Jos meillä ei syödä perunaa, syödään yleensä pastaa. Lapset eivät hirveästi pidä kastikkeista, joten olen kehittänyt tällaisen ”kompromissiruoan”, jossa maukas kastike vähän kuin häviää pastan joukkoon. Paras pastakastike syntyy mielestäni soijarouheesta. Soijarouhe paistetaan runsaassa öljyssä, jotta kastikkeesta tulee täyteläinen. Soijakastike ja aurinkokuivatut tomaatit yhdessä tomaattipyreen ja paseeratun tomaatin kanssa takaavat ihanan umamisen maun. Maistuva pikaruoka, jolle on aina paikkansa!
1 pieni purkki (n. 210 g ) hienoa tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
1-2 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
1 tl kuivattua oreganoa
1tl kuivattua basilikaa
1 tl paprikajauhetta
½ tl mustapippuria
½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja
300 g täysjyväspagettia (tarvittaessa gluteenitonta)
koristeeksi kirsikkatomaatteja ja tuoretta basilikaa
Ohje
Kuori ja hienonna sipulit ja porkkanat. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit ja porkkanat. Kuullota hetki niin, että sipuli ja porkana pehmenevät hieman. Lisää soijarouhe ja paista aineksia hetki sekoitellen. Lisää vettä ensin vähän kerrallaan ja anna soijarouheen turvota. Kun kaikki vesi on haihtunut, lisää vettä.
Lisää tomaattipyre ja -murska. Lisää kasvisliemikuutio, soijakastike, sitruunamehu ja mausteet.
Laita pasta kiehumaan ja hienonna sillä aikaa aurinkokuivatut tomaatit pieneksi hakkelukseksi.
Lisää hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit kastikkeen joukkoon ja sekoittele hetki. Maista ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Jos kastike on kovin paksua, voit lisästä joukkoon hieman pastan keitinvettä.
Tarjoa spagetin kanssa. Koristele annokset kirsikkatomaateilla ja tuoreella basilikalla.
Muokkaa vauvalle! Tämä kastike maistuu mainiosti myös alle 1 -vuotiaille! Tee kastiketta vauvalle (7kk lähtien) seuraavasti: Jätä soijakastike, kasvisliemikuutio ja aurinkokuivattu tomaatti pois tai lisää ne vasta, kun olet ottanut vauvan annoksen sivuun. Tarkista tomaattipyreen ja paseeratun tomaatin suolattomuus.
Helmikuu on virallinen herkkusuiden kuukausi. Runebergin päivä, ystävänpäivä, laskiainen ja mitä näitä nyt on. Tähän vuodenaikaan tekee mieli leipoa ja herkutella tavallista useammin. Brownie on yksi lempileivonnaisistani, mutta en pidä kuitenkaan kovin makeista ja raskaista herkuista. Tähän reseptiin sain inspiraatiota Minimalist Baker -blogin ohjeesta, josta muokkasin omaan suuhuni ja suomalaisiin mittoihin sopivan version. En hirveästi pidä makeasta bataatista ruoanlaitossa, mutta leivonnaisiin se todella sopii. Bataatin ansiosta browniet pysyvät todella mehevinä. Bataattia voi kypsentää kerralla isomman satsin ja pakastaa odottamaan leivontahetkeä. Muut ainekset näihin herkkuihin ovat simppelit ja niitä useimmiten löytyy kaapista valmiina. Haastan sut kokeilemaan tätä herkkua!
2 ½ dl bataattisosetta ( 1 keskikokoinen bataatti)
1 ½ dl vaahterasiirappia
1 ¼ dl maapähkinävoita
2 rkl rypsiöljyä
1 tl vaniljauutetta
1 ½ dl leivontakaakaota
1 ½ dl kaurajauhoja (tarvittaessa gluteenittomia)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g pekaanipähkinöitä
80 g maidotonta tummaa suklaata
(halutessasi 2 tl pikakahvijauhetta)
Ohje
Kypsennä ensiksi bataatti. Voit pestä ja halkaista bataatin parin sentin paksuisiksi kiekoiksi. Paahda 200 asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, kunnes kiekot ovat kauttaaltaan pehmenneet. Poista bataatin kuori kiekkojen reunoilta ja soseuta bataatti tasaiseksi sauvasekoittimella. Vaihtoehtoisesti voit kuoria ja kuutioida bataatin ja sen jälkeen hauduttaa kypsäksi paistinpannulla tai kasarissa pienessä vesitilkassa.
Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen. Lisää soseutetun bataatin joukkoon vaahterasiirappi, maapähkinävoi, vaniljauute ja rypsiöljy. Sekoita.
Sekoita keskenään kuivat aineet eli kaakaojauhe, kaurajauho, leivinjauhe ja ripaus suolaa. Lisää kuivat aineet märkien joukkoon ja sekoittele tasaiseksi. Taikinan tulisi olla paksuhkoa, muttei kuitenkaan kuivan oloista.
Vuoraa n. 25 x 20 cm vuoka leivinpaperilla ja painele taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Rouhi ja ripottele päälle pekaaninpähkinöitä ja tummaa suklaata.
Paista n. 30 minuuttia uunin keskitasolla. Nauti lämpimänä. Browniet säilyvät (jos säilyvät 😉 ) jääkaapissa ilmatiiviissä astiassa n. viikon. Browniet voi myös pakastaa.
Vinkki! Jos haluat brownieen syvemmän kaakaon maun, lisää taikinaan muutama teelusikallinen pikakahvijauhetta.
Kuohkeita, sisältä meheviä, maukkaita ja sopivan rasvaisia. Sellainen kai on hyvä suolainen muffini, ja niin myös nämä juustoiset parsakaalimuffinit! Parsakaali on yksi lempi kasviksistani ja yhdessä juuston kanssa yhdistelmä on vastustamaton.
Resepti on veganisoitu internetin syövereistä löytämästäni reseptistä, jossa oli monta kananmunaa. Tässä reseptissä muna on korvattu turvotetuilla chiansiemenillä ja pehmeyttä tuo myös omenaviinietikalla saostettu soijamaito. Muffinit ovat kiva lisä vaikka keiton kaveriksi, tarjoiltavaksi illanistujaisissa tai vaikka eväänä töissä tai retkellä. Jos et jostain syystä pidä parsakaalista, voit laittaa tilalle vaikkapa kevyesti paistettua pinaattia ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
n. 100 g parsakaalin nuppuja (1 ½ dl murustettuna)
100 g vegejuustoa
Ohje
Mittaa vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda, suola ja ravintohiivahiutaleet kulhoon ja sekoita keskenään.
Kuumenna vettä vedenkeittimessä ja sekoita pienessä kipossa keskenään 1 rkl chiansiemeniä (tai 1 ½ rkl pellavansimenerouhetta) ja 3 rkl kuumaa vettä. Siirrä sivuun tekeytymään.
Mittaa soijajuoma astiaan ja sekoita joukkoon 1 rkl omenaviinietikkaa. Jätä hetkeksi tekeytymään.
Huuhtele parsakaali ja nypi sen kukinnon pieniksi palasiksi. Siirrä “parsakaalimuru” mikronkestävään astiaan ja lisää joukkoon pari ruokalusikallista vettä. Siirrä kulho mikroon, peitä kuvulla ja kypsennä kevyesti ⅔ teholla n. minuutin. Raasta vegejuusto.
Aseta uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sekoita turvonneet chinasimenet ja rypsiöljy soijamaito-omenaviinietikkaseokseen. Lisää seos pienissä erissä kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja lisää lopuksi mukaan juustoraaste ja parsakaalimuru.
Voitele muffinivuoan kolot tai aseta koloihin paperiset muffinivuoat. Jaa taikina tasaisesti 12 koloon, n. 2 rkl taikinaa jokaiseen kolon.
Paista uunin keskitasolla 30 – 35 minuuttia, kunnes muffinit ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä. Parhaimmillaan uunituoreena!
