneelta haettuja kurkkua sekä pikkutomaateja ja myös makeita porkkanoita. Ensimmäisiä herneitäkin on päästy jo maistamaan!

Aamupalapöytään on kuulunut toki muutakin ja niistä haluan nyt esitellä meidän top 5:sen! Mieleenpainuvimpana tietysti JÄÄTELÖ! Aamupalaksi? KYLLÄ! Näissä puikoissa onkin miltei sama sisältö kuin tavallisessa jogurtti-myslikulhossa, vaan tärkeintä onkin se, että se on jäädytetty ja siinä on tikku 😀 Toisena listalla on puuromuffinit/donitsit. Nämä ovat herkullisia, ravitsevia ja myöskin täyttäviä. Kolmas lasten toiveresepti on mansikkarahka, siitä ei vaan koskaan saa tarpeekseen. Raikasta, kermaista, ja kyllä, vegaanista. Neljäntenä teeleipä, joka on myös pelastus silloin kun luulit että kaapissa on vielä leipää mutta aamulla sinua keittiössä moikkaa tyhjä leipäkori. Tämä on tuttu klassikko köksäntunneilta, jota monessa taloudessa on harmillisen harvoin valmistettu ”sitten niiden aikojen”. Viimeinen resepti on enemmänkin tarjoiluehdotus kuin resepti, hauska sellainen!

Alta löydät reseptit näihin ihaniin aamupaloihin. Kaikissa ohjeissa on helpot tekovaiheet ja ne ovat omiaan valmistettavaksi yhdessä lasten kanssa. Jos esimerkiksi ajatus lasten kanssa leipomisesta ennen kahvia on kuitenkin liian absurdi ajatus, suosittelen pistämään piirretyt pyörimään. Toivottavasti näistä löytyy teille uusia suosikkeja 🙂

Marjaisat soijajogurtti-myslipuikot 6 kpl

  • 400 g mansikkaista soijajogurttia (esim. Alpro Greek style)
  • 1 ½ dl kotimaisia vadelmia/ulkolaisia kuumennettuna
  • n. 1 dl mieleistä granolaa
  • n. 1 rkl kookosmannaa/jäätelöpuikko
  • koristeeksi esim. marjajauhetta/pakastekuivattuja marjoja
  1. Asettele jäätelömuottiin kerroksittain soijajogurttia, vadelmaa ja granolaa. Pakasta vähintään 6 h.
  2. Irrota jäätelöt muotista ja kuorruta kookosmannalla. Ripottele koristeet pintaan.

Jos haluat itse säädellä sokerin määrää, voit käyttää maustamatonta soijajogurttia ja makeuttaa sen ripauksella vaniljaa ja lorauksella vaahterasiirappia. Lisää tällöin hieman vadelmien määrää tai käytä tuoreita mansikoita lisänä.

Tarjoiluun kannattaa käyttää jääpaloilla täytettyä astiaa, jos puikot joutuvat odottelemaan syöntiä.

Herukkaiset puurodonitsit 18 kpl, (eli 3 vuoallista)

  • 1 l kaurahiutaleita
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ dl fariinisokeria
  • 6 dl kauramaitoa
  • 1 banaani muusattuna
  • 2 ½ dl mustaherukoita
  • 1 dl kokonaisia kuorimattomia manteleita
  • maidotonta margariinia vuoan voiteluun
  1. Aseta uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mittaa kaurahiutaleet, kaneli, leivinjauhe, suola ja sokerit suureen kulhoon ja sekoita keskenään. Lisää kauramaito, muusattu banaani ja mustaherukat ja kääntele tasaiseksi taikinaksi.

2. Paahda manteleita kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Anna jäähtyä hetki. Aseta mantelit leikkulaudalle ja pilko veitsellä rouheeksi. Mantelit saavat jäädä reilun kokoisiksi paloiksi, jos pidät ”sattumista”. Lisää mantelit taikinan joukkoon. 

3. Voitele donitsivuoan kolot. Jaa taikina vuokiin ja paista 200 asteessa 20 minuttia. Nauti lämpimänä 

Muokkaa vauvalle! Jos haluat, voit valmistaa näitä donitseja myös vauvalle. Jätä sokerit pois taikinasta ja lisää tilalle toinen muussattu banaani. Jätä myös mantelit pois, tai jauha ne aivan pieneksi. Tällöin vauva voi maistella donitseja 6 kk iästä eteenpäin.

Vinkki! Donitsien makeutus tulee muussatusta banaanista ja fariini- sekä vaniljasokerista. Jos et pidä banaanista, sen voi jättää kokonaan poiskin. Tällöin sopiva fariinisokerin määrä on n. 1 dl.

Vinkki! Taikina maustuu tällä kertaa mustaherukoilla ja rouskuviksi paahdetuilla manteleilla. Ohjeeseen voi kuitenkin laittaa muitakin mieleisiään marjoja ja vaihdella vuodenajan mukaan. Herkulliselta voisi maistua esimerkiksi omenakuutioilla maustetut muffinit tai raparperin ja mansikan yhdistelmä. potentiaalinen vaihtoehto voisi olla myös pähkinä-rusinadonitsit. Puurodonitsit kestävät myös mainiosti pakastamista.

Mansikkarahka 6 annosta

  • 1 prk kauravispiä (esim. Fazer Aito)
  • 400g soijapohjaista rahkavalmistetta
  • 500 g kotimaisia mansikoita
  • (-3 rkl sokeria, tätä ei vauva tarvitse)
  1. Vispaa kerma vaahdoksi ja kääntele joukkoon rahkavalmiste. 

2. Paloittele mansikat reiluiksi paloiksi. Sekoita mansikat rahkamassan joukkoon ja mausta sokerilla. Tarjoile kylmänä! Halutessasi ripota päälle strösseliä 😀

Vinkki! Jos lähikaupastasi ei löydy soijapohjaista rahkavalmistetta (eli Alpron Go On:ia), voit käyttää tilalla myös maustamatonta kaura/soijajogurttia. 

Maukas ja nopsa teeleipä 4 annosta

  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 2dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 2 dl kauramaitoa
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • pinnalle auringonkukansiemeniä
  1. Aseta uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään laakeassa kulhossa.
  3. Mittaa ja kääntele joukkoon kauramaito ja öljy.
  4. Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla ja taputtele taikina pellille. Muotoile tasaiseksi ympyräksi. Ripottele halutessasi pinnalle auringonkukansiemeniä.
  5. Paista uunin keskitasolla n. 15min.

Lempparijogurttia ja syötävää luonnosta

Alkukesästä luonto puhkeaa kukkaan ja on hauska tutkia mitä kaikkea syötävää pihapiiristä löytyy. Syötäviä ja yleisiä kukkia ovat ainakin voikukka, keto-orvokki, ruohosipulin kukat sekä metsissä viihtyvän käenkaalin eli ketunleivän kukat ja lehdet. Poimi villiyrtit metsästä tai pihapiiristä, mahdollisimman puhtaalta paikalta. Älä poimi tai varsinkaan maista mitään, jonka tunnistuksesta et ole varma. Lisää tietoa villiyrttien keräämisestä ja tunnistamisesta löydät esimerkiksi luontoportin sivuilta.

Kesä ja kukat 🙂

3 thoughts on “Kesäiset aamupalat lasten kanssa 5 x

  1. Päivitysilmoitus: Helpot vegaaniset pääruoat ja välipalat | Vegaanin ruokavuosi

Jätä kommentti