Tammikuu vierähti taas yhdessä hujauksessa. Monelle vuoden vaihteeseen kuuluu menneen vuoden muisteleminen ja uuden suunnittelu. Se on myös täydellinen ajankohta haastaa itseä uusiin juttuihin, kuten vaikkapa vihreämpään elämäntapaan. Vegaanihaasteella on tänä vuonna suuri juhla, kun haaste täytti 10 vuotta – onneksi olkoon vegaanihaaste! Tammikuussa haasteen otti vastaan ennätykselliset 26 000 ihmistä – VAU! Haasteen ympärille on kasvanut todella kattava ja monipuolinen kokonaisuus, mutta edelleen keskiössä ovat monipuoliset päivittäiset uutiskirjeet, Facebook -ryhmä ja tietysti reseptit. Haasteella on muhkea reseptipankki, mutta lisäksi jokaiselle kuukauden haastepäivälle on suunniteltu erityinen päivän resepti. Viime keväänä sain yllättäen yhteydenoton ja minua pyydettiin mukaan uudistamaan haasteen päivän reseptit! Olin ihan mielettömän innoissani, että saan olla mukana näin hienossa projektissa. Samalla olin myös kauhuissani, koska näillä resepteillä todella kokataan paljon ja tämä oli ensimmäinen työstämäni ns. ”tilaustyö”. Syksyn mittaan hääräilin paljon omassa keittiössäni ja useana viikonloppuna pakkasin ruoat rasioihin, keräsin kuvauskamppeet mukaan ja majoittauduin mummini valoisaan keittiöön kuvaamaan annoksia. Reseptien taustalla on paljon suunnittelutyötä niin raaka-aineiden kuin valmistusmenetelmien kanssa ja lisäksi kolmen suunnittelijan resepteistä piti saada aikaan toimiva kokonaisuus täynnä nopeita arkiruokia, perjantain herkkuruokia ja viikonloppujen hieman enemmän vaivaa vaativia reseptejä.
Oma osuuteni oli kymmenen reseptiä, jotka haluan nyt esitellä teille yksitellen. Reseptin nimeä klikkaamalla pääset suoraa haasteen sivuille ja kyseiseen reseptiin. Toivottavasti rohkaistut kokeilemaan 🙂
Vinkkaan vielä haasteen webinaareista, joista itse innostuin tänä vuonna erityisesti. Kaikki tämän ja viime vuoden webinaarit ja hyödylliset opastetut kauppakierrokset löydät täältä *klik* .
Seitan-sienipasta on herkullinen ja nopea arkiruoka, joka maistuu kaikille. Tämä herkkusienillä täydennetty ja yrttiöljyllä viimeistelty ruoka sopii myös viikonloppuun ja valmistuu lähes yhtä pikaisesti kuin pasta kiehuu!
Tällä reseptillä saat nopeasti herkullisia ja hyvin kasassa pysyviä pyöryköitä. Ne maistuvat kotoisan juuresmuusin sekä kylmän kurkkukastikkeen kera. Pyörykät sopivat hyvin myös vaikkapa viikonlopun dippitarjottimelle tai välipalaksi – pyöryköitä kannattaakin tehdä kerralla vaikka tuplamäärä!
Tämä on helppo makaronilaatikon perusohje, johon makaroneja ei tarvitse erikseen keittää. Tarjoile makaronilaatikko tutun ja turvallisen ketsupin, porkkanaraasteen sekä suussasulaviksi paahdettujen ruusukaalien kanssa.
Jos munakoiso ei ole sinulle vielä tuttu kasvis, on tässä oiva resepti sen kokeilulle. Munakoisopyörykät ja tomaattikastikkeen voi tarjoilla esimerkiksi pastan kanssa, mutta niiden kaveriksi sopii myös ohra, riisi tai kvinoa. Tekovaiheita reseptissä on useampi, mutta aktiivista kokkausaikaa ei kulu paljoa. Tomaattikastikekin syntyy käden käänteessä valmiista paseeratusta tomaatista ja mausteista. Jos jääkaapissasi on yksinäinen kaurakermakermapurkki, voit lisätä myös sen kastikkeeseen.
Maustamaton tofu on sellaisenaan hyvin miedon makuinen raaka-aine. Sopivilla mausteilla ja kypsennystavalla siitäkin saa oikein maukasta syötävää. Yksi tapa on repiä tofu pieniksi palasiksi ja paahtaa uunissa mausteiden kera. Tofumuru sujahtaa pitaleipien täytteeksi, mutta sopii myös vaikkapa sosekeiton päälle tai salaatin lisukkeeksi.
Soijarouheesta saa herkullista ja mehevää, kun sen paistaa ensin kuivana öljyssä ja turvottaa sitten mausteiden kera. Tällä tavoin valmistettu soijarouhetäyte sopii loistavasti rapeiden toastien väliin. Valmista toastien kaveriksi myös ihana parsakaalisalaatti!
Tämä keitto lämmittää ihanasti. Ruokaisuutta keitto saa perunasta sekä pastasta ja proteiinia tofusta. Kuutioidun savutofun voi lisätä keittoon sellaisenaan, mutta voit halutessasi paistaa siihen ensin maukkaan paistopinnan ja lisätä tofun annokseen vasta lautasella.
Valkoiset pavut sopivat erityisen hyvin sosekeittoon, kuten tähän herkullisen pehmeään tomaattikeittoon. Punertavasta väristään huolimatta keitto sisältää myös vihreän kasviksen eli parsakaalia!
Hernis on monikäyttöinen, edullinen ja hyvin säilyvä kasviproteiini, joka sopii niin lämpimiin kuin kylmiinkin ruokiin. Tässä reseptissä Herniksestä valmistuu herkullinen uuniperunoiden täyte. Jos täytettä jää yli, se sopii mainiosti eväsleipien väliin!
Soijasuikaleet ovat edullisia ja näppäriä kuivakaapin hätävarana. Tässä reseptissä ne turvotetaan mausteiden kanssa suoraan pannulla, jolloin ne valmistuvat nopeammin kuin erikseen keittämällä. Wokki syntyy nopeasti sillä aikaa, kun lisukeohra kiehuu! Se on hyvää samantien, mutta melkein vielä parempaa seuraavana päivänä eli se sopii mainiosti myös evääksi.
Tässä tulee henkilökohtainen ja pitkä-ainkainen lempparismoothieni. Reseptin julkaisin Instagramin puolella jo viime keväänä ja nyt on aika saada se blogiin turvaan! Lauantaisin tykkään mennä jumppaan aamulla, mutta myös nukkua riittävän pitkään. Tällöin täyttävä ja helposti sulava smoothie on aamun pelastus! Tofusmoothie pitää hyvin nälkää ja sitä voi juoda ison lasillisen ja lähteä heti perään treenaamaan.
Tämä smoothie on siis oivallinen välipala niin maun, ravintosisällöt kuin sulavuudenkin kannalta! Olin kauan kyllästynyt banaaniin smoothiessa, mutta hapokkaiden marjojen kanssa se on oivallinen pari. Tähän aikaan vuodesta pakkasessa on vielä hyvin marjoja. Voit käyttää oikeastaan millaisia haluat, kokeilemalla löydät omaan makuusi sopivat. Itse suosin punaherukoita ja vadelmia, mutta voit käyttää myös vaikkapa mustaherukoita, puolukoita tai mansikkaa. Jalotofu toi jonkun aikaa sitten takaisin markkinoille pehmeän tofun, joka on todella monikäyttöinen niin lämpimissä, kuin makeissa ruoissa. Tähän juomaan tofu tuo proteiinia, pehmeyttä ja ruokaisuutta. Jos et kuitenkaan löydä pehmeää tofua, voit käyttää tilalla soijapohjaista rahkavalmistetta. Ei kun blenderi käyntiin! 😉
Mittaa kaikki ainekset blenderiin, aja tasaiseksi ja nauti! Parasta jääkylmänä.
Muokkaa vauvalle! Tämä juoma sopii pienin muokkauksin myös vauvan maisteltavaksi 6kk eteenpäin. Siemeniä ei suositella alle 1 -vuotiaille erityisesti niihin kertyvän kadmiumin takia, joten jätä hampunsimenet pois reseptistä.
Pehmeä, eli silken tofu on nimensä mukaisesti silkkistä syötävää. Proteiinia on 5,5g /100g, eli tässä smoothiesatsissa 13,75 g!
Tämän pasteijan resepti on ollut käytössäni jo pian vuosikymmenen. Teen sitä aina silloin tällöin, mutta jostain syystä en ole siirtänyt siirtänyt blogin asti. Hetki sitten valmistin taas ja muistin, miten hirmuhyvää tämä pehmeä pasteija onkaan! Hoksasin myös, että maksaton pasteija sopii erityisen hyvin joulunaikaan – makealle limpulle kaveriksi tai juustotarjottimelle keksien ja erinäisten lisukkeiden seuraan.
Pasteijan pääraaka-aine on kylmäsavutofu ja suosittelen käyttämään nimenomaan Jalotofun kylmäsavutofua sen pehmeän rakenteen vuoksi. Muita pasteijan aineksia ovat mm. peruna, supuli, auringonkukansiemenet ja jouluisat mausteet kuten muskottipähkinä ja maustepippuri. Ensialkuun ohje voi tuntua monimutkaiselta, mutta oikeastaan ainekset vain ajetaan tasaiseksi ja sen jälkeen massa kypsennetään vesihauteessa. Vesihauteessa kypsentämisen ansiosta pasteija kypsyy tasaisesti ja pysyy mehevänä. Toivottavasti tämä pasteija löytää tiensä teidän jouluun! 🙂
Aseta uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Ota pieni irtopohjavuoka (18 cm) ja pingota leivinpaperi sen pohjalle.
Kuori peruna ja sipuli ja kuutioi pieniksi. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen tai cutteriin ja aja tasaiseksi (jos sinulla ei ole kovin tehokas laite, peruna kannattaa raastaa). Öljyä irtopohjavuoan reunat ja pohja ja kaada massa vuokaan.
Aseta vuoka esimerkiksi pienen reunallisen uuninpannun tai uunivuoan sisään. Kiehauta vettä kattilassa tai vedenkeittimessä ja kaada kuumaa vettä noin 1-2 cm kerros uuninpannulle, irtopohjavuoan ympärille. Peitä lopuksi irtopohjavuoka foliolla, jotta pasteijan pinta ei tummu liikaa.
Kypsennä uunin alatasolla noin 1h. Jäähdytä jääkaappikylmäksi ja tarjoile leivän kera. Pasteija säilyy jääkaapissa noin viikon. Voit myös halutessasi pakastaa osan.
Vinkki! Pasteijan voi tehdä pienempiinkin annosvuokiin, kunhan öljyät vuoat huolellisesti. Mikä ihana ruokalahja! Tällöin satsi kannattaa tehdä tuplana.
Tässä kuvassa pasteija tarjoillaan maalahdenlimpun, omenamarmeladin, punasipulin ja auringonkukansiemenien kera.
Joulu lähestyy hurjaa vauhtia! Joka vuosi sitä ajattelee ettei mitään joulukiireitä ole näkyvissä, mutta kummasti tekemistä riittää aina viimeisille päiville saakka. Mitä jouluna syödään, on hyvin tärkeää ja suunnittelu on ruokien suhteen miltei hauskempaa kuin syötävien valmistelu. Rakastan uppoutua sohvannurkkaan keittokirjojen ja muistiinpanojen kanssa! Täksi jouluksi ajattelin saada blogiinkin muutaman reseptin, mutta katsotaan kuinka aika riittää. Jokatapauksessa, tässä tulee ihanan pehmoinen kuorrutettu suklaakakku! Suklaakakun taikina valmistuu Jasmin Raitakarin hurmaavalla suklaakakkureseptillä, jonka bongasin Syömään! Äitien tekemää kasvisruokaa -kirjasta. Meidän perhe on kovin tykästynyt tähän reseptiin. Halusin kokeilla taikinan paistoa myös kuivakakkujen paistoon tarkoitetussa vuoassa ja se toimi täydellisesti!
Halusin kakkuun vähän enemmän makuja, joten lisäsin joulumausteita taikinaan ja kerroksen marmeladia suklaakuorrutteen alle. Kakkuun saa vaihtelua käyttämällä erimakuisia marmeladeja. Koristeluun voi käyttää myös vaikkapa erilaisia makeisia, pakastekuivattuja marjoja tai sokeroitua appelsiininkuorta.
½ – 1 prk (a`230-300 g ) paistonkestävää marmeladia (esim. omena, omena-kaneli tai appelsiini)
100 g tummaa maidotonta suklaata
1 dl kaurakermaa
40 g maidotonta valkosuklaata (esim. iChoc White Vanilla)
2 rkl mantelilastuja
Ohje
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Aseta uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sekoita kauramaito, sokerit, öljy ja viinietikka keskenään. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat aineet.
Kaada nesteet kuivien aineiden joukkoon pienissä erissä, koko-ajan sekoittaen.
Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 45 minuuttia. Anna jäähtyä.
Kuorruta kakku kauttaaltaan marmeladilla.
Lisää suklaa ja kaurakerma astiaan ja lämmitä vesihauteessa tai varovasti mikrossa pienissä erissä. Sekoita sulanut suklaa ja lämmin kaurakerma tasaiseksi.
Kuorruta kakun pinta kauttaaltaan suklaakuorrutteella.
Lämmitä myös valkosuklaa ja siirrä sulanut suklaa jämäkkään muovipussiin (esim. minigrip). Leikkaa pussi nurkasta auki ja tee valkosuklaalla raitoja kakun pintaan. Ripota mantelilastuja päälle.
Vinkki! Jos haluat marmeladia myös kakun sisälle, voit lisätä kerroksen marmeladia jo siinä vaiheessa kun siirrät taikinaa kakkuvuokaan. Lisää taikinaa ensin vain sen verran, että vuoan pohja peittyy. Tiputa sitten pieniä marmeladinokareita taikinan keskelle niin, etteivät marmeladinokareet osu kakkuvuoan reunoihin. Lisää sitten loput taikinasta ja paista kuten ohjeessa.
Vinkki! Voit tehdä kakun myös vaaleana versiona. Jätä silloin kaakaojauhe pois reseptistä
Tämä ruoka oli haaste, joka täytyi selättää. Lapset syövät päiväkodissa ja koulussa sekaruokaa ja yhtenä päivänä poika tuli koulusta ja kehui päivän ruokaa maasta taivaisiin. Yleensä aina tällöin päässäni alkaa heti raksuttaa – miten saisin tehtyä ruoasta vegaanisen version. Ja vegeruoan pitää tietysti olla vähintään yhtä hyvää kuin lihaversio. Syntyi astetta parempi vegekebabkiusaus!
Aloin tutkimaan internetin syövereitä ja muistin, että olen itsekin joskus syönyt kyseistä ruokalajia. Muistin, että kiusauksen neste on usein mausteista ja aloin pohtia, mitä siinä mahtaa olla. Löysinkin muutaman reseptin, jossa kerma on maustettu kebabkastikkeella – bingo! Halusin kiusauksesta muutenkin suussasulavan ja muistin, että tuttu kerran vinkkasi kuullottamaan sipulit pannulla ihanan pehmoisiksi ennen kiusaukseen lisäämistä. Myös ”pitkästä tavarasta” eli kuoriperunoista alusta asti työstetty laatikko maistuu herkullisemmalta kuin pakasteperunasta. Tämä kiusaus ei siis ehkä ole arkiruoka, vaan enemmän kiireettömiin päiviin sopiva. Usein olen nimittäin myös huomannut, ettei ohjeissa mainittu 50 minuuttia riitä paistoajaksi alkuunkaan. Jos vuoka on vähänkin syvempi, pehmeäksi kypsymiseen saattaa hyvin mennä puolitoistakin tuntia. Astetta parempi vegekebabkiusaus on myös melko tuhtia, mutta oikein sopiva herkutteluruoka silloin tällöin.
1 – 1 ½ pss ( a`200 g ) vegekebablastuja (esim. Meeat Vebablastu)
4 dl kaurakermaa
n. 3 rkl kebabkastiketta (esim. Pirkka tai Görans)
ripaus pippuria ja suolaa
Ohje
Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Jos inhoat perunoiden kuorimista, voit ihan hyvin vain pestä ne huolellisesti ja viipaloida kuorineen.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna rypsiöljy pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi öljyssä.
Öljyä laakea vuoka. Lado vuokaan kerroksittain perunaviipaleita, vegekebabia ja paistettua sipulia.
Sekoita lopuksi kaurakerma ja kebabkastike keskenään ja lisää vielä ripaus suolaa ja pipuria jos koet tarpeelliseksi. Lisää seos vuokaan.
Paista 200 asteessa n. 1h 15 min, kunnes perunat ovat ihan pehmeitä myös vuoan keskellä. Paistoaika riippuu paljon siitä, kuinka laakea vuoka sinulla on. Jos et pidä tummuneesta pinnasta, voit peittää vuoan foliolla paiston loppuvaiheessa.
Vinkki! Jos kuitenkin haluat oikaista, voit hyvin käyttää myös pakastettuja perunaviipaleita.
Kaali on raaka-aine, joka ehdottomasti jakaa mielipiteitä. Se on todella valitettavaa, koska kaali on hurjan monipuolinen, edullinen ja ravitseva kasvis. Meidän suvun kaalimestari on ehdottomasti pappani, jonka kaaliruokia olen syönyt pienen ikäni. Erityisesti rakkaudella tehdyt mehevät ja maukkaat kaalikääryleet ovat jääneet mieleeni varmasti ikuisesti. Itse en ole ryhtynyt käärylehommiin omassa keittiössäni varmastikaan ikinä, mutta onneksi vegaaninen kaalilaatikko on näppärä ja ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tässä versiossa ei tarvita kuin yksi iso kattila ja laakea vuoka. Kattilassa kuullotetaan ensin kaali ja sipulit, jonka jälkeen aineksia lisätään kattilaan pikkuhiljaa. Lopuksi voidellaan uunivuoka ja ripotellaan ohrasuurimot vuoan pohjalle. Kattilan sisältö kaadetaan suurimoiden päälle ja koko komeuden annetaan paistua uunissa meheväksi.
Olen nähnyt paljon kaalilaatikkoreseptejä, joissa siirappia lisätään yksi ruokalusikallinen. Rehellinen mielipiteeni on, että se ei riitä mihinkään. Haudutetut kaaliruoat tarvitsevat tarpeeksi siirappia, suolaa ja margariininokareita pinnalle. Kaikkia ruokafilosofioita emme pappani kanssa jaa, mutta tämä on yksi josta olemme samaa mieltä.
maidotonta margariinia vuoan voiteluun ja laatikon pinnalle
Ohje
Silppua kaali ja sipulit. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja lisää kaalit ja sipulit. Kuullota, kunnes kaali alkaa mennä hieman kasaan. Mausta siirapilla ja suolalla.
Lisää soijarouhe, soijakastike ja 2 dl vettä. Sekoittele hetki ja anna soijarouheen turvota. Lisää mustapippuria, meiramia ja timjamia makusi mukaan.
Lisää kattilaan n. 5 dl vettä, kasvisliemikuutio ja kaurakerma. Kuumenna seosta hetki välillä sekoitellen.
Aseta uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele laakea uunivuoka ja ripottele ohrasuurimot sen pohjalle. Kaada kattilan sisältö ohrasuurimoiden päälle ja tasoita pinta.
Lisää vuoan pinnalle margariininokareita ja paista suunnilleen tunti. Kokeile paiston aikana onko nestettä tarpeeksi ja lisää tarvittaessa. Nauti puolukkahillon ja kauden kasvisten kera.
Vinkki! Jos aikataulu antaa myöten, hyödynnä uunin jälkilämpö. Paiston jälkeen napasauta uuni pois päältä ja anna laatikon hautua uunin jälkilämmössä paiston jälkeen vielä puolisen tuntia. Maku voimistuu, kun laatikko saa hautua rauhassa (huolehdi, että laatikko on edelleen kosteaa, lisää nestettä tarvittaessa).
Tästä laatikosta riittää syötävää useammalle päivälle, eikä se kärsi myöskään pakastamisesta.
Tämä hyytelötorttu on ollut ajatuksissa pitkään. Itseasiassa siitä lähtien, kun löysin todelliset vadelma-apajat puolison vanhempien mökiltä. Aloin heti unelmoida jonkinlaisesta leivostortusta kermaisella täytteellä ja hyytelöllä viimeistellyllä marjakerroksella. Muutaman kerran kokeilinkin erilaisia versioita, mutta usein täyte oli liian löysää tai jopa liian kiinteää. Tämän kesän aikana onnistuin ensimmäistä kertaa agar agarilla, joka on siis vegaaninen vaihtoehto liivatteelle. Ennen agar agar -jauhetta sai vain apteekista, mutta nykyään sitä on myynnissä useimpien markettien leivonta-osastolla. Jauhe sekoitetaan riittävään määrään nestettä, keitetään muutama minuutti ja sekoitetaan ohuena nauhana muun täytteen joukkoon. Voi hyvin olla, että nämä tuotteetkin ovat kehittyneet eteenpäin. Jauheen käyttö oli nimittäin niin näppärää, etten enää oikein ymmärrä kuinka meillä on niin epäonninen menneisyys.
Keksipohjan ja hyydytettävän täytteen ansiosta kakun tekoon ei tarvita uunia. Halutessaan kakun voi kuitenkin toki toteuttaa muro- tai kakkupohjalla, jolloin kakusta tulee leivosmaisempi. Täytettä voi myös maustaa makunsa mukaan, esimerkiksi sitrunankuoriraasteella tai vaikkapa marianne- tai turkinpipurirouheella. Päälle voi myös käyttää muitakin marjoja tai hedelmiä, mutta silloin se ei ole enää vadelmatorttu. Yritän kai sanoa, että tämä torttu on herkullinen, helppo ja todella muuntautumiskykyinen! 🙂
Murusta keksit ja sulata margariini. Sekoita sula margariini keksimurun joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija n. 20 cm) pohjan väliin ja painele pohjamassa tasaisesti vuoan pohjalle.
2.Vatkaa kauravispi vaahdoksi. Lisää kauratuorejuusto ja sokerit. Vatkaa vielä hetki, kunnes seos on tasaista.
3.Mittaa vesi ja sitruunamehu kattilaan ja mittaa agar agar -jauhe joukkoon (kolmella teelusikallisella agar agaria kakku pysyy kasassa, mutta täyte on pehmeää leikattaessa. Jos haluat tiiviimmän täytteen, neljä lusikallista on sopiva määrä). Kuumenna kiehuvaksi ja keitä muutaman minuutin. Kaada ohuena nauhana kauravispiseoksen joukkoon koko-ajan samalla sekoittaen.
4.Kauho massa keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä noin 3 tuntia ennen kiilteen tekoa.
5.Asettele vadelmat tasaisesti kakun pinnalle. Mittaa vesi ja hyytelösokeri kattilaan. Kiehauta. Nosta kattila pois liedeltä ja lusikoi kiille vadelmien päälle. Anna hyytyä vielä muutama tunti.
Glutteniton? Käytä kakkupohjaan gluteenittomia keksejä. Käytä gluteenitonta kaura- tai soijavispiä ja vaihda kauratuorejuusto esimerkiksi soijapohjaiseen tuorejuustoon.
Vadelmahyytelötorttu on unelman pehmeä, kermaisa ja marjaisa herkku!